Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Vaikea uhmako?

Vierailija
15.11.2010 |

Olen väsynyt 3v. poikani uhmailuun. Joka asiasta pitää raivota, kieriä lattialla, potkia, lyödä, heittää tavarat ja lelut päin seiniä, rikkoa, repiä.



Jos jonnekkin pitää lähteä, pukemisen maanitteluun menee 15-30min. Väkisin joutuu joka kerta viemään eteiseen, ei pue itse ( tarhassa kuitenkin kaikki osaa laittaa ), makaa lötkönä, itkee ja huutaa ettei halua lähteä (tämä tehdään jopa mummolaan lähtiessä). Autoistuimeen kun pääsee, niin itku loppuu seinään ja kuitenkin sitten tykkää ja puhe ja kysely alkaa.



Aamut on täys katastrofi, tämä on ollut tosin aina. Ensinnäkin jos joskus tosi harvoin tulee itse huoneestaan pois, itkee, huutaa, kierii lattialla (yleensä makkarimme ovensuulla), lyö lattiaan, jolloin tietenkin sattuu käteen tai jalkaan, ja itku taas jatkuu sitten tästä. Yleensä raivoaa vaan omassa sängyssä, tätä kestää n. 15min.



Herättyämmä sitten, kiukuttelee vielä yleensä 15-30min olohuoneessa tai keittiössä, ei syö aamupuuroa, leipää tai mitään. Ja sitten kun ei syö aamulla kunnolla (jossain vaiheessa saan ujutettua banaania tai puolikkaan leivän )niin kiukku pienestä jatkuvasta nälästä jatkuu aina sinne 10-11 aamupäivään. Pienempänä kuitenkin kiukuttelun jälkeen söi kunnolla ja yleensä tilanne rauhoittui siten. Nykyään Päiväruoan jälkeen sitten vasta elämä rauhoittuu. Aamuisin ei leiki yksin, ei aina edes yhdessä vaikka yritämme, ei keskity lastenohjelmiin yms. kuin pienen hetken. Meillä on aina ollut säännöllinen rytmi aamuissa, päiväunissa ja iltarutiineissa. Illat yleensä menee suht hyvin, ja nukahtaa nätisti 20.00. Mutta onhan niitäkin, milloin miehen kanssa molemmilla tulee savua korvista. Pienenä nukkumaan vieminen oli painajainen, unen hakuun saattoi mennä 2h.



Olen vaan niin väsynyt ainaiseen tappeluun ja kiukutteluun. Miksi kaikessa meidän täytyy pojan kanssa mennä ääripäästä toiseen. Hyvinä hetkinä poika on todella viihdyttävä, iloinen, hän on äärimmäisen tarkka ja huomioiva. Tykkää pussailla, halata, myös omia pehmolelujaan. On todella eloisa, aktiivinen ja omatoiminen. Kyselee kaikesta, haluaa oppia ja tietää kaikesta kaiken.



Mistä siis kuitenkin tämä raivoava käytös johtuu? Voiko se enää mennä pelkän uhman piikkiin? Terkka ei sano juuta eikä jaata..kun poika kuitenkin siellä on kuin mallikansalainen, on kehittynyt loistavasti ja osaa enemmänkin mitä 3v. vaaditaankaan. Tarhassa poika on kuin enkeli, kiltti ja hoitajat sanovatkin kun poika muuttuu kertaheitolla ihan erilaiseksi kun minä tai mies ilmaannutaan paikalle.



*huokaus*...ollaanko sitten vain epäonnistuttu pojan kasvatuksessa?

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
15.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätkä on nyt 4,5v eikä enää ihan joka kerta tarvii istua päällä ja pukea... Pari vuotta mä raahasin kämpästä ulos kirkuvana ja potkivana ja sama sisälle tullessa. Meillä kun ei olis halunnut myöskään takaisin kotiin.



Ihan sama mihin oltiin menossa. Kotoa lähtemistä poika inhoaa edelleen ja pukeminen kestää aina pienen iäisyyden, mutta enää ei sentään kamat lennä, kämppä hajoa tai tule mustelmia... Ainakaan kovin usein...

Vierailija
2/4 |
15.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just tässä istun itkusilmäisenä, kun vein 3v. tarhaan. Ajattelin että olen varmasti maailman epäonnistunein äiti, enkä ymmärrä mistään mitään. Kiva kuulla että en sitten ole ainoa, joka taistelee joka jumalan aamu samoista asioista lapsensa kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
15.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että heidän tyttärensä on niin kiltisti tarhassa, että kotona purkaa sitten ihan kaiken. Mut hänkin on ollut tosi vaikea tapaus jo siitä lähtien kun uhma alkoi, eli n. 2-vuotiaasta eteenpäin. Nyt on 4,5 vuotias, eikä oo hirveesti helpottanu.

Vierailija
4/4 |
15.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

3-vuotiaalta kuulostaa :)

Minä olen omien lasteni kanssa huomannut, että 2-v-uhma on vasta harjoittelua.



Yritä jaksaa. Kyllä se ohi menee.

4-vuotiaat on yleensä jo ihan yhteistyökykyisiä.