Voiko osituksessa salata yhden säästötilin?
Jos laitan tilitositteeksi vain käyttötilini saldotiedot, pääseekö mieheni lakimies jostain/jotenkin tarkistamaan, onko nimissäni muita säästöjä? Minulla on vaarilta aikanaan jäämä (ei mikään iso perintö, mutta kymmeniä tuhansia kuitenkin) ollut säästötilillä "pahan päivän varana" tai kun tulee tarpeeseen ostaa oma asunto tms. Tästä tilistä en ole kertonut kenellekään, edes miehelleni.
Nyt ero vireillä ja kaikki menee tasan, ei avioehtoa.
Sen kyllä tiedän, että rangaistukset määrätty, jos tuosta peittelystä kiinni jää, mutta onko periaatteessa mahdollista jättää tuo säästötili jakamatta (mies ei siihen vapaaehtoisesti suostu, jos sellaisesta kuulee).
Kommentit (39)
Taisi olla yhtä valhetta koko liitto.
mistä tuli mieleen vielä yksi kysymys. Eihän osituksessa käytetään, mitä verotodistuksia? Siinä näkyis tuon tilin korkotiedot.
teki joskus niin, että nosteli pikkuhiljaa tilinsä tyhjäksi. Sillä tavoi vältti osituksen ihan laillisesti.
Vaimo oli ihmeissään, sillä hän tiesi että tilillä oli ollut huomattavia summia rahaa.
ja tuhlannut rahat autoon!
näin olisit saanut itsellesi jotain kivaa, jossa ei kuitenkaan arvo säily. Miehesi olisi saanut huomattavasti vähemmän hyötyä, ja sinulla olisi kuitenkin ollut auton käyttäarvo.
Nyt jos käytät rahat esim. tuohon autoon, niin voi olla, että arvostetaan alkuperäisen pääoman arvolla.
Pankit antavat tietoja kenelle vaan jolla on valtuutus hoitaa asianomaisen asioita, tässä tapauksessa lakimiehelle.Valtuutuksen voit antaa vaikka naapurillesi! Ei kannata kommentoida jos ei oikeasti tiedä asioista.Verottajalle menee myös automaattisesti pankeista tiedot varoista ja veloista joten salaaminen ei onnistu.
Pankkisalaisuus tarkoittaa sitä että ilman henkilön suostumusta tietoja ei anneta ulkopuolisille tahoille lukuunottamatta viranomaisia. Jos kuitenkin aiotte käyttää lakimiehen palveluita erossanne, annatte hänelle valtuutuksen tehdä tarvittavat toimenpiteet ja ottaa asioista selvää.

Mutta miksi ihmeessä AP antaisi miehen lakimiehelle mitään valtuutuksia omien tiliensä penkomiseen?
Eikä vaarisi ollut tehnyt testamettia, jolla rajasi puolisot pois perimisoikeudesta.
Ei lakimies suinkaan kulje valtakirja kourassa pankista pankkiin kyselemään, onko siellä tilejä vaan kyllä asianosaiset itse ilmoittavat, missä varoja on ja sitten lakimies valtakirjalla ottaa tiliotteet tai muut selvitykset niistä.
Asiaan tietenkin kuuluu, että rehellisesti pitäisi ilmoittaa.
t. lakimies
Hyvänen aika sentään, ottakaa nyt hyvät ihmiset selvää etukäteen, mitä avioliitto tarkoittaa myös taloudelliselta kantilta!
Erotilanteessa kummankin puolison omaisuus selvitetään, eli listataan miehen omaisuus ja naisen omaisuus erikseen. Jos ei avioehtoa ole, niin se, jonka omaisuuden arvo on suurempi, maksaa toiselle puolisolle tasinkoa niin, että omaisuuden arvot ovat samat.
Jos on saanut perintöä, niin perinnönjättäjä on voinut testamentilla määrätä, että ko. omaisuuteen ei ole perijän puolisolla avio-oikeutta. Näin tämä omaisuus jää ulkopuolelle.
On väärin salata tili, eli jos siitä jää kiinni, niin maksumieheksi joutuu jälkikäteen, jollei sitten puoliso ole hellämielinen. Minä en olisi. Voisin olla, jos etukäteen kerrottaisiin, että on tällainen tili, mutta jos jälkikäteen selviäisi, että minua viilattiin linssiin, niin pistäisin kyllä maksamaan, korkojen kera.
Jos haluat rahoja pimitellä, niin käteiskätkö jossakin olisi varmin tapa, mutta se olisi tosiaan kannattanut rakennella pikkuhiljaa. Nyt jos tyhjennät tilin, niin siitä saatat jäädä kiinni.
mistä tuli mieleen vielä yksi kysymys. Eihän osituksessa käytetään, mitä verotodistuksia? Siinä näkyis tuon tilin korkotiedot.
Pankit antavat tietoja kenelle vaan jolla on valtuutus hoitaa asianomaisen asioita, tässä tapauksessa lakimiehelle.Valtuutuksen voit antaa vaikka naapurillesi! Ei kannata kommentoida jos ei oikeasti tiedä asioista.Verottajalle menee myös automaattisesti pankeista tiedot varoista ja veloista joten salaaminen ei onnistu.
Siis jos on antanut hänelle valtakirjan. Ei kai ap, tai kukaan muukaan, ole niin tyhmä, että antaa PUOLISON lakimiehelle valtakirjan?! Ja se lakimieskin tarvitsee sen valtakirjan, oli oma tai vieras.
Verottajalle ei mene mikään pankkisaldo vaan lainan korko- yms. tiedot, jos on verotuksessa vähettävä laina (asunto). Lisäksi verottajalle menee korkotulot ja myyntivoitot osakkeista, mutta ei sinne minkään säästötilin saldo mene!
pystyy laskemaan suurinpiirtein tilin saldon
Pankit antavat tietoja kenelle vaan jolla on valtuutus hoitaa asianomaisen asioita, tässä tapauksessa lakimiehelle.Valtuutuksen voit antaa vaikka naapurillesi! Ei kannata kommentoida jos ei oikeasti tiedä asioista.Verottajalle menee myös automaattisesti pankeista tiedot varoista ja veloista joten salaaminen ei onnistu.
Siis jos on antanut hänelle valtakirjan. Ei kai ap, tai kukaan muukaan, ole niin tyhmä, että antaa PUOLISON lakimiehelle valtakirjan?! Ja se lakimieskin tarvitsee sen valtakirjan, oli oma tai vieras. Verottajalle ei mene mikään pankkisaldo vaan lainan korko- yms. tiedot, jos on verotuksessa vähettävä laina (asunto). Lisäksi verottajalle menee korkotulot ja myyntivoitot osakkeista, mutta ei sinne minkään säästötilin saldo mene!
Tätini esimerkiksi piilotti 100 000 markkaa sivuun avioliiton loppuaikana. Avasi erillisen tilin vieraaseen pankkiin ja ostiusta tehtäessä kenellekään ei tullut mieleen edes tarkastaa tuota pankkiryhmittymää.
Onhan se väärin toimia noin, mutta aika monet piilottaa omaisuutta eron aikana. Se on sitten toisen perinpohjaisuudesta (epäily?) kiinni, selvittääkö kaikki tarkkaan vai uskooko sen, joka on helposti näkyvillä.
pystyy laskemaan suurinpiirtein tilin saldon
Pankit antavat tietoja kenelle vaan jolla on valtuutus hoitaa asianomaisen asioita, tässä tapauksessa lakimiehelle.Valtuutuksen voit antaa vaikka naapurillesi! Ei kannata kommentoida jos ei oikeasti tiedä asioista.Verottajalle menee myös automaattisesti pankeista tiedot varoista ja veloista joten salaaminen ei onnistu.
Siis jos on antanut hänelle valtakirjan. Ei kai ap, tai kukaan muukaan, ole niin tyhmä, että antaa PUOLISON lakimiehelle valtakirjan?! Ja se lakimieskin tarvitsee sen valtakirjan, oli oma tai vieras. Verottajalle ei mene mikään pankkisaldo vaan lainan korko- yms. tiedot, jos on verotuksessa vähettävä laina (asunto). Lisäksi verottajalle menee korkotulot ja myyntivoitot osakkeista, mutta ei sinne minkään säästötilin saldo mene!
Siitä pystyy laskemaan mikä saldo on ollut sinä vuonna. Tilillähän ei tällä hetkellä ole välttämättä niin paljoa enää rahaa, tai sehän voi olla jo tyhjä koko tili.
Jos haluat rahoja pimitellä, niin käteiskätkö jossakin olisi varmin tapa, mutta se olisi tosiaan kannattanut rakennella pikkuhiljaa. Nyt jos tyhjennät tilin, niin siitä saatat jäädä kiinni.
t. murtovaras
ja sitä kautta pystyvät tarkistamaan tilin saldon
pystyy laskemaan suurinpiirtein tilin saldon
Pankit antavat tietoja kenelle vaan jolla on valtuutus hoitaa asianomaisen asioita, tässä tapauksessa lakimiehelle.Valtuutuksen voit antaa vaikka naapurillesi! Ei kannata kommentoida jos ei oikeasti tiedä asioista.Verottajalle menee myös automaattisesti pankeista tiedot varoista ja veloista joten salaaminen ei onnistu.
Siis jos on antanut hänelle valtakirjan. Ei kai ap, tai kukaan muukaan, ole niin tyhmä, että antaa PUOLISON lakimiehelle valtakirjan?! Ja se lakimieskin tarvitsee sen valtakirjan, oli oma tai vieras. Verottajalle ei mene mikään pankkisaldo vaan lainan korko- yms. tiedot, jos on verotuksessa vähettävä laina (asunto). Lisäksi verottajalle menee korkotulot ja myyntivoitot osakkeista, mutta ei sinne minkään säästötilin saldo mene!
Siitä pystyy laskemaan mikä saldo on ollut sinä vuonna. Tilillähän ei tällä hetkellä ole välttämättä niin paljoa enää rahaa, tai sehän voi olla jo tyhjä koko tili.
Ei pankeilla ole oikeutta millekään lakimiehelle kenenkään tilitietoja antaa!