Huusin just 1-vuotiaalleni..:(

mitä ruoalla oikeastaan on tarkoitus tehdä. Sitten kun on vaistonvaraisesti vienyt jonkin verran ruokaa suuhunsa ja vatsa ei enää huuda nälästä, alkaa leikkiminen houkuttaa.



Yksivuotias ei siis välttämättä vielä temppuile eikä ole tuhma tahallaan.



Anna lapselle yksi lautanen (muovinen), ota itse toinen. Lapsen lautaselle vähemmän ruokaa. Lapsi syö itse omalta lautaselta ja sinä syötät toiselta. Tai jos syö reippaasti itse, lisäät ruokaa lapsen lautaselle vähitellen. Sitten kun menee leikkimiseksi, ruokailu lopetetaan. Lapsi voi vielä saada esim. maitoa ja/tai näkkärin.



Pienet sotkevat. Siitä selviää siivoamalla.



Huutaminen pienelle ei välttämättä auta, hän ei ymmärrä miksi huudat. Huonolla tuurilla pelko on ainoa asia, joka jää pieneen päähän.



Ja hei, jokainen meistä tekee virheitä äitinä. Et ole sen huonompi kuin muutkaan. Ota rauhallisemmin ensi kerralla, kaikki on hyvin.

on vastannut aivan ihanasti. Noin kun aina itsekin muistaisi ja jaksaisi tehdä.

eli 1-vuotias ei todellakaan ole "tuhma".

Hän ei vielä ymmärrä mitä ruualla tehdään, ei ole oppinut ettei sitä saa heittää lattialle.

Sen ikäiset tutkivat ja kokeilevat kaikkea.

Lapsi oppii kunjohdon mukaisesti opetetaan. Huutaminen ei todellakaan auta mitään.



Meillä 1-vuotiaalla on oma lautanen jossa sormiruokaa ja syöttäjällä toinen lautanen josta syöttää samalla lasta.

Ruokaa on jokakerran myös lattialla. Ruokailun jälkeen siivoan pois ilman mitään isompaa numeroa.

Kun tarkoituksellisesti heittää ruokaa lattialle, sanon rauhallisesti että niin ei saa tehdä. Jossain vaiheessa se sitten loppuu.



Voit ajatella sen niin, että jos itse pudottaisit palan perunaa ja se lähtisi ylöspäin ja määjähtäisi kattoon, etkö tekisi sen uudelleen ja uudelleen.

1-vuotias ei tiedä vielä painovoimasta mitään ja hänelle ruuan alaspäin lähteminen lattialle on yhtä hassua ja ihmeellistä kuin sinulle on se että ruoka menisi kattoon.



Meillä 1-vuotias myös kiipeilee joka paikkaan, paukuttaa pattereita, heittää käsistään kaiken ja myös läpsii ja vetää hiuksista. Siis nämä niitä muita ei toivottuja juttuja. Näistäkään ei huutaminen tai hermostuminen ole ratkaisu vaan johdonmukainen kieltäminen ja poistaminen ei tiovotusta tekemisestä. Sen saakin sitten tehdä about tuhat kertaa :D

Luulitko että 1vuotias vittuilee sulle kun leikkii ruuan kanssa ja vieläpä kehtasi vittuillakseen heittää lautasen ruokineen lattialle?

paska äitifiilis oikeen valtaa koko ruumiin. meni vaan totaalisesti hermot kun se leikki ruokapöydässä ja sit heitti vielä ruat lautasineen lattialle.. miten voi noin kilahtaa pieneen ihmiseen? miten ois pitäny toimia?

Otan osaa. Kokoa itsesi, mieti mitä tapahtui ja miksi. Siis oletko stressaantunut tai jotain?

1-vuotias ei ymmärrä miksi huudat. Toisaalta jos tämä oli harvinainen tapahtuma, ei 1-vuotiaalle jää traumoja tästä. Kokonaisuus ratkaisee. Joskus voi olla parempi huutaa kerran (olettaen ettet ole raivostunut tai pelottava) kuin olla kireä ja kylmä pitemmän aikaa.

mitä ruoalla oikeastaan on tarkoitus tehdä. Sitten kun on vaistonvaraisesti vienyt jonkin verran ruokaa suuhunsa ja vatsa ei enää huuda nälästä, alkaa leikkiminen houkuttaa. Yksivuotias ei siis välttämättä vielä temppuile eikä ole tuhma tahallaan. Anna lapselle yksi lautanen (muovinen), ota itse toinen. Lapsen lautaselle vähemmän ruokaa. Lapsi syö itse omalta lautaselta ja sinä syötät toiselta. Tai jos syö reippaasti itse, lisäät ruokaa lapsen lautaselle vähitellen. Sitten kun menee leikkimiseksi, ruokailu lopetetaan. Lapsi voi vielä saada esim. maitoa ja/tai näkkärin. Pienet sotkevat. Siitä selviää siivoamalla. Huutaminen pienelle ei välttämättä auta, hän ei ymmärrä miksi huudat. Huonolla tuurilla pelko on ainoa asia, joka jää pieneen päähän. Ja hei, jokainen meistä tekee virheitä äitinä. Et ole sen huonompi kuin muutkaan. Ota rauhallisemmin ensi kerralla, kaikki on hyvin.

Tuli oikein hyvä mieli, ettei kaikki täällä ole pahansuopia tyyppejä, ja vaikkei ollut tähän ketjuun tarkoitus kirjoittaa, niin tekstisi sai itsellekkin fiiliksen vähän tsempata pienten arkisissa jutuissa :)

Sinunlaisiesi pitäisi olla perhepäivähoitajia tms., niin voisi lapsensa laittaa hoitoon hyvillä mielin :)

Kakkosen suhtautuminen ja asenne on tosiaankin ihanaa ja ihailtavaa. :) Tuohon itsekin pyrin lasten kanssa toimiessa, ja toivoisin että kaikki varhaiskasvattajat pyrkisivät. Pienten kanssa tarvii ymmärrystä ja lehmän hermoja, huutaminen ei auta ja tuo vaan pahan mielen kaikille. Pääasia että aloittaja nyt miettii miten seuraavilla kerroilla hoitaa tilanteen paremmin. Virheitä sattuu kaikille, pääasia on että niistä oppii eikä ota tavaksi.



-lto-opiskelija

enemmän, ärähdän vaan joskus helpommin ja muutenkin mulla kova ääni saattaa kuulostaa huutamiselta.

Joskus vaan äiti suutahtaa ja korottaa ääntä, mutta kyllä äiti aina pyytää lapseltansa anteeksi että korotti ääntänsä ja yrittää olla herneen palkoja vetämättä nenuunsa kun äidin kullanmuru alkaa hankalaksi.