Työahdistus

Ei kuulosta kauhean kehityskelpoiselta tilanteelta.

että vika minussa ja omissa asenteissani. Voiko työyhteisö vaikuttaa olotilaan näin paljon? En ole yhtenäkään maanantaina tullut iloiten töihin, kuten aikaisemmassa paikassa. Mutta eihän kaikkea tietty voi saada.

Minulla vastaava ahdistus johti lopulta masennukseen. Ei pahaan, selvisin ilman pidempää sairaslomaa, mutta psyyke alkoi joka tapauksessa horjua. Pari vuotta sitä voi mennä töihin maha kipeänä, mutta lopulta aloin jo sunnuntaina aamulla miettiä seuraavaa työpäivää möykky vatsassa. Sitten aloin valvoa yöt jne.



Edellinen työni oli monin osin ollut vaativampaa ja palaute joskus ilkeämpääkin, mutta työyhteisö antoi voimia.

noloa ja häpeallistä myöntää että työ aiheuttaa tällaista. Pitäisi iloita että saa jossain käydä. Senkin vuoksi ahdistaa, kun kokee itsensä vain valittajaksi.

ilman suurta ulkoista syytä? Minusta alkaa tuntua siltä, että se on kohta lähellä. Kelpaanko enää mihinkään, jos niin käy?



ap

tosin työ on juuri sitä mitä haluankin tehdä ja työkaveritkin ihan ok. Jostain vain tullut pelko töihin menoa kohtaan ja tunne etten osaa hoitaa työtäni kunnolla. Samassa paikassa olen ollut pari vuotta ja tilanne mennyt tällaiseksi pikkuhiljaa.

tosin työ on juuri sitä mitä haluankin tehdä ja työkaveritkin ihan ok. Jostain vain tullut pelko töihin menoa kohtaan ja tunne etten osaa hoitaa työtäni kunnolla. Samassa paikassa olen ollut pari vuotta ja tilanne mennyt tällaiseksi pikkuhiljaa.

iltaisin tehdä enää mitään vai viekä tämä pelko voimavarasi? Minä en jaksa.

ap

Taas takana valvottu yö kun jännittää niin paljon mennä töihin. Itse työ on mielenkiintoista ja mulle sopivaa, mutta työilmapiiri, etenkin esimies ongelmana. Koko ajan sellainen peini pelko että mitäköhän taas tulee niskaan ja pitää oikein skarpata että jaksaa olla tekemisissä ko ihmisen kanssa. Mulla on myös sellainen olo etten pysty hallitsemaan itse töitten määrää ja tehtäviä, vaan niitä tulee koko ajan lisää ja aikaa menee kaikkeen tyhjänpäiväiseen ja turhaan, mikä on pakko tehdä vain koska esiemies käskee. Mulla on pari todella mukavaa työkaveria, mut hekin on aika uupuneita... Työ on vaativaa itsenäistä asiantuntijatyötä, joten pitäisi olla hyvässä kunnossa ja virkeä että selviää. Maanantait on aina erityisen pahoja. Vaihtaisin työpaikkaa mielelläni ja tälläkin hetkellä hakemus sisällä useampaankin paikkaan, mutta työtilanne on tällä hetkellä vähän vaikea eikä paikkoja ole tarjolla.

Arki mennyt pinnistelyksi. Hoidan pakolliset asiat mutta kaikki mikä ei ole ihan pakkoa jää hoitasmatta. Harrastuksen hoidan vain vastuuntunnosta. Mikään ei jaksa huviittaa vaan mietin jo seuraavasta työpäivästä selviytymistä.



Tsemppaan itsäni hokemalla että työ on juuri sitä mitä haluan tehdä ja että en voi antaa työn pilata muuta elämääni. Työ on se millä saan rahaa jotta voin tehdä perheeni kanssa sioita joista pidämme. Ei vaan tahdo auttaa. Olen hakenut muita töitä ja nyt nekin stressaavat. Pelkään saavani uuden työn ja sen aiheuttavan vain lisää stressiä. En tiedä mitä tekisin.

Heillä odotuksia joita en koe pystyväni täyttämään.Epäilen kuitenkin että vikoa onkin minussa ei heissä ja että tilanne on sama taas seuraavassa työpaikassa.



7,10

Minä en uskalla edes hakea muita töitä. Pelkään että menee vielä pahemmaksi. Kun koko ajan kuitenkin syytän itseäni, että paha oloni johtuu vain huonosta asenteestani. Umpikuja tuntuu olevan edessä. Tukehdun vain tähän nykyiseen tilanteeseen.

tuo miten kuvasit työpaikkaa. Yleensä ihmisiä ahdistaa nimenomaan tuo että joku on "niskassa" määräilemässä, ei niinkään tuo päinvastainen tilanne...

Miten tätä jaksaa vielä reilut 30 vuotta?

juu tiedän miltä tuntuu. vaihdoin työpaikkaa, ja työtehtävät eikä varsinkaan työilmapiiri eivät olleet mitä odotin. Perehdytys oli aivan onnetonta, pomo oli ihan pihalla ja sysäsi kaiken minun harteilleni (sinullahan on pitkä kokemus, kyllä sinun pitäisi tietää jne. tyylisiä vastauksia). Työmäärä oli aivan kohtuuton, ovista ja ikkunoista tuli projekteja ja 13 h työpäivät eivät olleet mitään.



Olin 3 kk jälkeen niin ahdistunut, että soitin vain ja sanoin, että puran työsopimuksen koeajalla. Hyppäsin tyhjän päälle, asuntovelkaisena kahden lapsen äitinä. Säästössä oli sen verran että laskin pärjääväni 3 kk karenssin, jos en saa töitä jostain.



Sain kuin sainkin uuden työpaikan, jossa työajat ovat normaalit ja pomoltakin uskaltaa kysyä jotain.. ja työkaverit ns. normaaleja eli eivät ala huutamaan kun kysyt jotain.



Minulle oli viimeisin niitti tuohon työpaikan vaihtoon, kun 5 vee lapseni alkoi kysellä että miksi sinä olet aina töissä. Lisäksi sain fyysisiä oireita esim. naamani tuntui "puutuneelta", en saanut nukuttua ja itkin joka ilta kun tulin töistä. No, palkka oli toki suuri ja hieno työsuhdeauto alla, mutta eivät todellakaan sen arvoisia.



Ette usko mikä helpotus tuli sen puhelun jälkeen (siinä puhelussakin esimies alkoi sättiä minua) ja ½ vuoden jälkeen jaksoin iloita elämästä ja nähdä värejäkin uudestaan. Ihan hirveä kokemus, en suosittele kenellekään.

juu tiedän miltä tuntuu. vaihdoin työpaikkaa, ja työtehtävät eikä varsinkaan työilmapiiri eivät olleet mitä odotin. Perehdytys oli aivan onnetonta, pomo oli ihan pihalla ja sysäsi kaiken minun harteilleni (sinullahan on pitkä kokemus, kyllä sinun pitäisi tietää jne. tyylisiä vastauksia). Työmäärä oli aivan kohtuuton, ovista ja ikkunoista tuli projekteja ja 13 h työpäivät eivät olleet mitään. Olin 3 kk jälkeen niin ahdistunut, että soitin vain ja sanoin, että puran työsopimuksen koeajalla. Hyppäsin tyhjän päälle, asuntovelkaisena kahden lapsen äitinä. Säästössä oli sen verran että laskin pärjääväni 3 kk karenssin, jos en saa töitä jostain. Sain kuin sainkin uuden työpaikan, jossa työajat ovat normaalit ja pomoltakin uskaltaa kysyä jotain.. ja työkaverit ns. normaaleja eli eivät ala huutamaan kun kysyt jotain. Minulle oli viimeisin niitti tuohon työpaikan vaihtoon, kun 5 vee lapseni alkoi kysellä että miksi sinä olet aina töissä. Lisäksi sain fyysisiä oireita esim. naamani tuntui "puutuneelta", en saanut nukuttua ja itkin joka ilta kun tulin töistä. No, palkka oli toki suuri ja hieno työsuhdeauto alla, mutta eivät todellakaan sen arvoisia. Ette usko mikä helpotus tuli sen puhelun jälkeen (siinä puhelussakin esimies alkoi sättiä minua) ja ½ vuoden jälkeen jaksoin iloita elämästä ja nähdä värejäkin uudestaan. Ihan hirveä kokemus, en suosittele kenellekään.

Töistäkin pääsen 8h jälkeen kotiin. Mutta jokin mättää; ilmapiiri, työn sisältö, jokin. Ja vertailukohtaa onneksi on muihinkin paikkoihin.

ap

Elän juuri samanlaista vaihetta oman työni kanssa. Ette usko, miten ihanalta tuntuu kuulla että muillakin on samanlaisia tunteita! Minulla ei ole lääkettä tilanteeseen, mutta haluan sanoa että tiedän miltä ap:sta ja monesta muusta ketjuun kirjoittaneesta tuntuu ja symppaan teitä.

Mene lääkäriin ja kerro ihan rehellisesti tilanne.Auttaisiko parin viikon sairasloma, jonka aikana saisit kunnolla rentoutua? Siinä ei ole mitään hävettävää eikä maailma romahda.Tärkeintä on miettiä MITÄ SITTEN tapahtuu jos et jaksa. Elämä ei lopu siihen, vaan apua saa.

Lohdullista tosiaan kuulla muidenkin tuntemuksia. Pitäisi tosiaan tehdä kuten 18 sanoo. Kertoa lääkärille, miltä tuntuu. En vain uskalla jostain syystä. Pelkään, että minut tämän takia leimataan jotenkin.

Mene lääkäriin ja kerro ihan rehellisesti tilanne.Auttaisiko parin viikon sairasloma, jonka aikana saisit kunnolla rentoutua? Siinä ei ole mitään hävettävää eikä maailma romahda.Tärkeintä on miettiä MITÄ SITTEN tapahtuu jos et jaksa. Elämä ei lopu siihen, vaan apua saa.

Olisin ensimmäisenä ulospotkittava, jos tulee irtisanomisia, "petän" pomon luottamuksen olemallakin "onneton luuseri", uuden työpaikan saanti kiven alla ehkä tämän takia. Toisaalta suuressa mittakaavassa oma henkinen hyvinvointi tärkeintä.

ap

olen ollut nykyisessä työssä 1,5 vuotta. Tänä aikana on kolme ihmistä alle sadan hengen firmassa ollut lomalla stressi/ahdistus diagnoosilla ja tämä siis ihan palkallista lomaa työterveyslääkärin kirjoittamana. Näitä ihmisiä ei meillä ainakaan ole leimattu mitenkään ja kun ovat palanneet kaikki ovat parhaansa mukaan tukeneet. Jos joku jotain kysyy voi lyhyesti mainita että on raskas elämäntilanne tms. Mutta en ole huomannut että toisten asiat niin hirveästi työkavereita kiinnostaisivat, että niihin jaksettaisiin jäädä pyörimään. Jokaiselle on oma elämä/hyvinvointi tärkein. Eikä kukaan voi täysin tietää, mitkä on toisen ihmisen tunnelmat/jaksaminen. Ei elämä lopu uupumukseen vaan siihen saa apua. Tärkeintä on että voit jollekin tästä avoimesti puhua ja esittää tuon kysymyksen, MITÄ JOS en jaksa. t.18