Palaute opettajalta: Meidän 5luokkalainen on lapsellinen
Tämä jäi ainakin lapsemme päähän kolmikantakeskustelusta ja kieltämättä jäi kyllä äidinkin päähän. Kyseessä on 10v poika.
Opettaja itse otti esille tämän että poika on lapsellinen, tosin korjasi sitten että niin vielä kuuluukin. Tämä lapsellisuus näkyy kuulemma koevastauksissa, kun niissä ei ole niin pitkälle meneviä päättelyketjuja, siis syy-seuraus yhdistelemistä yms. Samalla kuitenkin sanoi että koulumenestys on hyvää ja mitään ongelmia opiskelussa ei ole.
Lisäksi opettaja korosti itse että luokalla on jo monia lapsia joilla on murrosikä. Sanoi että on kyllä muitakin näitä lapsekkaampia kuten meidän poika jolla ei ole. Lisäksi totesi tässä yhteydessä että tytöt taitavat jättää pojan rauhaan.
Juu tähän siis on tultu. Jotenkin jäi fiilis että poika on tosiaan opettajan silmissä lapsellinen ja tuon ikäiselle normaalia olisi olla jo murrosiän kynnyksellä. Onko oikeasti näin?
Lisäksi joskus aikanaan opettajakaverini katsoi meidän poikaa lomalla ja totesi poikamme olevan lapsellinen. Tämä silloin kun poikani halusi lähinnä pelata jalkapalloa. Poikamme on juuri lomalla onnellisimmillaan kun saa aikuiselta huomiota niin että aikuinen pelaa hänen kanssaa lentopalloa tai jalkapalloa tai muuta liikunnallista toimintaa.
Eli tiedän itsekin että pojan kiinnostuksenkohde on urheilu ja on urheilullinen (sillä liikuntamäärällä myös pysyy laihana), tosin tykkää myös käsitöistä ja piirtämisestä. Ei ole varsinainen älykkö eikä nyt vaikuta tulevalta akateemikolta, mutta looginen ajattelu ja hahmotuskyky (matemaattisesti) toimii. Poika ei tosiaankaan ole murrosiän kynnyksellä ja oletan sen olevan enemmän ajankohtaista yläasteella.
Mitä luulettä että nämä opettajanaisten kommentit pojan lapsellisuudesta tarkoittavat? Miten niitä tulisi tulkita? Pitäisikö pojan tai meidän vanhempien tehdä jotain? Vai kuvaako se enemmän näiden naisten arvomaailmaa?
Kommentit (34)
Koulussa on kavereita ja liikkuu useamman eri porukan kanssa. Luokalla lapset ovat jakautuneet muuten tenniksenpelaajiin, muihin urheilijoihi ja sitten nörttiosastoon. Vain muutama kaveri liikkuu useamman näistä porukoista kanssa ja meidän poika on tälläinen. Sosiaaliset suhteet kavereihin toimivat, kavereita on päivittäin.
Aikuisten huomiota ei hae muuten kuin meidän vanhempien. Se että äiti tai isä tekee jotain hänen kanssaan on todella tärkeää. Mutta opettajan huomiota tai valmentajien tai muiden aikuisten ei todellakaan hae. Osaa kuitenkin olla ok aikuisten seurassa ja vastailee ja juttelee mikäli tarve.
Itse koen juuri sellaiset vierailta aikuisilta huomiota hakevat lapset ärsyttävinä. Olen aika herkkä huomaamaan tuon ominaisuuden ja yksikään meidän lapsista ei ole tälläinen. Kuitenkaan tuo 10v poika ei ole ujo eikä edes hitaasti lämpiävä, vaan eloisa eikä sovi ihan suomalaiseen perusrauhalliseen olemukseen.
Provo kuiteskin. Tuonikäisillä pojilla harvalla murrosikä.
Kuulostaa kyllä aika turhalta arvostelulta. Jos poika kuitenkin pärjää koulussa, niin miksi pitäisikään olla tuon ikäisenä murkku ja tyttöjä jahtaamassa? Hyvä vaan, että ottaa lapsuudesta kaiken irti ja viihtyy, iso ehtii olla myöhemminkin.
eikö 10veen pidäkin olla vielä lapsi eikä mikään murkkuikäinen? Meillä päin myös 10v tytötkin ovat ihan lapsia vielä...onneksi eivät mitään pikkuesiteinipissiksiä yöks!
sanoen sinun mielestäsi ei ole mitenkään mahdollista, että poika olisi vähääkään lapsellinen ikäisekseen. Millainen sinusta on sitten ikäistään lapsellisempi tuonikäinen?
saa ollakin lapsellinen vielä ihan rauhassa?
Poikasi ei siis kerjää huomiota tyhmillä tempuilla, juokse tyttöjen perässä, vaan on lapsekas. Osa 10-vuotiaista yrittää leikkiä jo koviksia.
eikö 10veen pidäkin olla vielä lapsi eikä mikään murkkuikäinen? Meillä päin myös 10v tytötkin ovat ihan lapsia vielä...onneksi eivät mitään pikkuesiteinipissiksiä yöks!
kehitys 10-11 v. Ja en ollut mikään teinipissis, ei kai se nyt hyvänen aika sitä tarkoita. Leikin vielä seiskallakin lapsellisia leikkejä. Meikkasin eka kerran lukiossa ja tupakkaa en ole polttanut koskaan!
Meilläpäin vitoset on vielä aika lapsellisia, sekä tytöt että pojat. Ja niin minusta kuuluukin. Oma tyttöni on nyt kutosella ja heiluu jotenkin kahden vaiheilla paljonkin. Välillä on ihanan lapsellinen ja leikkivä ja toisena hetkenä lähes rasittava pikkupissis.
Myönnän suoraan että mua rassaa ne hetket , jolloin lapseni on sellainen. Mun mielestä sais olla vielä lapsi ihan reilusti. Ehkä siksi suhtaudun näin, kun tää ko laps on meidän nuorin. En kai haluais päästää vaan irti.
Mun mielestä pojat on aina olleet hieman "perässä" tuossa kehityksessä, siis meinaan sitä, että tytöille nuo murrosiän kuviot tulee yleensä aiemmin.Oma poikani oli vielä seiskalla ihan pikkupoika ja ero luokan tyttöihin oli monilla muillakin pojilla ihan selkeästi erottuva.
Aika mälsää jos poikasi koki jotenkin moitteena opettajan sanat. Ehkä opettaja ilmaisi asian vaan huonosti ja tarkoitti positiivista.
Viidesluokkalaisista vähemmistöllä on murrosikä. ehkä max10 %.Pojilla nykyään aikaisemmin murrosikä kuin tytöillä. Äänenmurros ym.
olin kyllä tosi lapsellinen lapsi, leikin vielä seiskallakin barbeilla jne, mutta ei mua kukaan opettaja koskaan lapselliseksi sanonut (terkkakin vain järkeväksi) koska tein koulutyöt hyvin, vaikken ollutkaan hyvä kaikissa aineissa. Miten poikasi suhtautuu läksyihin ja koulunkäyntiin? Jos ei kuuntele tunnilla vaan leikkii, niin se on lapsellista tuossa iässä.
Varmasti tarkoitti, että poika on hyvällä tavalla vielä lapsi, sillä eiväthän opetkaan pidä toivottavana, että vitoset olisivat jo ihan murkkuja. Koevastauksia ja päättelyketjuja ehtii hioa vielä ihan hyvin yläasteellakin. Hienoa, että liikunta maistuu!
t. Ope itsekin
vai tulkitsitko ap ne itse sellaisiksi?
Hyvähän se vaan on jo viidesluokkalainen on vielä "lapsellinen", sillä lapsihan hän on.
Monet viidesluokkalaiset alkavat jo olla murrosiän kynnyksellä ja siinä iässä on suuriakin eroja. toiset on ihan laspia ja toiset jo ihan murkkuja.
Ole onnellinen, että lapsi kuuluu jälkimmäisiin! Mitä pidempään lapsi, sen parempi. Kyllä sitä ehtii olla ihan riittävän kauan nuori ja aikuinen myöhemminkin.
negatiivista, jos vastailee kokeeseen lapsellisesti. Mitä se sitten tarkoittaakin. Millaisia numeroita ap lapsesi saa kokeesta?
ja olisi kyllä ollut aika kurjaa, jos sitä olisi koulussa pidetty jotenkin huonona asiana. Jos ei hyvänäkään. Jokainen kehittyy tahtiinsa. Minusta on kuitenkin hyvä, että opettaja otti lapsesi asian puheeksi. Vaikka kaikki ovat sitä mieltä, että lapsen pitää saada olla lapsi mahdollisimman pitkään, niin on se aika rankkaa olla lapsi, jos muut ovat toisenlaisia. On varmasti rankkaa olla murkkukin, jos muut ovat vielä lapsia. Erilaisella on helposti hankalampaa, se nyt vain on tosiasia.
Hyvä wttä poikasi on sosiaalinen ja hänellä on kavereita!
Vai onko aloittanut vuotta aikaisemmin koulun?
Onhan siinä iso ero jos on tammikuussa täyttänyt 11v ja joulukuussa 11v täyttävä.
Opettaja varmaan ajattelee teidänkin poikaa jo kohta 12 vuotiaana.
Meidän poika täyttää tammikuun alussa 10v ja jos hän olisi neljännellä luokalla, niin olisihan tuo ehkä lapsellinen muihin neljäsluokkalaisiin verrattuna. On onneksi kuitenkin vasta kolmannella.
Ajattele teidän poika on vain vuoden meidän kolmasluokkalaista poikaa vanhempi ja jo viidennellä.
... opettajan kommentit kuulostavat juuri tuolta: että poika ei ole murrosikäinen ja osa luokkalaisista on. Toiset taas eivät ole. En näe siinä mitään negatiivista, ope varmaan vain kertoili huomioitaan.
mielestä (=opettajakaveri) jalkapallon pelaaminen tekee lapselliseksi???
joihinkin luokkatovereihin verrattuna. Opettaja sanoi kyllä sen positiivisessa mielessä. Itse otin sen ihan neutraalina asiana. Lapsellani ei ole vielä murrosikä alkanut ja tuskin ihan lähikuukausina on alkamassakaan. On niin pienikokoinen vielä. On hyvä että lapsi on mahdollisimman pitkään lapsi. Pitkä lapsuus suojelee lasta monelta asialta.
Tarkoitti ehkä tuota, että hakee aikuisilta huomiota eikä leiki ja pelaa ikäistensä kanssa.