Jos opiskelet työn ohessa niin olet riskissä sairastua uupumukseen.

Tuli huomattua, valitettavasti. Uskoin jaksavani ihan mitä vaan, mutta jossain vaiheessa tuli raja ja oma täydellisyyden tavoittelut vastaan. Mutta onneksi siitä päästiin kuitenkin eteenpäin.

Koskaan ei ole tullut otettua/saatua opintolainaa. Luulin pystyväni mihin vain.



Elämääkin täytyy rakentaa nuorena ja perustaa se perhe. Ei voi vain panostaa koulutuksiin ja uraan.

Jouduin tuon kanssa huomaamaan, samoin luulin että kyllä minä jaksan. Lisäksi oli sairautta perheessä. Lopulta en enää jaksanut...

ja nykyään työelämä on vielä sellaista, että se yksi tutkinto ei meinaa riittää mihinkään. Aina pitäis revetä sekä lisäopintoihin, työhön ja perheelle. Mua ihmettyttää, miten nuorten uupumista käsittelevissä jutuissa ei koskaan mainita, millainen mieletön stressi jatkuva opiskelu työn lisäksi oikein on (tai vastaaasti opintojen rahoittaminen työllä.) Ei ennen ollut tällaista!

Mutta en ymmärrä miksi ura lyhyeksi jäisi. Ei uupumus tarkoita sitä, että ei enää koskaan voisi tehdä töitä.



Itse uuvuin ensimmäisen kerran 2003, mutta ihan hyvin siitä toipui, muutamassa vuodessa.



Nyt on riskiä taas, mulla on kaksi työtä, gradu ja lapset "työn alla". Mutta minkäs teet, on pakko yrittää selvitä jotenkin.



En saa kunnon työpaikkaa, joten teen mitä pystyn. Parempi niin kuin tehdä pelkkä gradu ja valmistua täysin työttömäksi. Enkä lapsiakaan voi hoitamatta jättää, tarhaan nyt sentään laitoin heidät alkusyksystä.



Pakko se on jaksaa vaan, ei tätä loputtomiin kestä. Ehkä.

jostain pitäisi osata luopua.



Tyttäreni opiskeli, teki töitä, sai vakituisen työpaikan ja aloitti heti rahan säästön nyt 1v valmistumisesta otti 4kk virkavapaata, lähti maailmaa kiertämään. Perheen voi perustaa myöhemminkin. On nyt 24v.

Nykynuorten ongelma. Ehkä sitten pillereiden avulla yritetään vielä jaksaa, kunnes romahdetaan.