No nyt sitten alkoi meilläkin!!
Asumme kivalla alueella omistusasunnossa. Vieressä on paljon kaupungin asuntoja, tukiasuntoja alkoholisteille jne. Satunnaisia ikkunanrikkomistapauksia lukuunottamatta täällä on rauhallista eikä ilkivaltaa esiinny juurikaan. No...nyt sitten kaupungin asunnoissa asuvat ovat keksineet, että meidän pihalla (kerrostalo) on kiva leikkiä kun on vähän hienommat välineet ym. Nämähän on tietysti asukkaiden kanssa yhdessä hankittu ja siksi niistä pidetään huolta. Aika ikävää tulla kotiin ja huomata lauma somaleja potkimassa leikkipihan kalustoa!!!
Mitä tapahtui? Kasa aikuisia kävi kysymässä, ovatko jonkun vieraana pihallamme. Eivät olleet. Pyysimme heitä poistumaan ja selitimme että olemme itse ne keinut, kiikut ym. siihen kustantaneet. Siinä missä suomalaislapsi olisi ehkä vähän luimistellen lähtenyt kotiinsa, somaleilta tulikin KESKISORMI. Keskisormea näyttivät eivätkä lähteneet mihinkään!! Siis mitä helvettiä?? Kuka opettaa lapsensa käyttäytymään noin??
Mitä me voimme tehdä jatkossa? Pitääkö aidata koko alue, jos tästä tulee joku vähemmistöjen mellastuskenttä?? Isännöitsijälle on soitettu, totesi että lain puitteissa on paha tehdä mitään. Poliisitko pitää soittaa ensi kerralla??
Kommentit (7)
lähtien aivan kamalia sikoja. Todella ylimielistä porukkaa kaikki somalit.
kaupungin asuntojen pihat ovat tip-top-kunnossa ja uudet leikkivälineet asennettu ainakin meidän pihaan. Joten siellähän kaikki mäen mukulat ovat leikkimässä ja ei haittaa yhtään.
Viereisen omistuskerrostalon pihassa on vain yksi liukumäki eikä siellä ole ketään koskaan, meillä on kaikkea kivaa, jäädytetään luistinrata talveksi, kesällä on uima-altaat ja pihassa saa potkia palloa.
siellä on todellakin luvallista leikkiä.
Tästä kertova kyltti on selkeästi esillä ennen leikkipihalle vievää tietä.
ap
Tavallisen asuinkerrostalon piha on aina yksityinen.
Isännöitsijälle on soitettu, totesi että lain puitteissa on paha tehdä mitään.
Joten, koita kestää! :)
Tähän on päästy liian lepsulla maahanmuuttopolitiikalla,äänestäkää vaan vihreitä jatkossakin