Lue keskustelun säännöt.
Miksi naiset jäävät väkivaltaiseen suhteeseen, vaikka tietävät että lopputulos voi olla tällainen:
31.10.2010 |
"Oulunsalo. Keski-ikäinen nainen pahoinpideltiin kuoliaaksi asunnossa Oulunsalossa sunnuntaina. Poliisi on ottanut kiinni teosta epäiltynä naisen puolison.
Poliisi sai hälytyksen varhain sunnuntaiaamuna asuntoon, jossa mies oli pahoinpidellyt puolisoaan. Paikalla selvisi, että nainen oli kuollut pahoinpitelyn seurauksena.
Teosta epäilty mies vietiin Oulun poliisilaitokselle kuulusteltavaksi."
Kommentit (31)
Ensinnäkin väkivaltainen puoliso on tuhonnut uhrinsa itsetunnon, ja tämä todennäköisesti uskoo tavalla tai toisella ansaitsevansa väkivallan.
Lähteminen vaatii voimia, joita väkivallan traumatisoimalla ihmisellä ei ole.
Väkivalta ei myöskään aina lopu lähtemiseen. Väkivallakko voi myös uhata tappaa, jos uhri lähtee. Mun exä ilmoitti, että jos mä lähden, päädyn hautausmaalle ja hän vankilaan. Ei sitä riskiä ihan kamalan helpolla ota.
tapahtuu "jotain erittäin pahaa" jos lähden, niin ei se enää niin yksinkertaista ole. Pelossa yrittää miellyttää toista ja elää niin etteivät ainakaan muut vahingoitu välillisesti. Niin, enkä ole ollut "rentun" kanssa "tietoisesti" naimisissa, vaan vakaviin mielenterveysongelmiin sairastuneen korkeakoulutetun miehen kanssa. Normaalia avioliittoa ehti kestää 12 vuotta. Pääsin vuosien piinasta eroon vasta kun hän joutui sairauksiensa vuoksi laitokseen. Lakatkaa syyllistämästä uhreja!
eli olet mielestäni ottanut tietoisesti riskin kun olet mennyt naimisiin sellaisen miehen kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt pitäisi siis mielenterveysongelmiin vuosikymmen liiton alkamisen jälkeen sairastuneen puolison olla VASTUUSSA siitä, että riski (kuinka iso se on, 5%, 10%, 1 % ?) miehen ehkä sairastua on niin iso, että ei kannata seurustella!
Sitä paitsi, harva seurusteleva puolisko kehuu oma-aloitteisesti millaisia mielenterveysongelmia suvussa on, yleensä ne ovat ihmisten yksityisasioita eikä niitä levitellä muille. Ehkä mies ei edes tiennyt että hänen sukulaisillaan on mt-ongelmia.
En minäkään tiennyt mieheni sukulaisten sairauksista kuin jotain pientä ja sekin selvisi kymmenen vuoden avioliiton aikana ihan pikkumurusina esim. sukujuhlissa vihjailuina tai jonkun jouduttua sairaalaan.
Täällä on näköjään niitä täydellisiä ihmisiä, jotka valitsevat vain täydellisiä puolisoja, taustat toki supolta tutkien ja sukupuun kaivellen vuosisatojen taakse. Ja jos heidän lapsensa sairastuu, se on ihan varmasti jotain muuta kuin periytyvää...
Nyt pitäisi siis mielenterveysongelmiin vuosikymmen liiton alkamisen jälkeen sairastuneen puolison olla VASTUUSSA siitä, että riski (kuinka iso se on, 5%, 10%, 1 % ?) miehen ehkä sairastua on niin iso, että ei kannata seurustella!
Sitä paitsi, harva seurusteleva puolisko kehuu oma-aloitteisesti millaisia mielenterveysongelmia suvussa on, yleensä ne ovat ihmisten yksityisasioita eikä niitä levitellä muille. Ehkä mies ei edes tiennyt että hänen sukulaisillaan on mt-ongelmia.
En minäkään tiennyt mieheni sukulaisten sairauksista kuin jotain pientä ja sekin selvisi kymmenen vuoden avioliiton aikana ihan pikkumurusina esim. sukujuhlissa vihjailuina tai jonkun jouduttua sairaalaan.
Täällä on näköjään niitä täydellisiä ihmisiä, jotka valitsevat vain täydellisiä puolisoja, taustat toki supolta tutkien ja sukupuun kaivellen vuosisatojen taakse. Ja jos heidän lapsensa sairastuu, se on ihan varmasti jotain muuta kuin periytyvää...
t. Perhe jossa 2x KTM, erinomaiset työpaikat ja kaksi kaunista lasta ja kaksi omakotitaloa joista toinen ulkomailla :), ei hullumpaa :).
mutta itse lähdin väkivaltaisesta suhteesta kolmannen pahoinpitelyn jälkeen, ja onneksi lähdin, muuten voisin kasvaa horsmaa.
Ap, etkö tosiaan pysty sen verran empatiaan, että kykenisit edes jotenkin asettumaan väkivaltaisen suhteeseen jääneen ihmisen kenkiin ja pohdiskelemaan millaiset syyt estävät lähtemisen. Mielestäni kuuluu ihan sosiaalisiin taitoihin itse pystyä hieman päättelemään tällaisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikko meni vähän mönkään. Alkuperäinen tarkoitukseni oli kirjoittaa, että väkivaltaiseen suhteeseen jäämiseen voi olla monia syitä kuten pelko, rakkaus, huono itsetunto jne. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä nuo pitäisi pystyä jokaisen päättelemään itse jos vain hiukan viitsii pohtia asiaa.
Helppo lähteä jos rauhallinen mies kerran suuttuu ja lyö silmän mustaksi. Mutta milloin lähteä kun asiat vain etenevät pikkuhiljaa eikä edes osaa sanoa milloin väkivaltaisuus on alkanut ilmenemään. Pitäisikö odottaa lyöntiä vai lähteä jo kun alkaa pohtimaan onko sen uhka todellinen? Ja jos lähtee jo uhasta eli omasta pelosta niin mistä tietää onko se pelko todellista uhasta lähtöisin vai omaa asioiden suurentelua ja jonkinlaista uhrin asemaan heittäytymistä?
Entä jos on vain uhka eli oma pelko ja lapsia? Se oma pelko ei vie lapsia siltä pelätyltä puolisolta. Pitäisikö ottaa ero ja siis lähteä itse mutta viedä lapset vakituisesti ilman aikuisen vahtia tälle pelon aiheuttaneelle puolisolle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaako sitten enää lähteä. Sen odottaminen on jo murentanut ihmisenä aika paljon (siis jos elää elämää jossa joutuu pitämään puolisoaan uhkana ja pelkäämään).
Ja mikä lasketaan? Leuasta kiinni nappaaminen? Niskasta kiini ottaminen? Tönäisy? Tavaralla heittäminen? Läpsäisy? Vartaloon lyönti? Kasvoihin lyönti? Lyönti josta ei edes jää mustelmaa? Lyönti josta jää mustelma? Lyönti joka vaatii lääkärireissun?
Ja mitä pidemmälle odotat, sitä vähemmän olet ihminen ja sitä vähemmän kykenet edes tietämään oikeutesi saati sitten vaatimaan niitä.
Nyt pitäisi siis mielenterveysongelmiin vuosikymmen liiton alkamisen jälkeen sairastuneen puolison olla VASTUUSSA siitä, että riski (kuinka iso se on, 5%, 10%, 1 % ?) miehen ehkä sairastua on niin iso, että ei kannata seurustella!
Sitä paitsi, harva seurusteleva puolisko kehuu oma-aloitteisesti millaisia mielenterveysongelmia suvussa on, yleensä ne ovat ihmisten yksityisasioita eikä niitä levitellä muille. Ehkä mies ei edes tiennyt että hänen sukulaisillaan on mt-ongelmia.
En minäkään tiennyt mieheni sukulaisten sairauksista kuin jotain pientä ja sekin selvisi kymmenen vuoden avioliiton aikana ihan pikkumurusina esim. sukujuhlissa vihjailuina tai jonkun jouduttua sairaalaan.
Täällä on näköjään niitä täydellisiä ihmisiä, jotka valitsevat vain täydellisiä puolisoja, taustat toki supolta tutkien ja sukupuun kaivellen vuosisatojen taakse. Ja jos heidän lapsensa sairastuu, se on ihan varmasti jotain muuta kuin periytyvää...
t. Perhe jossa 2x KTM, erinomaiset työpaikat ja kaksi kaunista lasta ja kaksi omakotitaloa joista toinen ulkomailla :), ei hullumpaa :).
t:24-26 joka luki päivällä il:stä ko uutisen ja ensimmäinen ajatus oli että mennäänköhän me tuohon. Mutta minun mieheni ei ole lyönyt. Uhkaavinta mitä on tehnyt "oikeasti" on leausta kiinni nappaaminen ja siten pakottaminen silmiin katsomiseen ja niskasta "leikkisästi" kiinni napaten kun ilmapiiri todella kireä. Henkisellä puolella pakottamista ja painostamista ja minun hallintaani mm. itsemurha-uhkailuilla sekä uhkaavia asentoja, olemusta, miten sen selittäisi? Kehonviestintää. Ei mitään mikä oikeuttaisi minua viemään lapset mukanani. Ei oikeastaan ole muuta kuin uhkaava käyttäytyminen, jota parantelee jos päätän erota. Minä koen hänet uhkahksi ja pelkään häntä tietyissä tilanteissa. Mutta paljonko se pelko lähtee minusta ja paljonko miehestäni? Ja mitä merkitystä sen edes on kun en kuitenkaan saisi lapsia täysin erossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule, kaikkea ei tarvitse kuunnella ja nyrkinheilutuksen sijasta voi kävellä pois paikalta. Tappamisen sijaan ottaa vaikkapa avioero. Käytä sinäkin järkeäsi.