Lue keskustelun säännöt.
Mitätöintiä, kun jollakulla on vaikeaa ja kertoo siitä
26.10.2010 |
kokemukseni on (paitsi oma, myös olen huomannut muiden kohdalla) että jos kertoo jostain poikkeuksellisen raskaasta vaiheesta, niin helposti muut vähättelevät sitä tai sanovat "joo niin meilläkin ---" vaikka asiassa on päivänselvät mittasuhde-erot.
Tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta jossa äiti kertoo olevansa ihan loppu vauvan jatkuvasta valvottamisesta ja joku sanoo että joo muakin väsyttää kun vauva heräsi kerran viime yönä.
Mitä tällaiset vastaajat ajattelevat? Onko se vain kiusaamista? Vai kuvittelevatko he, että se jotenkin lohduttaa lyödä pöytään joku täysin minimaalinen asia muka verrokkina. Jos vaikka kertoo että on löydetty jokin vakava sairaus, ja toinen siihen, että joo mullakin ollut kurkku kipeenä pari päivää. Mikä tällaisen käytöksen takana on.
Esimerkiksi sisareni on tässä mestari. Esim kun lapsellani on astmatutkimukset meneillään niin hän mitätöi sen sanomalla että varmaan vaan flunssaa. Ja eräs tuttavani kommentoi keskenmenoni jälkeen että joo hänelläkin on raskaudessa vaikeuksia kun on vähän matala hemoglobiini niin huimaa ja väsyttää. Hieman on eri suuruusluokan asioita. Nuo kuitenkin jää mieleen, ja sen jälkeen jotenkin sitä ihmistä ei enää arvosta samalla tavalla :o(
Kommentit (18)
huonoa kuuntelemista, jos pitää heti ruveta kertomaan omasta kokemuksesta! Pitäisi antaa toisen purkautua kokonaan eikä heti alkaa että "niin mullakin..." vaikka sillä toisella ois ihan vastaavakin kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5-vuotiaan vaikea liimakorva (kuulonalenema 30 dB) oli vain 'valikoivaa kuuloa'. Myös usean lääkärin mielestä :(
Niin, ja minä olin tietysti vain hysteerinen äiti joka kuvittelee ettei lapsi kuule.
että miksi pitäisi olettaa että jonkun muun asiat (ongelmat) olisivat jollain mittapuulla tärkeämmät kuin jonkun muun?
Ihmiset hermostuvat kummallisista asioista, olen huomannut. Puhe on vain puhetta ja suurin osa siitä menee ohi korvien. Minulle simerkiksi vauvan yövalvomisesta valittaminen ei ole kovin kehittävää puuhastelua, minä mielummin tekisin asialle jotakin. Ja varsinkin siinä vaiheessa kun kaikki maailman tieto on olemassa ja edelleen joku valvoo yöt vauvan kanssa, mielestäni se on sen kyseisen vanhemman oma valinta.
siinä, että suurimmaksi osaksi tuo on kateutta ja ilkeyttä. Pointtihan on siinä että tällainen kuuntelija ei oikeasti halua kuuntelemalla auttaa ja parantaa toisen ihmisen oloa. Ei pystytä tai haluta eläytymään asiaan jota ei itse ole kokenut. Tai sitten se asia on liian ahdistava eikä pysty käsittelemään sitä ollenkaan esim. keskenmeno. Työnnetään ahdistavat ajatukset pois vaihtamalla puheen aihetta. Lopputulos on kuitenkin se että tällaisen "keskustelun" jälkeen olo ei ole parempi ja mahdollisesti jopa huonompi.
että miksi pitäisi olettaa että jonkun muun asiat (ongelmat) olisivat jollain mittapuulla tärkeämmät kuin jonkun muun?
jos joku sanoo, että lapsi kuoli juuri syöpään, niin onhan se ihan korrektia minulta sanoa, että joo multakin katkesi juuri kynsi, ja mulla ois treffit illalla, siis kyllä on kauheeta. Miksipä ylipäätään puhua kellekään koskaan mitään, kun kaikki asiat voi selvittää yksin tekemällä ja netistä tietoa hakemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka puolestaan ärsyttää mua aivan suunnattomasti on ongelmatilanteisiin vastaaminen kertomalla kuinka helppoa itsellä on
vauva valvottaa -> ai meillä on nukkunut kaksiviikkoisesta kaikki yöt!
En tule raskaaksi -> ai meillä tärppäsi ekasta kierrosta!
En saa töitä -> ai mä oon aina saanut helposti työpaikan!
Näitä kumpakain reagoimistapaa yhdistää täysi mahdoottomuus asettua toisen asemaan.
Ap:n harmituksen. Sama ongelma on todettavissa myös toiseen suuntaan.
Jos haluaa jutella ja purkaa väsymystään lapsen yöheräilystä, niin kuuntelija väheksyy ongelmaa sanomalla, että ei toi nyt ole mitään, meidän lapsella on astma, mieti sitä! Tosi ikävä että kaverin lapsi on sairas, mutta tarkoittaako se että saan kertoa hänelle vain sellaisia ongelmia jostka ovat tärkeysluokassa vain astman yläpuolella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka puolestaan ärsyttää mua aivan suunnattomasti on ongelmatilanteisiin vastaaminen kertomalla kuinka helppoa itsellä on
vauva valvottaa -> ai meillä on nukkunut kaksiviikkoisesta kaikki yöt!
En tule raskaaksi -> ai meillä tärppäsi ekasta kierrosta!
En saa töitä -> ai mä oon aina saanut helposti työpaikan!Näitä kumpakain reagoimistapaa yhdistää täysi mahdoottomuus asettua toisen asemaan.
kohta joku tulee mussuttamaan, että pitäisi vaan iloita toisen puolesta, mutta juuri silloinko, kun itsellä on vaikeaa?? Ei se nyt paljoa vaadi, että jos joku kertoo ongelmastaan, niin sanoo vain vaikka että ymmärrän, kuulostaa ikävältä, tai jotain vastaavaa. Yleensä kun ihmiset eivät odota ongelmilleen toiselta mitään erityistä ratkaisua, se nyt vain on psykologisesti niin, että puhuminen auttaa.
siinä, että suurimmaksi osaksi tuo on kateutta ja ilkeyttä. Pointtihan on siinä että tällainen kuuntelija ei oikeasti halua kuuntelemalla auttaa ja parantaa toisen ihmisen oloa. Ei pystytä tai haluta eläytymään asiaan jota ei itse ole kokenut. Tai sitten se asia on liian ahdistava eikä pysty käsittelemään sitä ollenkaan esim. keskenmeno. Työnnetään ahdistavat ajatukset pois vaihtamalla puheen aihetta. Lopputulos on kuitenkin se että tällaisen "keskustelun" jälkeen olo ei ole parempi ja mahdollisesti jopa huonompi.
KUKAAN ei pysty oikeasti kuuntelemalla helpottamaan toisen oloa. Se on vain mielikuva. Se kertoja KUVITTELEE että toinen kuuntelee vaikka toinen voi ajatella viime kauppareissua ja sitten kertoja kuvittelee että tämä auttoi. Tämä kaikki on kuitenkin keitetty omassa mielikuvituksessa joten sen voi tehdä ihan itsekseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että miksi pitäisi olettaa että jonkun muun asiat (ongelmat) olisivat jollain mittapuulla tärkeämmät kuin jonkun muun?
Ihmiset hermostuvat kummallisista asioista, olen huomannut. Puhe on vain puhetta ja suurin osa siitä menee ohi korvien. Minulle simerkiksi vauvan yövalvomisesta valittaminen ei ole kovin kehittävää puuhastelua, minä mielummin tekisin asialle jotakin. Ja varsinkin siinä vaiheessa kun kaikki maailman tieto on olemassa ja edelleen joku valvoo yöt vauvan kanssa, mielestäni se on sen kyseisen vanhemman oma valinta.
eli ikävä kyllä olet juuri puheessaoleva mitätöivä ihminen.
Ensinnäkään kukaan, joka valvoo lapsen takia liikaa (= levon perustarve ei tule tyydytetyksi)
ei enää JAKSA ottaa ihan kaikesta selvää ja vain kokeilla keinoa keinon perään. Siinä luhistuu, uni on niin välttämätöntä ja suunnilleen vain itkee kotona, kaikki rupeaa tuntumaan toivottomalta ja elää kuin toisessa todellisuudessa kuin kaikki muut. Elämä on pelkkää selviytymistä.
Ja toisekseen: vaikka kaikki maailman tieto on olemassa, se ei lopeta vauvan valvomista! Oma lapseni esim on allergikko ja atoopikko ja vaikka niitä osataan hoitaa, ei lapsi tule oireettomaksi lääkkeilläkään aina! Jos lapsi raapii, kutisee tai itkee tuskaansa yöt, ei siinä auta vaikka seisoisi lääkäri vieressä kaiken aikaa. Kaikkea kun ei voi parantaa eikä poistaa. Infektiokierteelle ei mahda juuri mitään. Ja perheessä jossa on monta lasta, voi olla että kaikki valvottaa vanhempaa esim vesirokkokierteessä vuoronperää viikkotolkulla jonka jälkeen iskee uusi tautikierre. Kaikki ei ole tiedonhausta kiinni!
kokemukseni on (paitsi oma, myös olen huomannut muiden kohdalla) että jos kertoo jostain poikkeuksellisen raskaasta vaiheesta, niin helposti muut vähättelevät sitä tai sanovat "joo niin meilläkin ---" vaikka asiassa on päivänselvät mittasuhde-erot.
(
Jokaisella ne mittasuhteet on omanlaisensa. Mistä sinäkään voit tietää miten pahasti se toinen on väsynyt siitä yhdestä heräämisestä?
Toki on monia ihmisiä, joille se pätemisen tarve vaan on niin valtava, mutta pitääkö joka asiaa sitten lärpättää ääneen, tai pahimmassa tapauksessa tällaisen palstan kaltaiseen paikkaan?
Opettele suodattamaan asioita toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, niin elämä helpottuu :)
Ja tämä ei ollut mitään piruilua, vaan kokemuksen kautta opittu asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että miksi pitäisi olettaa että jonkun muun asiat (ongelmat) olisivat jollain mittapuulla tärkeämmät kuin jonkun muun? Ihmiset hermostuvat kummallisista asioista, olen huomannut. Puhe on vain puhetta ja suurin osa siitä menee ohi korvien. Minulle simerkiksi vauvan yövalvomisesta valittaminen ei ole kovin kehittävää puuhastelua, minä mielummin tekisin asialle jotakin. Ja varsinkin siinä vaiheessa kun kaikki maailman tieto on olemassa ja edelleen joku valvoo yöt vauvan kanssa, mielestäni se on sen kyseisen vanhemman oma valinta.
eli ikävä kyllä olet juuri puheessaoleva mitätöivä ihminen. Ensinnäkään kukaan, joka valvoo lapsen takia liikaa (= levon perustarve ei tule tyydytetyksi) ei enää JAKSA ottaa ihan kaikesta selvää ja vain kokeilla keinoa keinon perään. Siinä luhistuu, uni on niin välttämätöntä ja suunnilleen vain itkee kotona, kaikki rupeaa tuntumaan toivottomalta ja elää kuin toisessa todellisuudessa kuin kaikki muut. Elämä on pelkkää selviytymistä. Ja toisekseen: vaikka kaikki maailman tieto on olemassa, se ei lopeta vauvan valvomista! Oma lapseni esim on allergikko ja atoopikko ja vaikka niitä osataan hoitaa, ei lapsi tule oireettomaksi lääkkeilläkään aina! Jos lapsi raapii, kutisee tai itkee tuskaansa yöt, ei siinä auta vaikka seisoisi lääkäri vieressä kaiken aikaa. Kaikkea kun ei voi parantaa eikä poistaa. Infektiokierteelle ei mahda juuri mitään. Ja perheessä jossa on monta lasta, voi olla että kaikki valvottaa vanhempaa esim vesirokkokierteessä vuoronperää viikkotolkulla jonka jälkeen iskee uusi tautikierre. Kaikki ei ole tiedonhausta kiinni!
Minulla on yksi vakavasti sairas lapsi jonka taudinkuvaa ei paranna se että hän nukkuu katkonaisesti joten tein kaikkeni hänen uniensa puolesta vuoden ajan. Mutta osasin myös pyytää apua mieheltä ja muilta, en kitissyt horteessa. Ja mies oli työssäkäyvä mutta isä, osallistui tietysti tähän rankkaan vaiheeseen.
Mitä sellaiselle ihmiselle sanoo, joka on väsymyksen ja murheeb syövereissä?
- Joo, minä ymmärrän sinua millaisissa tunnelmissa saatat olla. olen kokenut itse samantapaista (myötätuntoa, ymmärrystä, myötäelämistä)
- Voi ei, sinulla on tosi raskas vaihe nyt, mutta tiijätkö, kyllä se päivä vielä joskus paistaa (myötäelämistä, kannustusta eikä suinkaan toisen huolen väheksymistä)
- Ikävää, että lapsellasi todettiin heinäallergia. Siihen kuulemma voi saadda siedätyshoitoa... Tädillni on hankala keliakia ja se on ikävä tauti kun ei parane millään. (heikko yritys saada asioille mittasuhteita, että tilanne ei ole kuitenkaan vakava kunhan aikaa vähän kuluu ja asiat saavat mittasuhteita)
- Voi ei, olen pahoillani. Miten jaksat, tarvitsetko apua? (Kuulija voi pitää tätä väheksyntänä, kun kyllä hän sisupussina jaksaa eikä ole mikään kitisijä)
Siis oikeasti, tismalleen oikeita sanoja on todella vaikeata löytää!
T:Monesti käy niinkin, että osaaottavan läheisen murhetta pitää lohduttaa enemmän kuin sitä omaansa. (Tämä on tullut nyt mieleen, kun kakasi hyvää iäkästä ystävääni on nyt vakavasti sairaana eivätkä halua märehtiä siinä vaan pitää yllä naurua! Itselläni on myös sairaat lapset ja olen kohdallut monessa tilanteessa tuon keskustelemisen vaikeuden)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin moni tahallaan on ilkeä.
1. halutaan tsempata
2. ei osata käsitellä negatiivisia asioita
3. ei haluta antaa sitä kuvaa että itsellä on asiat paremmin (eli tuodaan esille että kyllä meilläkin on ollut näitä vaikeuksia, vaikka se olisikin vähän eri luokkaa)
ja näihin kaikkiin kolmeen kohtaan liittyy se, että yritetään helpottaa toisen pahaa oloa, mutta ei ymmärretä, että usein juuri se että saa puhua niistä negatiivisista asioista, on se suurin helpotus.
että kuuntelee hänen kokemuksensa. Voi muutamalla tarkentavalla kysymyksellä osoittaa sen, että on oikeasti kuunnellut eikä ajatellut kauppalistaa. Ja sanoa oman spontaanin tunteensa siihen. Mutta että ei suoraan siirrä keskustelun fokusta omaan itseensä, ennen kuin tulee sen vuoro (kohtuullisen ajan ensimmäisen ongelmaa puituaan)
Esimerkiksi. Kuulostaa rankalta vaiheelta tuo allergiaselvitys. Mitä vaihtoehtoja lääkäri antoi?
tai: kun kuuntelen sinua, ymmärrän että olet ihan näännyksissä. Tuntuu pahalta, että elämä on joskus noin rankkaa. Mikä sua nyt helpottaisi?
ja sitten kun toinen on saanut avautua, vasta sitten kertoo esimerkiksi minkä avulla selvisi itse samantapaisesta. Mutta että ei ekan lauseen jälkeen rynnistä oman elämänsä päärooliin. Siinä kai se aidon kuuntelemisen ero on. Kyllä ihminen yleensä erottaa, milloin on tullut kuulluksi ja milloin mitätöidyksi.
Onhan noita jotka panee aina "paremmaksi". Kun kerron vaikesta synnytyksestäni, yhdne tuttuni synnytys on aina kestänyt puoli vuorokautta kauemmin ja tikkejä on tuplat. Kun tuskailen vaikeaa uhmaa, hän tokaisee kaikkitietävänä että odotappas kun on murrosiässä.
Eihän tuollaiselle ihmiselle viitsi mitään kertoa.
Empatia on se taito, jota tarvitaan, että toinen tuntee tulleensa kuulluksi.
että kuuntelee hänen kokemuksensa. Voi muutamalla tarkentavalla kysymyksellä osoittaa sen, että on oikeasti kuunnellut eikä ajatellut kauppalistaa. Ja sanoa oman spontaanin tunteensa siihen. Mutta että ei suoraan siirrä keskustelun fokusta omaan itseensä, ennen kuin tulee sen vuoro (kohtuullisen ajan ensimmäisen ongelmaa puituaan) Esimerkiksi. Kuulostaa rankalta vaiheelta tuo allergiaselvitys. Mitä vaihtoehtoja lääkäri antoi? tai: kun kuuntelen sinua, ymmärrän että olet ihan näännyksissä. Tuntuu pahalta, että elämä on joskus noin rankkaa. Mikä sua nyt helpottaisi? ja sitten kun toinen on saanut avautua, vasta sitten kertoo esimerkiksi minkä avulla selvisi itse samantapaisesta. Mutta että ei ekan lauseen jälkeen rynnistä oman elämänsä päärooliin. Siinä kai se aidon kuuntelemisen ero on. Kyllä ihminen yleensä erottaa, milloin on tullut kuulluksi ja milloin mitätöidyksi.
Tämä on hyvä ohje.
En usko kuitenkaan, että moni tarkoituksella on ilkeä tai itsekäs, vaikka ryntäisikin heti kertomaan omista ongelmistaan tai omista selviytymiskeinoistaan, vaan luulen että monelle ne ovat ihan oikeasti keinoja yrittää auttaa toista.
Mutta siis samaa mieltä ylläolevan kirjoittajan kanssa siitä, että tämäntyyppinen toiminta olisi hyvä moniin tilanteisiin.
ehkä siksi päästelevät ns sammakoita asian tiimoilta, osa tahallaan, osa tsemppimielessä tms. Minä en kuitenkaan jätä arvostamatta tällaistakaan ihmistä, joka ei hankaluuttani osaa käsitellä mieleiselläni tavalla.
Tahallinen loukkaaminen on jo toinen juttu, sen varmasti erottaa kyllä.