Lue keskustelun säännöt.
Oletko säilyttänyt riippumattomuutesi avioliitosta huolimatta?
30.10.2010 |
Vai oletko se, joka keskittyy vain elämään sen toisen hoitaessa kaikki tärkeät asiat, kuten esim. rahat, lainat, vakuutukset yms.
Jos yllättäen jäisit yksin, pärjäisitkö? Vai oletko riippuvainen puolisosi auttamisesta?
Mua hirvittää ihan sanattomasti ne vaimot ja miehet, jotka ei tiedä perheen tärkeistä asioista yhtään mitään. Ei tiedä edes omaa taloudellista tilannetta. Sitten jos jotain sattuu, niin pulassa ollaan.
Meidän naapurille nimittäin kävi juuri niin, että kaksi lähti etelän lämpöön lomalle, mutta vain yksi palasi. Mies kuoli tapaturmaisesti loman aikana. Vaimo ei tiedä mistään mitään, siis ei yhtään mistään, kun mies on hoitanut kaikki asiat. Olen yrittänyt autella naapuria selvittämään ja selviämään arjen asioista, mutta kun kaikki pankkitileistä sähkösopimuksiin on emmä tiedää, niin todella hurjalta tuntuu.
Mä en ikinä uskaltais päästää itteäni tuollaseen tilaan. Olen aina yrittänyt hoitaa asiat niin, että vaikka jotain sattuisi, niin tiedän pärjääväni. Mies on vähän sitä lajia, joka sanoo aina että hoita sä, mutta oon senkin pakottanut aina käymään asiat läpi siltä varalta, että mulle sattuu jotain. Onhan sen pärjättävä lasten kanssa itsekseenkin.
Kommentit (22)
negatiivisena asiana, että oon miehestä riippuvainen ja se musta. Me ollaan perheyksikkö. Tosin me molemmat ollaan eletty omillamme lähemmäksi kolmeakymppiä, joten eiköhän kumpikin osaa pitää huolta itsestään tarpeen vaatiessa. Jos mies nyt kuolis, niin enköhän mä saisi aluksi apua tiettyjen asioiden hoidossa, ja miksen mä niitä oppisi itse hoitamaan myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tiedän sitten lasten asiat paremmin. Mutta jos mies kuolisi, niin ei joku talon ja perheen hoitaminen olisi mikään ongelma. Olenhan osannut ennen avioliittoakin hoitaa kotini, autoni, työni ja itseni. Ei se nyt muutamassa vuodessa ole niin hepreaksi muuttunut, etten enää osaisi.
Mutta tuo maatila olisi mulle aika valtava stressin asia. Se ei ole mun ammattini, ja mä osaan sen asiat vain hyvin ylimalkaisesti ja ammattitaidottomasti. Mies on mulle sanonut, että kyllä mä osaisin, eli se ei ollenkaan tajua edes kuinka pihalla mä olen.
Mä luotan melkein vaan siihen, että ihanat naapurit kyllä auttais tilanteen niin vaatiessa. Ja varmasti auttaisikin. Mutta se mieletön stressin määrä kyllä riuduttaisi minut. Ja paperityöt on ihan hullun moninaiset ja mutkikkaat. Mulla menis vuosia niiden oppimiseen, eikä asiaa auta, että ohjeet ja säännöt muuttuu joka vuosi.
Täytyy vaan yrittää pysyä kaikkien hengissä. Ja tietenkin yritän koko ajan omaksua uutta, etten olis niin pihalla. Vaan kun lapset on pieniä ja lisää on tulossa, niin resurssit ei oikein riitä kovin tehokkaaseen opiskeluun. Ja mies on tosi huono opettaja, se kun selittää, niin mä en tajua mitään. Ja sit se yhtäkkiä alkaa juurta jaksain opettamaan mulle jotain yksityiskohtaa verotuksessa, enkä mä ymmärrä sitä kokonaisuutta mihin se kohta liittyy, ja niin sekin yksityiskohta menee ihan harakoille...
Esim. talon remonttijutuista en tiedä juurikaan mitään enkä lämmönsäädöistä tai sähkökytkennöistä. Veneen kanssa olisin ihan hmoilasena.... Näiden kanssa menisi sormi suuhun jos mies äkkillisesti menehtyisi.
Pankkiasiat hoituisi kyllä, vakuutuksia inhoan sydämeni pohjasta mutta kai ne menis. Lasten asioista minä olen paremmin perillä kuin mies samoin kuin oikeastaan kaikesta käytännön jutusta.
Taloudellisesti meillä on henkivakuutukset ristiin, joten jos sattuu niin pitäisi selvitä.
mies on paljon työreissussa ja hommat kaatuisivat jos en itsenäisesti pystyisi niitä hoitamaan. Autoakin on pakko ollut opetella itse vähän värkkäämään, jottei tarvitsisi miehen varassa olla. Lamppuja ym osaan itsekin vaihtaa ja onneksi ammattimiehiä saa rahalla jos tarve tulee.
En tiedä esim. talomme lämmitysjutuista mitään.
Paperihommatkin (verot, vakuutukset ym.) ovat pitkälti miehen käsissä, mutta niistä uskoisin kyllä selviäväni.
Minä taas olen enemmän vastuussa lasten asioista ja jokapäiväisestä ruoka- ja pyykkihuollosta, mutta kyllä mies niistä selviäisi yhtä hyvin, kun ottaisi pesukoneen käyttöohjeen kauniiseen käteensä. =)
Mutta niin kuin joku muukin sanoi, nuo olisivat kuitenkin aika pieniä ongelmia sillä kohtaa, jos puoliso kuolisi. Ei elämää sillä tavalla voi elää, että koko ajan varautuu pahimpaan. Vaikka faktahan se tietysti on, että jompi kumpi jää lopulta yksin, ellei yhtä aikaa täältä lähdetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse aikoinani olin sinkkuna ja ostin silloin yksinäni asunnonkin joten olen tottunut moisiin asioihin.
Meillä olisi ehkä probleemaa jos mieheni jäisi tyttäremme kanssa kaksin, kaikki nää tyttöjen jutut ei taitaisi häneltä onnistua. no, onneksi tyttäremme on jo toisella kymmenellä
tarvitse pysyä riippumattomana. Avioliitossahan ollaan ja eletään yhdessä, symbioosissa, riippuvaisina toisistaan.
Ei avioliitossa ole tarpeen tavoitella riippumattomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli ei aavistustakaan, mistä kysellä pankkitilejään tai mistä löydän tiedot osakeomostuksesta. Tai mitä vakuutuksia hänellä on. Tai missä firmassa on sähkösopimus.
Omat asiani tiedän ja niiden kanssa pärjään. Eiköhän sitä pienellä salapoliisityöllä pääsisi selvyyteen miehenkin sitoumuksista ja sopimuksista.
Meillä on miehen kanssa sellainen jako, että molemmat tietävät kaikesta jotain, mutta eivät kaikkea. Eli toinen voi olla tietyissä asioissa enemmän ekspertti kuin toinen. Päälinjat ovat kuitenkin hallussa molemmilla.
Mutta ei tämä riippumattomuutta ole. Me olemme riippuvaisia toisistamme: onhan tämä avioliitto yhteinen yrityksemme. Jos niin ikävästi kävisi että toinen kuolisi, niin pakkohan sitä olisi hoitaa kaikki yksin. Mutta niin kauan kuin molemmat elävät, ei molempien ole mitään syytä ressata joka asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen meillä se, joka kilpailuttaa sähkösopimukset, vakuutukset, maksaa laskut ja yhtiövastikkeet. Lisäksi meillä on erilliset lainat, joita molemmat hoitavat omaan tahtiin. En missään nimessä voisi elää niin, etten näitä asioita tietäisi.
Johtunee siitä, että omassa lapsuudessani äitini joutui yllättäen leskeksi ja hoiti perunkirjoitukset ja isän firmat sekä niiden laskutukset (niitä oli useita) kuntoon. Sain siitä teininä hyvän mallin siihen, mihin jokaisen naisen kannattaa elämässään varautua.
että ootko tietämättäsi (tai tietoisestikin) Pointti olikin juuri se, että yhdessä eletään juu, mutta jos toinen äkillisesti kuolee, niin silloin ei enää eletä yhdessä. Oletko juuri niitä ihmisiä jotka ajattelee, että ei mun tartte näistä asioista mitään tietää, kun mies hoitaa ne. Entäs jos sitä miestä ei yhtäkkiä enää olekaan siinä vieressä hoitamassa niitä asioita?
tarvitse pysyä riippumattomana. Avioliitossahan ollaan ja eletään yhdessä, symbioosissa, riippuvaisina toisistaan.
Ei avioliitossa ole tarpeen tavoitella riippumattomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olin itsenäinen, en niin perinteinen ainen kun yhteen mentiin ja samalla linjalla jatketaan. Mies osaa kokata, siivota ja pyykätä, oli yh kun tavattiin. Minä en osannut kokata, mutta muuten hanskakin oman elämäni. Jos mies lähtisi/kuolisi, osaisin hoitaa kaikki tarvittavat hommat, niin myös mies osaisi.
Joitakin juttuja (esim. talon huolto) joutuisi vähän opettelemaan, mutta ei se kovin vaikeaa voi olla. Mieheni pärjäisi myös oikein hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kovin kiinnostunut vakuutuksista, sähkölaskuista, puhelinlaskuista tai -liittymistä. Meillä mies hoitaa kaikki noi jutut. Jos hän kuolisi, en kyllä epäilisi ettenkö osaisi tarttua härkää sarvista ja oppia hoitamaan nuokin jutut. Mutta siihen asti on ihan mukava kun mies hoitaa tuon puolen meidän "perheyrityksestä". Siis kyllä olen riippuvainen kunnes kuolema meidät erottaa.
Eli kun olen laskut maksanut, lähetän hänelle sähköpostilla tiedot osuudestaan. Hän sitten maksaa minulle yhdellä kertaa kaiken.
Minä olen meillä se, joka kilpailuttaa sähkösopimukset, vakuutukset, maksaa laskut ja yhtiövastikkeet. Lisäksi meillä on erilliset lainat, joita molemmat hoitavat omaan tahtiin. En missään nimessä voisi elää niin, etten näitä asioita tietäisi. Johtunee siitä, että omassa lapsuudessani äitini joutui yllättäen leskeksi ja hoiti perunkirjoitukset ja isän firmat sekä niiden laskutukset (niitä oli useita) kuntoon. Sain siitä teininä hyvän mallin siihen, mihin jokaisen naisen kannattaa elämässään varautua.
Onneksi meillä mies osaa hoitaa omat asiansa, minä omani.
EIpä silti, jos noin surullisesti kävisi kuin naapurillesi niin asioiden hoito ois kyllä pienin murheista.
Naapuri, ja varmaan jokainen tuossa tilanteessa, on niin surun murtama ja lamaantunut, että kaikki energia menee suremiseen. Ihan perusjutut, ruuanlaitto yms. on ihan kauhea ponnistus. Siinä kaiken jaksamattomuuden keskellä hänen pitää nyt vielä yrittää saada asioiden hoidosta kiinni, johon ei millään riitä jaksaminen. Ja kun tämä tosiaan oli ihan odottamatonta, niin kaikenlaisia ikäviä yllätyksiä on tullut vastaan.
Yksi aamu naapuri soitti ovikelloa kissan kirkuessa. Toimiiko teillä sähköt? No toimihan meillä. Sitä sitten rupesin siinä aamutuimaan selvittelemään. Aika työlästä oli, kun rouva ei tosiaan edes tiennyt mikä sähköyhtiö heillä on käytössä. Sain sen selville ja rupesin soittelemaan, niin kävi ilmi, että mies oli juuri kilpailuttanut sähköyhtiön. Hän oli sanonut vanhan sähkösopimuksen jo irti ja uudesta sopimuksesta puuttui vain joku vahvistus, joka oli pitänyt tehdä lomalta tullessa. Vaimo ei ollut tietoinen asiasta ja vahvistus jäi tekemättä. Tilanne oli siis se, että sähkösopimusta ei ollut minkään yhtiön kanssa -> rouva oli muutaman päivän ilman sähköä.
Tää oli vain yksi esimerkki. Laskujen maksu on ollut toinen kompastuskivi. Mies on ne kaikki hoitanut, rouvalla ei ole edes nettitunnuksia eikä osaa käyttää verkkopankkia. Eli kaiken sen katastrofin keskellä olisi pitänyt lähteä pankkiin jonottelemaan laskun maksua.
On toi oikeasti ihan kauheaa. Mä oon alkanut järjestämään mun laaka-arkistoani mappeihin niin, että kaikki paperit löytyy helposti. Ihan vaan jos joskus miehen pitää jotain löytää, niin ei tartte koko kämppää myllätä. Mäkin nimittäin jouduin n. vuosi sitten äkillisesti ja yllättäen ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalaan. Eihän se mies mitään tarvittavaa löytänyt. Lapsellekin meinasi lusikalla antaa lääkettä, vaikka se lääke on ulkoiseen käyttöön! :) Onneksi tyttö on jo niin iso, että tiesi itse miten sitä käytetään.
ap
On kiva, kun on kykenevä ja taitava mies, joka hoitaa kaikki tylsät kilpailutukset, puhelin- ja nettiliittymät, vakuutukset, raha-asiat jne.
Nainen voi keskittyä perheen pehmeisiin arvoihin, lapsiin, kotiin, ruokaan ja hoivaan :)
hoitaa kaikki pankkiasiat, vakuutuksen, verojutut jne. Mies ei niistä ole selvillä. No, mies hoitaa tekniikan kotona, joten olisin aika avuton niissä asiosisa. Eiköhän aika äkkiä oppisi kuitenin laskut maksamaan, on sentään omat pankkitunnukset hällä.
Täytyy olla ihmisillä aika lailla liikaa aikaa, jos jokaisen kilpailutuksen tai laskun maksamisen ehtii raportoimaan puolisolleen.
Meillä on perheessä työnjako, ja kumpikin luottaa, että toinen hoitaa osuutensa. Jos sähköjen tuleminen kuuluu toisen vastuualueeseen, niin miksi toisen pitäisi tietää siitä jokainen yksityiskohta. Ja ennen kaikkea millä ajalla! Joissain perheissä kun niitä sidoksia on satoihin paikkoihin, eli vähän enemmän kuin sähkösopimus ja vakuutukset, niin siinähän menis kaikki illat puolison kanssa niistä keskustellessa. Eikä riittäiskään, kun joillain on puoliso illalla töissä. Tai kuten meillä tänään pyhänä - tuolla mies on puimuria putsaamassa kun minä siivoilen migreenilapsen oksennuksia sisällä.
Ap:n elämä vaikuttaa vähän liian yksinkertaiselta, ja hän vielä kuvittelee, että hänen malliaan voisi käyttää joka perheessä.
No jos mullakin mies nyt kuolisi, niin totta hitossa olisi kiva, kun tietäisin kaiken. Mutta enpä ole vielä ehtinyt kaikkea oppimaan, joten työ jatkuu. Ja sillä välin ap:n on ihan turhaa hurskastella, että hän tietää muka paremmin miten meidän muiden pitää elää.
kun se on ryhtyväisempi, minä laiska.
En kyllä epäile kykyäni hoitaa asioita, mutta jos nyt juuri yksin jäisin niin vähän harjoittelua ja selvittämisiä se tietäis ja muutamaa keikkaa jonkun kansalaisneuvonnan puoleen.. vaikeimpiin hommiin palkkaisin asianajajan.
EIpä silti, jos noin surullisesti kävisi kuin naapurillesi niin asioiden hoito ois kyllä pienin murheista.