Miksi jotkut mammat vihaavat poika/tytärpuoliaan?

no mä olen käsittänyt, että alkujaan lasta voikin sietää, siitä jopa pitää, mutta jostain syystä jossain vaiheessa alkaa tökkiä. Kai se on aika "luonnollista", se kun ei kuitenkaan ole oma, jonka "virheet" (tänään on sitaattipäivä!) on helpompi, siis pakko sietää. Suloinen halailija voi pikkuhiljaa alkaa tuntua riipalta, suloinen naurunhihitys kuulostaa jatkuvalta meteliltä tms. Kaikki nämä tapahtuu myös oman lapsen toimesta (halaukset ja naurut), mutta ne vaan ei ärsytä.



Ikävää kyllä. Itsellä ei ole lapsipuolta, mukavahan se on ajatella että minä kyllä tykkäisin siitä, mutta en tiedä kuinka kävisi. Lapsista noin yleensä pidän kyllä valtavasti.

väistämättä aiemmasta onnellisesta elämästä, jonka perään palsta mama pelkää miehen edelleen haikailevan.

Joka tuli mun elämään 6vuotiaana enkä vieläkään tiedä onko se huonosti kasvatettu ja lähetetty tänne kiukuttelemaan ja luettelemaan mitä kaikkea sille pitää ostaa vai syntymä kusipää.Kauhee ihminen joka tapauksessa kun sille ei kelpaa mikään.Nyt se on 8v.ja edelleen joka kerta kun se tulee alkaa vaatiminen ja jos ei anneta periksi sen naama vääntyy norsun vitulle ja se pillittää koko v.lopun.Sit kahen viikon päästä sama homma.Ei sekään oikein ole et meidän pitää ostaa sille kaikki normaalia korkeampien elatusmaksujen lisäksi vain koska sen äiti käskee sen pyytää.

Joka tuli mun elämään 6vuotiaana enkä vieläkään tiedä onko se huonosti kasvatettu ja lähetetty tänne kiukuttelemaan ja luettelemaan mitä kaikkea sille pitää ostaa vai syntymä kusipää.Kauhee ihminen joka tapauksessa kun sille ei kelpaa mikään.Nyt se on 8v.ja edelleen joka kerta kun se tulee alkaa vaatiminen ja jos ei anneta periksi sen naama vääntyy norsun vitulle ja se pillittää koko v.lopun.Sit kahen viikon päästä sama homma.Ei sekään oikein ole et meidän pitää ostaa sille kaikki normaalia korkeampien elatusmaksujen lisäksi vain koska sen äiti käskee sen pyytää.

kaiken jottein pikkulapsella tule itku ja paha mieli. Hyvin se teitä jo pyörittää ja pahemmaksi menee jos ette tee stoppia

käytti huumeita, karkaili, hankki rahaa ottamalla suihin (12v), meinas sytyttää talon tuleen, käytti samoja pikkuhuosuja niin kauan ku ne taipu päälle ym. Asui meillä 3v, kun en uskonut tytön olevan tuollainen mitä äitinsä meille puhui. Kolmen vuoden jälkeen oli mitta niin täysi, että tyttö lähti perhekotiin. Sitä ennen oli etsitty apua avotoimista ja vuoden ajan tyttö oli käynyt 2x viikossa kriisihuollun terapiassa ja minä 1x kuussa ja mies sitlä väliltä. koko perhe oli aivan hirveässä stressissä.



Nyt tyttö aikuinen, työelämässä mutta hirveät maksuhäiriöt. ei voi asua suomessa, kun muuten uloottaja kolkuttaisi heti ovelle. Nähdään muutaman kerran vuodessa ja ollaan asiallisia puolin ja toisin.



Tosin ei ole kyllä koskaan tytärpuolen kanssa riideltykään.



Mutta siis lapsi oli aivan sekaisin jo siinä vaiheessa, kun minä tulin isänsä elämään mukaan eikä varmaan se mun tulo ainakaan tilannetta parantanut.

Mammalla ehkä sellainen vääristynyt rakkauskäsitys, ettei kumppanilla ole saanut eikä saa olla ketään muuta kuin vain hän. Lapsipuolet ovat elävä muistutus siitä, että miehellä on ollut elämää, rakkautta ja onnea jo ennenkuin tapasi mamman. Jos mammalla huono itsetunto, niin tuo herättää vihaa, kateutta ja mustasukkaisuutta miehen menneisyyttä kohtaan.

kiukuttelevassa, vittuilevassa, sylkevässä ja potkivassa ihmisessä on taustalla aika pahoin voiva lapsi. Kaiken huonon käytöksen takana on syy.



Kun mentäisiin istumaan sinne lattialle lapsen kanssa ja otettaisiin vastaan ensin ne tavaroiden mankumis raivarit ja sitten otettaisiin pieni syliin, hyväksyttäisiin että joo sua ottaa päähän ja sitten keksittäisiin jotain hauskaa tekemistä yhdessä.



Tai istuttais sen teinin kanssa ja kuunneltaisiin, otettais vastaan ensin se vittuilu, uho ja raivo, tai mykkyys, ja sitten juteltaisiin, ihan mistä vaan. Vaikka se ensin tuntuisi nololta tai jäykältä, kyllä se siitä helpottuisi.



Puolisolla on ollut aikaisempi elämä, sen johdosta on syntynyt myös se lapsi. Parisuhteiden kiemurat eivät asu siinä lapsessa. Se lapsi joutuu elämään niissä kiemuroissa tahtomattaan.



Kunpa joskus nähtäisiin oman nenänkin yli.

Ei sekään oikein ole et meidän pitää ostaa sille kaikki normaalia korkeampien elatusmaksujen lisäksi vain koska sen äiti käskee sen pyytää.

Ei todellakaan ole oikein, että "vain koska äiti käskee". Se ei ole mitenkään oikein, ei moraalisesti eikä lainopillisesti. Siis miksi suostutte?!

Kyllä muakin saattais huvittaa (no ei oikeasti) pyytää eksääni maksamaan vähän kaikkea meidän lapselle, mutta hyvin äkkiä sieltä tulisi tiukka stoppi, en voi edes kuvitella että hän suostuisi kaikkeen mitä mä "käsken". Hah! :D

kiukuttelevassa, vittuilevassa, sylkevässä ja potkivassa ihmisessä on taustalla aika pahoin voiva lapsi. Kaiken huonon käytöksen takana on syy.

Kun mentäisiin istumaan sinne lattialle lapsen kanssa ja otettaisiin vastaan ensin ne tavaroiden mankumis raivarit ja sitten otettaisiin pieni syliin, hyväksyttäisiin että joo sua ottaa päähän ja sitten keksittäisiin jotain hauskaa tekemistä yhdessä.

Tai istuttais sen teinin kanssa ja kuunneltaisiin, otettais vastaan ensin se vittuilu, uho ja raivo, tai mykkyys, ja sitten juteltaisiin, ihan mistä vaan. Vaikka se ensin tuntuisi nololta tai jäykältä, kyllä se siitä helpottuisi.

Puolisolla on ollut aikaisempi elämä, sen johdosta on syntynyt myös se lapsi. Parisuhteiden kiemurat eivät asu siinä lapsessa. Se lapsi joutuu elämään niissä kiemuroissa tahtomattaan.

Kunpa joskus nähtäisiin oman nenänkin yli.

terveisin, lähi-äitipuoli

Miten sitä oikeasti voi tietää etukäteen millaista elämä tulee olemaan?



Ihan sama kun muutat uuden miehen kanssa yhteen, niin varmasti yhteiselo tuo yllätyksiä. Samalla tavalla kun muutat sen miehen lapsen kanssa yhteen, niin sekin yhteiselo tuo yllätyksiä. Yllätyksiä tulee varmasti sitä enemmän mitä vähemmän on ollut sen ikäisten lasten kanssa tekemisissä.



Ajatukset lapsen kanssa elämisestä saattavat etukäteen olla ihan erilainen kuin todellisuus. Lisäksi jokainen lapsi on yksilö ja etukäteen ei aina voi tietää minkälainen lapsi on missäkin ikävaiheessa.



Ihan samalla lailla voisi kysyä miksi joku vihaa anoppiaan, eikö siinäkin oteta koko paketti?

Voi kun se olisikin niin simppeliä, että kun minä aikuinen tässä tuota lasta rakastan, niin uusperheemme elää onnelassa.

Että kun istun alas lattialle ja otan kontaktia, kysyn mitä kuuluu jne, niin kaikki on sitten hyvin ja ongelmat hoituu.



Ja mistä tulee se käsitys, että äiti/vaimo / äitipuoli olisi mustasukkainen tai kateellinen miehen entiselle elämälle ja siinä olleelle onnelle?

Ikään kuin jotain neitsytkammarista viattomana mentäisi..

aika moni eronneen nainut nainen on itsekin ennen elänyt: on ollut exiä ja onnea, ehkä omiakin lapsia mukana paketissa.



Miksi sen suhteen luomisen, olemisen ja ylläpitämisen vastuu on aina äitipuolella, naisella? Miksi ei sen lapsen isällä! tai lapsen omalla äidillä!

Oletteko ikinä ajatelleet, millaista myyräntyötä se lapsen äiti, exä, tahollaan pystyy pitämään ja lasta välikappaleena käyttäen? Vaikka sitä kuinka ajattelee, että lapsi on pelkästään uhri, äitinsä kiusanteon välikappale, ei se poista sitä tosiasiaa, että omaan kotiisi tulee joku pikku riiviö kiusaamaan ja ilkeilemään.

ja jos se olisikin sitä huutoa ja kiukuttelua, vastaan inttämistä. Olkaa iloisia, jos se on tuota - sihen voi sentään puttua, se on konkreettista.

Meidän tapauksessa oli aika hienoa kaksinaamaisuutta ja selän takana kiusan tekoa, välinpitämättömyyttä. Ja lapsen minua kohtaan esittämiä syytöksiä ja väittämiä, että varastan hänen tavaroitaan. En tiedä mihin nämä perustivat, mutta omilta jäljiltään hän ne roippeensa aina löysi. Koskaan ei pyytänyt anteeksi, eikä mies, lapsen isä, semmoista lapselta vaatinut.

Miksi ei? Millä oikeudella hänen lapsensa tulee väittämään minua kiusantekijäksi ja varkaaksi? Millä oikeudella tulee nauramaan päin naamaa, kiusaamaan meidän yhteistä pientä lasta, joka ei vielä edes osannut puhua? Miksi isä ei puuttunut mihinkään?

Ja suku hoki ympärillä, miten avoin, valoisa, suloinen ja ihastuttava tuo lapsi on! OI! ja tämä sitten muutti meille.

Ok ajattelin. Kaikki muuttuu, kun aikanaan pääsee meidän perheen tavoille, olen tässä koko ajan ja olen ikään kuin äidin tehtävissä suhteessa lapseen jne jne.

Mutta mikään ei muuttunut, meni vaan pahemmaksi. Yksityiskohtia kertomatta.



Välit teiniin on tänä päivänä .. hmm.. ei niitä ole.

Otin kerran asian puheeksi teinin kanssa. Että minä olisin toivonut läheisimpiä välejä, ja että voisi olla aivan toisenlasta. tms.

Ja tajusin teinin ilmeestä, niukasta vastauksesta, ohituksesta, että EI HÄN HALUNNUT MINUN KANSSANI MITÄÄN NS. SUHDETTA! Hän muutti isänsä luo. Ei meille. Minä olin hänelle täysin merkityksetön. Ei hän halunnut minun kanssani mitään, ei hän ole silloin myöskään menettänyt mitään.



Meillä on miehen kanssa pienet lapset. Kerran pitkän latenssikauden jälkeen olimme hyvin lähekkäin sohvalla. Lapset hyökkäsi mustasukkaisena väliin: poika minun syliini: minun äitiä et vie. tyttö isäänsä kiinni: mun isi.



Sanoin miehelle, että katso, miten mustasukkaisia lapset ovat, vaikka me olemme biologiset vanhemmat. Viittasin siihen, että hänen lapsensa ovat aivan varmasti kokeneet että vien heidän isän.

Kun minulle on ilkeä, lähden, minusta pääsee eroon, ja he saavati isin kokonaan. Ja ehkä sitten äiti ja isi palaa yhteen, sillä äiti oli lapsilleen kertonut, että minun ja miehen suhde lapsineen on pelkkä korvike, ja todellinen oikea perhe on se ensimmäinen perhe: hän, ja heidän yhteiset lapset.

Mistä tiedämme miten lapset ovat ajatelleet, että kun minut saa kiusattua ulos ja pois, äiti ja isi palaa yhteen ja kaikki on taas hyvin...



Niin että voisitteko oikeasti ajatella asiaa tältä kannalta.

muutenkaan kaikista lapsista. Pitäisikös minun sitten ihastua mieheni lapsiin vain sen takia, että ovat hänen? Jos ei kemiat vaan millään kohtaa niin ei sille mitään vaan voi. Tulen toimeen mieheni lasten kanssa ja ihan kivaakin meillä on, mutta en koskaan voisi rakastaa heitä, koska en vain pidä heistä ihmisinä, aivan sama ovatko mieheni vai jonkun muun.



Mua alkaa jo risomaan tämä iänikuinen keskustelu tästä aiheesta. Maailma ei vaan ole niin mustavalkoinen, ettekö voi ymmärtää sitä?

eron syyt eli miksi hänen omat vanhemmat ovat eronneet. Tämä auttaa teiniä tajuamaan mitä oikeasti on tapahtunut ja ymmärtää ettei vanhemmat enää koskaan palaa yhteen.



Ja se syyllinen ei ole tämä uusi aikuinen joka on elämään tullut. Tai sitten on ja silloin teinin viha uutta ihmistä kohtaan on aika oikeutettua kun on tullut repimään perheensä rikki.

Ensinnäkin pitää olla aikuinen, joka on valmis ottamaan ne negatiivisetkin tunteet kehiin. Prinsessa-fantasioita ei saa olla, pitää ymmärtää, ettei aina olekaan se ykkönen. Pitää hyväksyä, että mies on kokenut toisen kanssa lapsen syntymän ja sen tuoman onnen, ei olekaan neitsyt tuollaisen asian suhteen. Exä tulee aina olemaan jollain tavalla kuvoissa, jos mies tapaa lastaan, ainakin tuonne 13-15 ikävuoden korville.



Silti monet, jotka ajattelevat olevansa valmiita ja rakkauden voittavan kaikki karikot, eivät tuohon pysty.



Aikuismainen suhtautuminen asioihin on tässä tärkeintä, nähdä asiat sellaisina mitä ne ovat, jos ongelmia tulee, ottaa ne vastaan tai ymmärtää nähdä loppu.



Kaikki lapsia, ihmisiä ei voi rakastaa, mutta todennäköisesti jos rakastat miestäsi, pystyt saamaan tämän lapsiinkin tunnesiteen, jopa positiivisen sellaisen. Vaikka vastassa olisi millainen exän riitakylvätty k-pää.



Harva asia tulee maailmassa helpolla, ikävä kyllä osalla on hyvin naiivit satulinnat tai mustavalkokankaat taustalla mielessä. Elämä on valintoja, kuitenkin.

kiukuttelevassa, vittuilevassa, sylkevässä ja potkivassa ihmisessä on taustalla aika pahoin voiva lapsi. Kaiken huonon käytöksen takana on syy.

Kun mentäisiin istumaan sinne lattialle lapsen kanssa ja otettaisiin vastaan ensin ne tavaroiden mankumis raivarit ja sitten otettaisiin pieni syliin, hyväksyttäisiin että joo sua ottaa päähän ja sitten keksittäisiin jotain hauskaa tekemistä yhdessä.

Tai istuttais sen teinin kanssa ja kuunneltaisiin, otettais vastaan ensin se vittuilu, uho ja raivo, tai mykkyys, ja sitten juteltaisiin, ihan mistä vaan. Vaikka se ensin tuntuisi nololta tai jäykältä, kyllä se siitä helpottuisi.

Puolisolla on ollut aikaisempi elämä, sen johdosta on syntynyt myös se lapsi. Parisuhteiden kiemurat eivät asu siinä lapsessa. Se lapsi joutuu elämään niissä kiemuroissa tahtomattaan.

Kunpa joskus nähtäisiin oman nenänkin yli.

terveisin, lähi-äitipuoli

Olen työssäni ikävä kyllä nähnyt jo vuosikaudet näitä nenänvarttaan lyhyemmälle matkalle katsovia ihmisiä. Kumpaakin sukupuolta. Älkää menkö suhteeseen jo aiempaa elämää eläneen kanssa, jos ette kestä sitä. Erotkaa, tai kasvakaa aikuisiksi, jos ette kestä sitä.

Tätä en voi työssäni sanoa ääneen, vaikka usein, kymmeniä kertoja, olisin halunnut.

ei se välttämättä tosiaan poissulje vihaa, valitettavasti.

Kuten laiskuus, saamattomuus, ilkeys omia lapsiani kohtaan yms.

niin väistämättä siinä tulee koko entinen paketti mukana, nyksän eksä ja nyksän ja eksän lapset.

Kuvittelevat että nyksä unohtaa kaiken ihanan av-mamman takia.

Kuten laiskuus, saamattomuus, ilkeys omia lapsiani kohtaan yms.

että mamman omissa lapsissa olisi pienintäkään vikaa.

:=DDD

aika lailla syystä, että en juuri tykkää hänen tyttärestään, hankala homma, mutta ei siis viitsi pilata kenenkään elämää muuttamalla yhteen.



Siis en vihaa, mutta en voi juuri sietääkään.