ihastumisesta vielä

Joka ikinen taulapääkin tajuaa, että vaikka homoon ei rakastuta. Miksi sitten annat itsesi rakastua varattuna perheenäitinä ystäväperheen mieheen?

Kyllä mä olen ollut ihastunut homomieheenkin.

Ei ihastumiselle sinänsä mahda mitään, mutta sitä voi olla lietsomatta ja olla tekemättä asialle mitään. Enkä näe ihastumista minään pettämisenä, sitä sattuu, eikä se tarkoita mitään sen kummempaa. Ainakin mulle oma kumppani ja tunteet häntä kohtaan ovat aina se ykkönen, siksi en ole yhdenkään ihastuksen kanssa mihinkään ryhtynytkään. Tunteet tasaantuvat, toisen hyviä piirteitä alkaa arvostaa ei-romanttisessa mielessä ja voi syntyä hyvä ystävyys.

Tuollainen ihastuminen on pettämistä, tunnustin miehelleni pahat tekoni tyyppinen läppä on minusta ylikontrolloivaa ajatuspoliisimenoa ja lisäksi aika itsekeskeistä drama queen -touhua.

Ihmiset tuntevat toisiaan kohtaan eri tavoin. Niin kauan kuin oma kumppani on se tärkein eikä mitään asiatonta tehdä, kriisin pystyttely melodramaattiselle "olen sisäisessä kriisissä" -tunnustuksella on minusta pelkkää huomion kerjäämistä ja ihme pelailua.

"Get over yourself", kuten sanoin eräälle ystävättärelle, joka asiaa tuskaili.