Rakastuvatko miehet enää 3-kymppisinä? :-(

Oli 32-vuotias kun tapasimme.

Mikään järkiliitto tämä ei miehen kannalta ollut. Minä olin kouluttamaton pienen vauvan yh-äiti...

sama kuin kakkonen, ei mikään järkiliitto :)

mies oli 35 kun rakastui

mies oli 34 kun rakastuttiin niin että oksat pois.

No joo, oli niin hoopo otsikko, että oli pakko!



Totta kai miehet rakastuvat. Mutta ovat onneksi niin järkeviä sillä tokalla kierroksellaan, että miettivät ensin käytännön yhteensopivuutta. Suosittelen sitä samaa myös naisille! SITTEN, kun yhteiset haaveet on löydetty, voi antaa itselleen luvan rakastuakin.

Eivät vaan ole enää ihan yhtä päättömiä kuin ennen eli tietävät, että suhteessa merkitsee muukin kuin siniset silmät ja vetävä vartalo. Ihan kuin me naisetkin.



Mieheni oli 37 kun rakastui minuun (jo vuosia sitten), ja aina silloin tällöin putkahtaa edelleen joku ihailija esiin, vaikka olen jo ylittänyt 50.

Kyllä minuun edelleen ihastutaan ja tarjouksiakin tulee!



Mutta se rakastuminen? Eikö silloin pitäisi järjen ns. unohtua?



ap

rakkaudessa jo muutaman kerran eikä enää ihan päättömästi syöksy suhteseen? Mutta ei kai rakastuminen ikää muuten katso, mä ainakin väittäisi että mieheni rakastui minuun ja oli jo 39 v.

Ja olin silloin yh.

Sellainenhan on... öh... järjetöntä :D



Vai mitä tarkoitat järjen unohtamisella?

Kyllä minuun edelleen ihastutaan ja tarjouksiakin tulee! Mutta se rakastuminen? Eikö silloin pitäisi järjen ns. unohtua? ap

ole ristiriidassa sen kanssa, että sen jälkeen voi rakastua.

Minusta on vaan järkevää ja normaalia, että edes hiukan pitää järkeä siinä rakastumisessakin. Itse asiassa väitän, että useimmat toimivat niin: aika harva rakastuu esimerkiksi ilman, että saa toiselta mitään vastakaikua (minkä arviointi on kuitenkin osin aivan järkiperäistä). Ihastuu, mutta harvemmin tulisesti rakastuu.

Minun mieheni rakastui minuun 39-vuotiaana, itse olin 34-vuotias.



Eräs 80-vuotias kuvasi rakastumisen tunnetta, että se tuntuu "ihan samalta kuin silloin nuoruudessa."

Miksi heidän tulisi ottaa rupsahtaneen seksi takia vedttäväkseen taloudellinen ja henkinen kiviriippa?

Ok, olen nyt 37-vuotiaana vanhemman näköinen ja kaikkea. Mutta silti, en mikään paha. Tuntuu vain ettei sellaista rakastumista enää ole miehissä(kään) ketä tapaa (jos nyt tapaa). Uuden miehen tapaaminen muistuttaa työhaastattelua. Aikooko lapsia? Mitä elämänsuunnitelmia? Uraa vai kotona? Missä asuminen? Taloudellinen tilanne?

Vähän kärjistän. Silti, useampi tämäntyyppinen kohtaaminen. Aikaa ei haaskata. Nopeat johtopäätökset. Miehet hakevat liittoa joka ns. järkevä. (seksiähän saa aina sivussa) Vaimomateriaali ja vaimon oma varallisuus on kova sana.

Entä se rakastuminen?

Enkä ole mikään hyvä saalis: vähävarainen 3 lapsen yh. Mutta niin vaan meni jalat alta meiltä molemmilta. Eli kyllä se on hyvinkin mahdollista, täytyy vain tavata juuri se oikea :)

ei se varmaan sukupuolesta ole kiinni rakastuuko niin että järki unohtuu. Mä ainakin olen iän myötä tullut varovaiseksi ja nytkin vaikka olen seurustellut jo toista vuotta mietin ainakin kerran viikossa miehen plussia ja miinuksia ja punnitsen rakastanko häntä. Nimen omaan järkiperustein.

Mutta se rakastuminen? Eikö silloin pitäisi järjen ns. unohtua?

ap

ja mieheni myös. Mutta rakastuimme silti aika päättömästi toisiimme, vähän raivaamme-kaikki-esteet-tieltämme -tyyliin. En usko, että kumpikaan olisi voinut rakastua noin varmasti ja täysillä nuorempana - ehkä elämän myötä sitä vasta tajuaa mitä oikeasti hakee ja kuinka harvinaista se on. Ja joo, kolmikymppisistä en tiedä, me olemme nelikymppisiä.

Minuun, 5 lapsen yh-äitiin rakastui silloin 38v ihana mies, joka oli päättänyt ettei ikinä halua lapsia eikä ala seurustelemaankaan kenenkään "lapsellisen" kanssa. Olihan hällä alkuun tilanteeseen totuttelemista, mutta hän todellakin rakastaa minua niin paljon että on muuttanut mielipiteensä asiasta. Yhdessä jo kolme vuotta ja alun epävarmuuden jälkeen tulee mainiosti lasten kanssa toimeen yms.

pukkaa kriisiä nelikymppisenä ja kriisiä viiskymppisenä. Silloin ne lemppaa ämmät pihalle ja lähtee etsiin uutta kuvioihin. Silloin kannattaa iskeä kiinni, parhaimmin koulutettuun ja tarpeeksi rikkaaseen.

vielä 40v-iässäkin. Ainakin minuun rakastui, vaikka olen tavis, hoitoalalla ja kolmen lapsen äiti. Jotain minussa kuitenkin oli..

jolloin "rakastettiin" hyvinkin nopeasti, ja samalla nopeudella myös "lakattiin rakastamasta". Koskee niin miehiä kuin naisiakin.



Itse (olen nainen) koin tilanteen pikemminkin niinpäin, että minulla oli kolmekymppisenä huomattavasti lyhyempi pinna edes aloittaa suhdetta jos tietyt perusjutut eivät ole kohdallaan kuin miehillä, joilta taas puuttui biologisen kellon hätyyttävä ääni. Itselläni ei mielestäni ollut aikaa ollenkaan jäädä odottelemaan että ehkä rakastuisin "väärään tyyppiin", vaan tosiaan suhtauduin ensimmäisiin treffeihin vähän niin kuin työpaikkahaastatteluihin. Miehet olisivat olleet leväperäisempiä.



Ei se ihannetilanne ole, mutta musta ymmärrettävä.

Asia askarruttaa erityisesti koska en ole juuri kenenkään kannalta järkevä vaihtoehto = pitkäaikaissairas. Ei ole "järkeä" ottaa minua puolisoksi. :(



SIksi tarvittaisiin juuri sitä rakkautta...



ap