Masennuksesta poispääsemisestä

Minusta vaikuttaa, että nyt hoidetaan vaan oiretta, mutta ei aiheuttajaa... Varmasti toimintakyky on parempi jos tunteet on turrutettu lääkkeillä ja jossain vaiheessa se voikin olla ihan hyvä (että pääsee sieltä kaikkein synkimmästä alhosta pois) Mutta millaista elämää se on jos ei ole tunteita?? Parhaat tulokset olen kuullut saatavan lääkkeiden ja terapian avulla. Toivottavasti sinulla ap on myös muuta hoitoa kun vain nuo lääkkeet

vahvoimmat lääkekombot lopetin juuri siksi, että vaikka keho pisti nousemaan ylös ja tekemään asioita, niin tuntui että itse ei ollut paikalla. Minimilääkityksellä olin aiemminkin, mutta siihen tilanteeseen ei sopinut päivittäinen itkeskely ja masentelu ja ahdistukohtaukset, joten lääkitystä nostettiin, jolloin olin tunteettomampi mutta toimintakykyisempi. Kaikkein mieluiten olisin tietysti ilman mitään lääkkeitä, mutta pitäisi kyetä muutakin tekemään, niin jotain lääkettä pitää silti vissiin syödä. Millään lääkityksellä en kyllä ole ollut onnellinen, iloinen tai tyytyväinen, lähinnä olen syönyt niitä voidakseni suoriutua rutiineista ja vähentäähän ne itkemistä ynnä muuta. Mutta ei ole kauheasti muitakaan tunteita sitten.

Ja toisaalta, miten olet edistynyt asioidesi käsittelyssä?



AIka monelle menneestä irti päästäminen on niin suuri kynnys, että siihen ei löydy voimia. Siinä kun jää aika lailla tyhjän päälle. Ja toisaalta kun sen menneen ja nykyhetken välille täytyy vain löytää tasapaino, se mennyt ei koskaan katoa, ja se varmasti herättää hyvin hyvin hyvin pitkään tuntemuksia. Omalta kohdaltani tärkeintä oli lähinnä löytää asioita sen menneen tilalle. Hyviä asioita, asioita jotka määrittävät minua positiivisesti ja antavat voimaa. Sen kautta se mennyt pikkuhiljaa menettää otettaan, se ei enää määrittele minua, enkä enää ole sen uhri. Silti se ei katoa, ei koskaan. Mutta se on tällä hetkellä jo ihan helppo hyväksyä.

jos on vaikka pienet lapset tai jotain, että on selviydyttävä päivittäisestä elämästä eikä voi potea niitä tunteitaan, silloin on parasta turvautua lääkkeisiin. Vasta myöhemmin kun tulee tilaa sille että voi hoitaa masennuksen syitä voi vähennellä lääkitystä - sitten kun on mahdollista keskittyä itseensä. Mä en näe lasten etuna sitä, että itkeskelen ja raivoilen päivät pitkät tai vaivun sisäiseen kaamostilaan jonka johdosta kämppä menee kaaokseen. Arvelen että sit kun lapset on isompia, voin kokeilla lääkkeittä oloa.