Kyllä on kovaa arvostelua jo 3. luokalla.
Matikankokeessa lähti piste, jos numerot oli laittanut väärinpäin (4:20). Vasta aloittivat jakolaskut ja mun mielstä olis kiva, jos vähän hellemmällä kädellä vielä noin pieniä arvostelisi. Tai ainakin muut opettajat mun vanhemmille lapsille ovat olleet armahtavaisempia vielä tuon ikäisenä. No, pääasiahan se on, että edes osaa laskea laskut.
Kommentit (19)
mutta väärinhän se olisi ollut se vastaus meinaan.
mielestäni on hyvä,että opetetaan heti oikein eikä korjailla yläkoulussa
nyt kolmasluokkalaisen pitää jo kestää jos jokin menee väärin. Eri asia jos ope huutaisi pää punaisena virheistä tai haukkuisi luuseriksi, mutta kyllä asiallisesti saa virheet kertoa ja kokeesta laskea pisteet sen mukaan
No on kyllä aika iso moka tuollainen, ihan perusvirhe, josta minun mielestäni pitääkin sakottaa. Ei ne mitään vauvoja enää kolmannella luokalla ole.
eka ja toka on vähän harjottelua vielä. Minä juttelin vanhempainvartissa arvionneista opettajan kanssa, on myös koulukohtaista kuulemma miten ankarasti arvostellaan. Meillä on ollut kokeita, missä yksi virhe tiputtaa numeroa puolikkaalla. Eli 2 pistettä vaille täydet, saa ysin. Meidän lapsi tekee etenkin matikassa hölmöjä huolellisuusvirhetiä tosi helpoissa kohdissa.
Onhan se nyt ihan eri asia jakaa 4 20:lla kuin päinvastoin....
Lapseni ope teki mielestäni ympäristöopin kokeessa virheen, mutta ei korjannut arvostelua. Vai kuinka monta merenlahtea on Suomen ympärillä?
(Lapsi vastasi Suomenlahti ja Pohjanlahti, sai miinuspisteitä kun ei muistanut Riianlahtea)
Ja kun kuukauttakaan eivät ole vielä harjoitelleet, niin onhan nuo virheet inhimillisiä. Ei mun lapsi siitä hepulia saanut, mä vain mietin itsekseni. Ehkä osaa seuraavassa kokeessa tehdä laskutoimituksen oikein.
sitä huolellisuutta pitää vaan opetella ja pisteiden väheneminen on tehokas tapa :) Jos opettajan asenne muuten kiva ja kannustava, niin ei ongelmaa. Ei meillä ekaluokkalainenkaan saa matikasta helposti täysiä pisteitä, on tosi vaativia ne soveltavat tehtävät. Mun lapsuudessa sai helposti hyviä numeroita ja se kyllä laiskistikin, eli tässä on opettelun paikka meille vanhemmille. Ei lapsi ole HUONO, jos ei menesty upeasti!
4:20 = 0,2
VAI
4:20 = 5
Jos ekan, niin kyseessä on vain pieni huolimattomuusvirhe, mutta jos toka, niin sittenhän lasku oli totaalisen väärin. Miksi siitä pitäisi antaa pisteitä?
kyseessähän on kaksi aivan eri laskua; 4:20 tai 20:4! Mites se sun kullannuppus muuten oppis, jos kaikki vastaukset ois oikein?
Ei mitään ihmettä siinä, miksi pitäisi olla hellempi?
Meillä lähti piste kun oli merkannut 5 x 8, olisi pitänyt olla 8 x 5.
Kysymys oli sanallisen tehtävän ymmärtämisestä ja lapsi tajusi kyllä että olisi pitänyt merkata oikeinpäin.
mielestäni on ihan ok laittaa tuo virheeksi tai täytyykin. Matikka on joko-tai-juttu. Asia on joko väärin tai oikein, harvoin on mitään välimuotoja tai sinne päin mahdollisuutta.
Mun mielestä on hyvä, että alusta saakka opetetaan siihen, että matematiikassa pitää olla tarkka ja pienikin virhe voi muuttaa asian aivan täysin. Pikkuvirhe ei vaikuta yleensä matematiikassa lopputulokseen vain vähän vaan voi heittää sen ns. eri hehtaarille. Vaikka olisi pitkä lasku, jossa on 30 eri vaihetta pitää joka ikinen vaihe olla oikein. Jos vain 29 menee oikein ja yksi väärin, olisi ihan sama vaikka olisi laskenut kaikki 30 väärin.
Esim. äidinkielessä tai vieraissa kielissä harvemmin on niin tarkkaa. Pikkuvirhe harvoin muuttaa koko merkitystä. Ja vaikka yksi muuttunut kirjain muuttaisi sanan, saattaa virke tai kappale olla vielä täysin ymmärrettävä. Näin siksi, että kieli on redundanttista. Matematiikka ei ole ja siksi lopputulos muuttuu yleensä radikaalisti jo yhden merkin muutoksesta.
Kyseessä on eka- tai tokaluokkalainen.
Kokeessa kysytään:
Pekalla on viisi marsua. Hän myy niistä kolme. Montako marsua jää jäljelle.
Tyttöparkavastaa että kaksi hamsteria.
Eikä tullut pisteitä. Huumorintajuton ope. Lapsi meni vain elukoissa sekaisin, mutta osasi laskea silti oikein.
Jakolaskussa ei vaihdantalaki ole voimassa. Itse matikanopena en ehkä kolmosluokkalaiselta ottaisi kaikkia pisteitä pois, mutta vääräksi merkinnän toki merkkaisin ja selittäsin virheen lapselle.
Mulle on itseasiassa jäänyt vähän hämäräksi alakoulujen matikan opetuksen tavoitteet. Kai nyt sielläkin ensijainen painotus on ajattelun taidoilla? ei matikka nyt pelkästään ole merkintöjä (jotka toki pitää nekin tottakai opetella, jotta voi jatkaa matikassa eteenpäin)
paremmaksi/pahemmaksi. Tokaluokan kokeessa oli tehtävänä "Täydennä puuttuva kirjain"
ja jonain kohtana oli _rilli. Vastauksesta "trilli" sai 0 pistettä, sillä oikea vastaus oli "grilli" XD. Tämä tosin tapahtui 80-luvulla.
Kyseessä on eka- tai tokaluokkalainen.
Kokeessa kysytään:
Pekalla on viisi marsua. Hän myy niistä kolme. Montako marsua jää jäljelle.Tyttöparkavastaa että kaksi hamsteria.
Eikä tullut pisteitä. Huumorintajuton ope. Lapsi meni vain elukoissa sekaisin, mutta osasi laskea silti oikein.
Tuohon ap:n aloitukseen kommentoisin, että mun mielestä on kyllä hyvä oppia merkinnät matikassa heti oikein. 4:20 kun tosiaan on ihan eri asia kuin 20:4. Ja ilmeisesti tuon kokeen pääasia oli juuri jakolaskut.
kun ei sitten varmaan pärjää tavis koulussa, vaikka hänet sinne ainakin aluksi laitamme.
kun ei sitten varmaan pärjää tavis koulussa, vaikka hänet sinne ainakin aluksi laitamme.
joo, erityiskouluun vaan, jos matikankokeessa jää yksi piste saamatta.
eikö voisi lapselle laittaa sinun pitää vielä harjoitella ja jne.
eiku heti jaetaan akanat jyvistä