Lue keskustelun säännöt.
Parisuhdepohdintoja :(
24.11.2010 |
Olen ollut nykyisen mieheni kanssa 6 vuotta (uusperhe). Mies sinänsä on "hyvä" ja olen monesta asiasta hänessä kiitollinen. Aika ajoin kuitenkin, kuten nyt, en kuitenkaan oikein jaksa edes sietää häntä. Kysymys on osittain pikkujutuista, mutta niissä on takana se, että en oikein niiden takia pysty arvostamaan häntä, katsomaan tavallaan "ylöspäin" (toivon, ettette ymmärrä väärin, en keksi parempaa ilmaisua) vaan hän jotenkin vaikuttaa typerältä. Erota en halua monestakaan syystä, ero ei ole tässä se ratkaisu ollenkaan. Kysymys on minun omista asenteista, oman pään selvittelystä.
Pulma, johon pyydän ystävällisesti apuanne on, miten ottaa tämä miehen kanssa puheeksi loukkaaamatta ja pahentamatta asiaa entisestään? Enhän voi sanoa, että jutellaanpas nyt, kun koko olemuksesi ottaa minua päähän totaalisesti? Kun tavallaan en tiedä, mistä puhua, toisaalta aiheita olisi vaikka miten monta, mutta toisaalta eihän hän muuksi voi muuttua. Asiat, jotka raivostuttavat, eivät ole sellaisia, että hän varsinaisesti olisi tehnyt väärin tai loukannut, on vaan yksinkertaisesti nuija. Häpeän joskus häntä. On omassa työssään huippuammattilainen, eikä intelligenssissä ole vikaa, mutta jossain, vaikea selittää, tilannetaju tms, ei tunnu fiksulta, tekee typeriä kommentteja,kysyy tyhmiä kysymyksiä jota luulisi jokaisen automaattisesti tietävän, omaa ikäviä tapoja joita en kestä katsoa. (ryystää kahvia, unohtaa vetää vessan, tavarat kateissa koko ajan, ei löydä perille vähänkään harvemmin käytyyn paikkaan ym).
Neuvoja ja vinkkejä vastaanotetaan. Mieleni on maassa, ja tunnen itseni roistoksi kun en pysty varauksettomasti arvostamaan häntä. :( Tarvetta loukata häntä minulla ei ole vähääkään, mutta tunnen olevani räjähtämispisteessä.
Kommentit (25)
ehkä ette vain sovi ihmisinä yhteen? Ei sinulla ole mielestäni mitään syytä kokea syyllisyyttä tunteistasi, etkä voi pakottaa itseäsi pitämään piirteistä eivät sovi luonteellesi. Ja mielestäni on ihan "normaalia" toivoa kumppaniltaan vahvuutta. Eli ei mitään syytä syytellä itseään.
Itselläni ei ollut tuota ongelmaa, koska kyse on nimenomaan pienestä ärsytyksestä, ei suurista luonne-eroista.
Olen joka tapauksessa sitä mieltä, ettei miehelle kannata puhua asiasta - jos sinä et voi mitään ärsytyksellesi niin vielä vähemmän hän voi mitään luonteelleen. Asiasta puhuminen tuskin voi muuta kuin huonontaa suhdetta. Yhtä hyvinhän voisit miettiä, pystyisitkö itse muuttumaan sellaiseksi, joka nauttii dominoivasta roolista heikon miehen rinnalla. Tuskin? Konkreettisista harmeista kuten wc-pöntön käytöstä voi toki keskustella.
Eli mielestäni vaihtoehdot ovat ero tai sinun sopeutuminen/henkinen työskentely/vastaava.
t. 18
tuohon näkökulmaan, että ongelma on sinun päässäsi (siis näin karkeasti sanottuna, ei pahalla :). Tunnistan itsessäni juuri samaa kuin kerroit ja muutamat muutkin tässä ketjussa. Minua ärsytti ennen miehessäni jotkin sosiaaliset tavat ja joskus myös tietty "avuttomuus". Olen kuitenkin alkanut tajuta, että tämä johtuu omista kipupisteistäni - en ole sosiaalisesti kovin taitava ja koin, että mies vie minulta liikaa tilaa vaikka hän keskustelee aivan normaalisit - sekä jonkinlaisesta rajattomuudesta, koin liikaa vastuuta miehen toimista. Olen opetellut siitä pois ja se on todella kannattanut, koen olevani paljon tasapainoisempi.
että ongelma on minun, eikä miehessä ihmisenä ole vikaa. Mielestäni sanoin tämän auki jo aloituksessa niin siksi en kommentoinut.
Ihan kärjistäen: haluan ITSE mielummin olla se heikko ja hauras osapuoli ja mies vahva ja "johtajatyyppinen" - siis todella tämä on kärjistys, totta kai haluan tasapainoisen suhteen, mutta siis painotuksena en ainakaan halua olla se vahvin lenkki - ja miehen tietynlainen juuri heikko itsetunto ja avuttomuus ja "taakse jättäytminen" on minulle vaikeaa. Olen itse melko voimakastahtoinen, ja haluaisin että mieskin olisi. En oikein jaksa heikkoa ja avutonta miestä.
HUOM: jo tämän kirjoittaminen saa minulle voimakkaan syyllisyyden tunteen, eli en huvikseni tosiaankaan tätä täällä jauha. Haluaisin todellakin kirjoittaa ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä miehessä ihmisenä ole vikaa. Mielestäni sanoin tämän auki jo aloituksessa niin siksi en kommentoinut.
Ihan kärjistäen: haluan ITSE mielummin olla se heikko ja hauras osapuoli ja mies vahva ja "johtajatyyppinen" - siis todella tämä on kärjistys, totta kai haluan tasapainoisen suhteen, mutta siis painotuksena en ainakaan halua olla se vahvin lenkki - ja miehen tietynlainen juuri heikko itsetunto ja avuttomuus ja "taakse jättäytminen" on minulle vaikeaa. Olen itse melko voimakastahtoinen, ja haluaisin että mieskin olisi. En oikein jaksa heikkoa ja avutonta miestä.
HUOM: jo tämän kirjoittaminen saa minulle voimakkaan syyllisyyden tunteen, eli en huvikseni tosiaankaan tätä täällä jauha. Haluaisin todellakin kirjoittaa ihan muuta.
Niin, oikeastaan tässä herää lähinnä kysymys, että miksi olet miehesi kanssa. Miksi olette menneet yhteen? Tuntuiko sinusta jo alussa samalta?
Itse siis erosin vasaavanlaisesta suhteesta neljän vuoden jälkeen, vaikka se olikin vaikeaa, koska toisaalta ervostin exääni todella paljon. Löysin sitten uuden miehen, jonka kanssa kaikki sujuu todella hyvin, eikä tuollaisia tuntemuksia ole ollut lainkaan. Luulen, etten itse olisi kestänyt jatkaa vanhassa suhteessa, sillä en vain rakastanut miestä tarpeeksi.
Miksi siis olet miehesi kanssa? Onko teillä lapsia?
17
Selvitä itsellesi, mitä haluat mieheltä tai parisuhteelta ja mitä olet sen eteen valmis tekemään. Jos miehen pelkkä läsnäolo ärsyttää, onko mitään mieltä pysyä suhteessa tai ellet edes tahdo asioita kuntoon.
Jos yksittäiset piirteet / tekemiset miehessä ärsyttää, onko niitä vaikea sanoa? Jos inhoat vessan vetämättä jättämistä, kerro se. Ethän kai inhoa koko miestä, vaan hänen joitakin tekemisiään tai tekemättömyyksiään.
Teillä on varmaankin molemmilla huono olla keskenänne nyt, sillä kyllä toinen vaistoaa, kun toisella mättää. Mikäpä muu auttaa kuin puhe. Oletko sanonut tai ilmaissut, että haluat olla joskus heikko ja että mies antaisi tilaa tälle tunteelle? Ei hän voi tietää, mitä tarvitset, ellet sano sitä.
Mitäpä jos yllättäisit miehesi hänen herkkuillallisella tai veisit johonkin syömään ja elokuviin tai mihin vaan, mistä hän pitää? Unohtaisit hetkeksi omat toiveesi ja satsaisit häneen. Siis siinä tapauksessa, jos tahdot korjata tilannetta. Muuten on vaikea edetä ainakaan parempaan suuntaan.
vastaajien kanssa.
Olin myös itse pitkään parisuhteessa hyvän miehen kanssa. Mies oli ammatissaan fiksu, teki kotitöitä, huomioi minua jne, mutta oli monissa asioissa todella toope. Keskusteluissa hänestä ei ollut minulle vastusta, hoksasin yleensä asiat aina ennen häntä, ja jotenkin joudui huolehtimaan aika monista asioista, sosiaalisissa tilanteissa hänen hitautensa tuli esille, ja minua hävetti. Lisäksi hän vielä paistatteli ammattinsa tuomassa gloriassa ja oletti että olen hänelle nöyrä ja palveleva vaimo.
No toisin kuin kiltit palstamammat, en mennyt terapiaan hoidattamaan "omia päänsisäisiä" ongelmiani, vaan jätin hänet ja toivoin hänelle parasta jatkoelämää. Tyhmempi ja nöyrempi vaimo sitten ajan myötä löytyikin ja mies on ihan onnellinen.
Itse löysin oikeasti älykkään miehen. Miehessä on minulle haastetta älyllisesti, minun ei tarvitse enää tuntea ylemmyyttä eikä vältellä miehen aiheuttamia noloja tilanteita. Ja mies on sen verran fiksu, että ymmärtää myös minun urasitoutumiseni ja jopa kestää sen ongelmitta. Tätä onnea on nyt jatkunut 12 v, joten ihan hetken huumasta ei ole kyse.
Jos mies on tyhmä ja et sitä kestä, niin ei se mies siitä viisastu. Sitten asia pitää joko kestää tai varautua uuteen etsintään.
Työkaverin miessuhteet on aina tyssännyt siihen, kun etsii --löytää vikoja miehistä. Kaikissahan niitä on.
Keskity, ap, joksikin aikaa miehen hyviin puoliin ja mieti, mihin hänessä ihastuit silloin joskus. Onko näitä piirteitä vielä tallella ja ellei, kaiva ne esiin.
Töissä on haasteellinen esimies, joka ärsyttää joskus. Ryhdyin ajattelemaan hänestä myönteisesti, minkä jälkeen hänen haasteellisten piirteitten sietäminen on alkanut sujua paremmin.
Vain omia asenteita voi muuttaa, vaikka niin mielellään muuttaisi niitä kanssaihmisiä palvelemaan omia tarpeitaan.