Olen vasta vähän aikaa sitten tajunnut, kuinka paskasti oma äitini on mua kohdellut..

Kuulostaa siltä, että parhaiten autat itseäsi terapian voimalla. Ota yhteys mielenterveystoimistoon tms.

ensinnäkin olen pahoilani sun puolesta, mutta usko pois että mulle on tapahtunut aivan sama asia. paitsi että isä on käytäyttynyt noin kun äitiä ei ole olemassa.



minä olen aina ajttelut että miksi isä tekee noin tai miksi on tehnyt sen, en ole koskaan saannut vastausta enkä varmasti koskaan saa.. minäkin jouduin ottamaan opintolaina sillion, se ottaa monesi päähän että miksi sen piti otta mutta nyt niitä on turhaan miettiä koska ei voi tehdä muuta.



pääsin asiasta yli vasta silloin kun menin naimisiin, ja pidin vähemmän yhteyttä isäni kanssa. se mitä on minulle tapahtunut pidän sen minun ja isäni välissä. kyllä mun mieheni tietää mitä kaikke olen joutun kestämään ja on nähnyt sen, mutta ei sen kummemin. miheni kanssa minä elään loppu elämäni joten en voi enkä pysty kohtelemaan häntä huonosti.

mieheni ja vauvan kanssa vietetään ihanaaaa elämää, naureskellaan ja leikkittään paljon.



toivoisin että sinä yrittäsit päästä asiasta yli, käy vaikka terapissa mutta älä kohtele sun perhettä huonosti koska se ei ole sen arvoinen. nautti siitä että sinulla on lapsi ja mies äläkä tee enää samoja virhetä kuin sun äiti.

Kirjoitan oman tarinani. Ikää minulla on kohta 30v.

Minun äidilläni on persoonallisuushäiriö, narsisti, ihmisiä hyväksikäyttävä ym. Mieti kaikki paska mitä ihmisessä on = minun äitini.



Lapsuudessa minulla ei ollut juurikaan kavereita, kotityöt oli suurimmalta osalta teini iässä minun vastuulla. Minut on "kasvatettu" alistamalla, väkivallalla, ihmisarvon rusentamisella. Kaikkea paskaa mitä voidaan kuvitella. Meillä oltiin 4 seinän sisässä, kavereille piti karata, pyytämällä ei päässyt takuulla. Äitini osaa hyvin näytellä ja antaa sen kuvan et meillä ei ollut ongelmia.. Minä jouduin psykolgin juttusille 12v kun minussa on varmasti vikaa. Vaikkakin käyttäytymisen taustalla oli äitini. Sinnittelin koko 18v asti kotona, sen jälkeen en ole sinne suuntaan lähtenyt. Ja miksi...

Sen takia että minä nousin se kaiken paskan yläpuolelle, minä en ole samanlainen ihminen, en peri hänen roolimalliaan.



Minusta sinun pitäisi ensimmäisenä kahtoa itseäsi peiliin sillä sinä itse voit muuttaa itseäsi. Ei se auta että murehdit miksi äitisi on pikkusiskoasi kohtaan erilainen. Anna olla. Sinä olet itse äiti ja sinun on vaan omalla käytökselläsi pyrittävä parempaan.



Varmasti sinulle tekisi hyvää mennä hieman terapiaan, mutta olen itse omalla kohdallani huomannut ettei sitä paskaa toinna mukana roikottaa.

Olen 39 v, samankaltaisen läpi käynyt ja esikoiselleni kylvänyt saman valitettavasti eteenpäin.



Mennyttä ei voi muuttaa. tulevaan voi vaikuttaa.



Niinpä minä rakastan nyt lapsiani ehdoitta, kaikkia. Esikoiselle työnnän opiskeluun rahaa vaikka hän ei sitä pyydä. Maksan asunnon, kännykän ja viikkorahaa. Itse en aikanaan saanut, mutta lapselleni annan. Pidän kiinni, koetan kertoa että hänon tärkeä rakas ja ihana. Haukuin läskiksi ja laiskaksi kun oli lapsi, en osannut kasvattaa - en koska olin niin nuorena äidiksi alkanut ja ongelmat yhtenä vyyhtinä. Mutta nyt en kaunotartani moiti, en enää ikinä. Jos vaikka lihookin, niin kaunis hän silti on - minulle aina.





Ehkä äitisi lopulta tajusi, mitä sinulle teki ja korjasi asennetta seuraavaan? Ja yrittää nyt korjata tilejä sinunkin kanssasi. Ehkä häntäkin on aikoinaan kohdeltu väärin ja hän siirsi sen sinuun. Oli miten oli, sinä voit katkaista ketjun. Nyt. Rakasta itseäsi. silloin on helppo rakastaa lapsiaankin. Ja ehkä - joskus - antaa anteeksi? Me olemme voin ihmisiä, kaikki. Äiditkin.

Ensimmäiseksi - katso peiliin. Äitisi on toiminut monessa asiassa väärin, mutta sinä olet eri ihminen kuin äitisi. Tottakai on helpompaa toimia mallin mukaan, mutta se on sinun valintasi, kasvatatko omat lapsesi siten kuin äitisi sinut, vai valitsetko sittenkin eri tavan. Tietysti se eri tapa vaatii vähän enemmän ajattelemista ja miettimistä kuin se, että toimisi valmiin mallin mukaan.



Mullakin on narsistisia piirteitä omaava, empatiakyvytön ja huippuälykäs äiti. Hänellä on useita eri tutkintoja, loistava CV ja mahtavat puhelahjat. Sen lisäksi hän on alkoholisti, jonkin sortin narkomaani (en tiedä, mitä käyttää), seksiriippuvainen ja väkivaltainen. Mulla on kaksi vanhempaa sisarusta ja kolme nuorempaa sisarusta, ja minua vanhemmat ovat saaneet nähdä äitini parhaat äitiyspäivät. Heille hän on ollut ainakin osan lapsuutta keskusteleva, lempeä ja hyvä äiti. Minä taisin olla se käännekohta, koska olin alusta asti kaikessa vääränlainen. Väärää sukupuolta, vääränkokoinen (synnyin keskosena) ja ylipäänsä vääränlainen, ja siitä olen saanut äidiltäni kuulla aina. Ei meillekään ostettu merkkivaatteita, annettu rahaa, autettu koulussa eikä kehuttu koskaan mistään. Jos pyysimme päästä kampaajalle, äiti otti hiusleikkurin ja veteli sillä hiuksemme muutaman millin siileksi ihan vain sen vuoksi, ettei sitten ainakaan tarvitse olla ihan kohta ruikuttamassa kampaajalle pääsyä. Äiti ulkoisti kotityöt meille lapsille jo hyvin pieninä, ja jos emme niistä selvinneet hänen mielestään kyllin hyvin, hän saattoi antaa vyöllä selkään tai huitaista paistinpannulla takaraivoon. Kerran, kun äidin tekemä iltapuuro ei kelvannutkaan pikkusisaruksilleni (jotka olivat tuolloin 1- ja 2-vuotiaita), äiti lukitsi minut yöksi parvekkeelle, vaikka oli jo myöhäinen syksy, talvi tulossa. Me menimme aina kipeänäkin kouluun, koska sekin oli parempi kuin olla kotona. Meidän äitimme oli myös paikallinen "julkkis", kaikki tiesivät, että meidän äiti oli se, joka pokasi joka ilta eri miehen baarista, se, jolta perhe-elämään kyllästyneet äijät saivat takuuvarmasti ja aina, ja meidän äiti oli se, joka poistettiin joka joulu- ja kevätjuhlasta poliisipartion voimin, jos hän nyt sattui paikalle edes ilmestymään.



Minustakin tuli nuorena äiti. Esikoiseni syntyi kuolleena, kun olin vain 14-vuotias. Tulin raskaaksi, kun äidin silloinen miesystävä raiskasi minut, ja raskauteni selviämisen myötä äiti hakkasi ja ajoi minut kotoa, koska olin kuulemma vietellyt hänen miehensä. Lapsen kuolemasta kuultuaan hän tokaisi jotakin tyyliin, että "sellasta sattuu huorien kakaroille".



Toisen lapseni syntyessä olin 20-vuotias, ja kolmas lapseni syntyi mun ollessani 24-vuotias. Minä en ole täydellinen äiti, mutta kaikesta huolimatta kyllin hyvä. En väitä, että tämä olisi helppoa ollut - on tässä pitänyt hyvin tarkkaan käydä läpi omakin lapsuus, äidin antama malli ja itse lapsena kokemani vääryydet. Olen ollut katkera, vihainen ja mustasukkainen siitä, että omat lapseni ovat saaneet kokea ehdotonta äidin rakkautta, kuten heidän kuuluukin, mutta minua ei ole koskaan kukaan rakastanut ehdoitta, eikä kukaan koskaan tule minua niin rakastamaankaan. Olen ollut vihainen ja surullinen siitä, ettei lapsillani ole toista mummoa lainkaan, mutta samalla päättänyt, että äidilleni en anna tilaisuutta tehdä samaa mun lapsilleni mitä hän teki mulle. Lapset kysyvät joskus, miksemme koskaan käy minun äitini luona, ja toistaiseksi olen vain kertonut, että mummo on sairas. Sitten isompana tulen kertomaan heille totuuden mummosta.



Mutta yksi pointti vielä, mikä tuntuu monilta vanhemmilta olevan nykyään unohtunut - raha ei ole sama asia kuin rakkaus. Onhan se toki kiva juttu, mutta ei läsnäoloa ja rakkautta voi korvata sillä, että syytää rahaa. Ei pienelle eikä isommalle lapselle.

vastauksistanne. Toisaalta helpottavaa vaikkakin ikävää kuulla että muillakin on samanlaisia kokemuksia ja vielä pahempiakin.



Tuli tuosta väkivallasta mieleen, olen minäkin pienenä saanut pyllypiiskaa ja luunappeja, mutta en mitään muuta.



En varmasti aio omalle lapselleni olla samanlainen kuin äitini minulle, sen tiedän jo. Miehelleni olen lähinnä ollut paskamainen, siitä haluaisin eroon. Ja en kyllä mielestäni enää ole ainakaan yhtä paha kuin joskus olen ollut. Paljon on muuttunut nyt kun lapsi tuli.



Äitini ei ole enää mitenkään ilkeä ja käy kyllä meilläkin ja hoitaa lapsenlastaan ja auttaa minua myös muutenkin kuin rahallisesti.



Nyt vain on tullut lähiaikoina todella inhottava olo ja jotenkin ällöttää kun edes ajattelen äitiäni..



Ehkäpä tämä tästä vielä, olen miehenikin kanssa puhunut äidistäni, mutta en ihan kaikkea ole kertonut.



-ap

Varsinkin ekan lapsen saatuaan sitä käsittelee omaa äitisuhdettaan ja siksi nuo kaikki asiat ovat nousseet pintaan. siinä on se hyvä puoli että nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa niin että et kohtele omaa lastasi huonosti.

Rakasta lastasi ja itseäsi ja läskit ehtii laihduttaa pikkuhiljaa (läskikin voi olla kaunis :-)).

Ole siis suvatsevainen virheillesi ja myös miehellesi niin et jäkätä turhasta.

Kukaan meistä ei ole täydellinen ja virheistään oppii (niin kuin ilmeisesti äitisikin kun pikkusiskosi saa paremman kohtelun).

Hyvää jatkoa. olet vielä nuori ja opit vielä paljon elämästä.

siis itse nyt 24vuotias.

En todellakaan halua olla tämmöinen, mitä voin tehdä etten olisi tämmöinen? En halua omalle tyttärelleni olla samanlainen kuin äitini minulle.