Miksi vihaat miehesi siskoa?
Voisiko joku kertoa hyviä syitä, että osaisin mennä itseeni. Jos vaikka jollakin sattuisi olemaan joku sellainen syy, että ymmärtäisin paremmin oman huonouteni.
Kommentit (33)
vain se, että olemme täysin erilaisia. Ei ole tehnyt mitään ikävää. Esim. työkaverina menisi ihan ok, mutta yhteiset mökkireissut ym. ovat sen verran hankalia, ettei niitä enää harrasteta. Kohteliaat välit sukulaisjuhlissa, kyläilyt lasten kanssa hoitaa mies yksin tai lapset keskenään.
Eroja mm. erilaiset näkemykset lasten kehityksestä sekä kasvatuksesta, erilainen suhtautuminen ympäristöön (miehen sisko ostaa jokaisen muovikrääsän, mitä maailmasta löytyy lapsilleen, heillä on monta autoa jne.).
mutta eivät he mulle mitään merkitsekään. Se taas on heidän oma valintansa, koska esim meidän lapset eivät ole kumpaakaan kiinnostaneet ikinä mitenkään. Keskenään vierailevat jatkuvasti ja toistensa lapsia muistavat myös jatkuvasti. Onneksi meidän lapsilla on täti ja eno myös minun puolelta ja näitä kiinnostaa siskonlastensa asiat.
Mielelläni olisin aikoinaan ollut enemmän tekemisissä miehen siskojen kanssa, mutta kumpikaan ei ole ikinä kutsunut meitä kylään ja erittäin tahmeasti vastanneet meidän kyläilypyyntöihin. 10 vuoden jälkeen en enää viitsi. Mies itse ei ole erityisen kiinnostunut hänkään siskoistaan, joten olkoon munkin puolesta.
ja voivansa opastaa pikkuveljen elämää vielä aikuisenakin.
Kun minulla ja tuolla pikkuveljellään on yhteinen huusholli, niin matroona astuu kommenteillaan ilman muuta nminunkin reviirilleni.
Ja sitä minä en oikeesti jaksa, vaikka koetankin olla kohtelias ja ystävällinen, minkä suinkin jaksan.
Ja tosiaan. on tekopyhä tapaus, ja ystävänsä ovat kaikki AKATEEMISIA ja tavaransa aina kalleinta laatua.
Itsellänikin on AKATEEMINEN tutkinto, mutta sitä ei minusta huomaa, sillä se on vain koulutus. Tunnen hienoja ihmisiä kaikista yhteiskuntaryhmistä ja tavaroita ostan jos tarvitsen jotain ehdottomasti.
Ei siis ole yhteistä kontaktipintaa luontojaan. Siispä välillä kun oikein ottaa pattiin vetäydyn sivuun ja annan matroonan rauhassa esittää näkemyksiään.
Miehesi siskon äiti on sinun anoppisi, miehesi äiti.
Tyttären lapset ovat aina tärkeämmät kuin pojan lapset, nimittäin suvullisesti niistä lapsista voi olla varma että ne ovat sukua. Olet ehkä tiedostamattasi huomannut että miehen siskon lapset ovat tärkeämpiä anopillesi, että sinun perhettäsi kohdallaan "huonommin"
Tekopyhyys tarkoittaa uskonnollisessa mielessä oikeamieliseksi tekeytymistä (tekohurskaus) tai yleisemmin viattomaksi tekeytymistä, vilpillisyyttä ja teeskentelyä.[1]
Kaksinaismoraali tai kaksoistandardi tarkoittaa ristiriitaa yksilön tai yhteisön siveellisten vaatimusten ja omien tekojen välillä, erilaisten siveysvaatimusten esittämistä kahteen eri ryhmään kuuluville.[1]
Termillä viitataan mihin tahansa mielipideasetelmaan, jossa on yhdelle ryhmälle on erilaiset säännöt verrattuna toiseen ryhmään. Yleensä erotteluun ei ole mitään järkevää syytä. Kaksoistandardi on jonkin instanssin toimintatapa, jossa tietty käyttäytyminen hyväksyttään tai kielletään yhdeltä ryhmältä, mutta pidetään sopimattomana tai tabuna kun kyseessä on toinen ryhmä.
Miehen pikkusisko on sitä paitsi mt-ongelmainen,tehnyt kaikkea tempauksia ja tällä hetkellä makaa psyk avolla lepäämässä.Joten en tunne sääliä häntä kohtaa, oon ite mt hoitaja, niin en osaa olla empatia kykyinen häntä kohtaan,kun hän kantaa edelleen katkeruutta mulle.
Miehen toises siskon kanssa tuun mahtavasti juttuun kun hän on aikuinen ja oikein mukava ihminen, senpä takia tämän vanhemman kanssa enemmän yhteistä kun tämän mt.siskon kanssa,
Jos hoitajat on tollaisia, en yhtään ihmettele ettei potilaat parane, vaan menee koko ajan huonompaan. Sä olet ilmeisesti ajanut siskon huonoon jamaan, ja se ihan oikeutetusti syyttää sua. Onko tässä maailmassa ketään, ketä kohtaan tuntisit empatiaa?
mutta hieman häiritsee yksi tietty piirre. Ja se on se että aina kun joku hänen läheisistä sukulaismiehistään löytää tyttöystävän on tämä mihenei sisko onnessaan. Kehuu kuinka hiljainen ja mukava tämä tyttö on jne. Ja viimeistään vuoden kuluttua valittaa kuinka tämä tyttöystävä kuluttaa rahaa vääriin asioihin, hommaa lemmikkieläimen miesystävänsä riesaksi, pilaa siis jollakin tapaa tämän sukulaismiehen elämän selvästi.
Kukaan nainen ei ole riittävän hyvä hänen veljilleen. No olen koettanut oppia suhtautumaan tähän niin että annan juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tiedän että en ole riittävän hyvä hänen mielestään veljelleen. Mutta ei sillä väliä kun minulla ja miehelläni menee hyin. Ja mieheni ei kärsi vaikka en kannakkaan hänelle siskon pyynnöstä viinapulloja jos elämä kolhii (lohdutan aivan muilla tavoin). Ja jos sisko kuuntelisi enemmän veljeään niin tietäisi etten minä kiellä viinan juontia vaan veli itse ei vaan halua juoda sitä...
Toisaalta tuo veljen sisko on tosi kiinnostunut lapsistamme. Kyläilee meillä. Tuo lapsille paljon lahjoja. On ystävällinen jne. Soitellaan joskus ja vaihdellaan sähköposteja. Kaikkiaan ihan ok tapaus muuten mutta siskon rakkaus vaan joskus sokaisee (mustasukkaisuutta ?).
Miehesi siskon äiti on sinun anoppisi, miehesi äiti. Tyttären lapset ovat aina tärkeämmät kuin pojan lapset, nimittäin suvullisesti niistä lapsista voi olla varma että ne ovat sukua. Olet ehkä tiedostamattasi huomannut että miehen siskon lapset ovat tärkeämpiä anopillesi, että sinun perhettäsi kohdallaan "huonommin"
Anoppi on niin huonokuntoinen ettei hoida kenenkään lapsia eikä muutenkaan ole koskaan ollut kiinnostunut muista kuin aina siitä joukon nuorimmasta, vauvasta - oli se sitten vuorollaan meidän tai jonkun muun.
Monethan inhoavat anoppejaan - minä en! Anoppi on aina ollut minua kohtaan mukava ja meillä on hyvät välit. Mutta miehen sisko on vastenmielinen. Kumma kyllä, hän muistuttaa sisaruksista eniten äitiään...
mutta ei meistä mitään ylimpiä ystävyksiäkään ikinä varmasti tule. =)
Miehen siskot on niin erilaisia itseni kanssa. Toinen on todella pinnallinen bilettäjä ja toinen on vähän saamaton. Tosin saamattomuuteen voi olla monia syitä, itse epäilen, että hän on vähän masentunut.
Molempien kanssa tulen kuitenkin hyvin juttuun ja molemmat ovat lapsistamme kiinnostuneita ja tykkäävät leikkiä hänen kanssaan. Alkuun toinen oli ehkä vähän liiankin kiinnostunut. Tuli ihan ilmoittamatta ja totesi, että vie lapsen ulos. No, eihän se nyt ihan noin toimi, vaan etukäteen pitää sopia tuollaisista. =)
Välillä joku asia ärsyttää todella paljon, mutta siitä huolimatta, en heitä vihaa. Pidän heistä kyllä, mutta tosiaan, ei meistä ystäviä saa.
mutta kyllähän se välillä ärsyttää kun miehen siskolla on koko ajan tuhat rautaa tulessa ja hirveä teho niin kotona kuin työelämässä. Itse olen aika leppoisa ja saamaton, mutta ehkä silti kälyäni viisaampi, joten erilaisuus joskus tosiaan ärsyttää. Toisaalta monet hyvät naurut ollaan saatu toisistamme juuri erilaisuuden takia.
Mieheni sisko soittaa miehelleni kerran viikkoon ja kysyy posti ja raha asiat... Sitten neuvoo niiden hoidossa.. antaa joka asiaan omat ohjeet mikä on raivostuttavaa. Hän on niin perillä raha asioista että jos jotakin kalliimpaa ostamme kysyy suoraan mistä otettiin lainaa ja enempää ei saa ottaa. Hän kun kuuli että keitän kaurapuuroa miehelleni niin käski keittää neljän viljan puuroa. En tiedä kauan jaksan tällästä.. olemme kuitenkin aikuisia ihmisiä eikä olla holhouksenalasia vaan normaali pariskunta
En ymmärrä näitä aloituksia
Miksi kukaan vihaisi miehensä siskoa? Eivät ne ole niin merkittäviä henkilöitä että niihin kannattais niin paljon energiaa uhrata.
Mun miehellä tosin ei ole siskoa mutta en mä vihaa sen suvusta ketään. Mukavia ovat kaikki.
mitä se kertoo minusta, että tunnen tietynlaista mielihyvää sinun puolestasi, sietää tuollainen iltatähti saadakin jo vähän nenilleen... Taidan olla aika ikävä ihminen! :D