Äitiys on rankinta silloin kun oma lapsi ärsyttää niin ettei mitään rajaa

kiusattaisiin tai sairastuisi vakavasti.

Tottakai nyt jokainen tajuaa, että varmaan vielä rankempaa olisi, jos lapselle olisi vaikka syöpä. Se ei varmaan silti ap:n oloa nyt helpota. Ilot ja surut suhteutuu sen hetkiseen tilanteeseen ja itkeä voi vähemmästäkin.



Onneksi vaan olkoon teille, jotka ette ikinä ole olleet väsyneitä taaperon kanssa.



Jaksamista ap, kyllä se vähitellen helpottaa. Yritä vaan ajatella, että vaihe kuuluu normaaliin kehitykseen ja lapsi kiukuttelee juuri sinulle siksi, että olet hänelle läheisin ja turvallisin aikuinen. Ja että rajojen asettaminen on lapsellesi hyväksi.

kun omaa lasta kiusataan.

t: neljän äiti 16 v - 5 kk, kellään ei ole ollut uhmaa...

Juuri näin. Nostin tämän vanhan ketjun esiin etsiessäni verstaistukea teinini mokailuihin (ja sen jälkeiseen häpeään)...mutta täältä löytyikin aloitus, jossa pienen uhmaikäisen lapsen äiti valittaa äitiyden rankkuudesta...Että Joo-O.

[quote author="Vierailija" time="06.11.2010 klo 21:09"]

joilla esikoinen uhmaiässä, että teillä ei ole hajuakaan rankasta äitiydestä. Äitiys on matka ja te olette kulkeneet vasta ekat metrit.

Ota se PIENI lapsi syliin ja lohduta.

[/quote]

Vaikea sanoa, kun ei ole koskaan ärsyttänyt. Ehkä olette liian teennäisiä ja lapsi huomaa sen, että ette ole aidosti välittäviä vanhempia vaan kulissit on tärkeämmät.

[quote author="Vierailija" time="06.11.2010 klo 21:19"]

Sama on tunne. Meillä 3v, joka on hyvin vaativa, rahaton, sotkee ja häslää, riehuu ja kirkuu. Voimat on siksi vähissä ja elämä tuntuu aika ikävältä tällä hetkellä.

[/quote]

OT, mutta mietin pari sekuntia, että harvoinpa niillä pikkulapsilla omaa rahaa onkaan. Sitten tajusin, että rahaton=rauhaton :)