Melkein otin hullun exän takaisin.

Ex on tosiaan niin luonnehäiriöinen, ettei hänen kanssaan voi elää mitenkään. Mua ainakin ahdisti pelosta aina niin paljon, että on todellakin parempi olla yksin. Ja yksin mä olenkin, ollut jo vuosia ja ehkä aina? On tosi vaikea uskoa, että löytäisin kunnollista kivaa miestä enää 40+:(

Kun käperryt yksinäsi kuuman teekupin kanssa sohvan nurkkaan, kynttilät palaa, taustalla soi hyvä musiikki tai mielenkiintoinen leffa on just alkamassa. Näet ympärilläsi lojumaan jääneet päivän vaatteesi, naistenlehden avoinna ja patukan kääreet sen vieressä.



Mieti, miltä tuntuu, ettei se haittaa ketään. Siivoat ne pois kun jaksat, ilman stressiä.



Mieti miltä tuntuu, kun sun ei tarvitse murehtia sen hullun exäsi takia, ei nyt ajankohtaisesti, ei enää. Vanhoja murheita tai kaipausta on vaikea pyyhkiä pois, mutta mitään uutta akuuttia ei enää tule.



Parhaimmillaan parisuhde voi olla kantava voimavara ja toinen paras tukesi, silloin kun itse olet heikoimmillasi. Huono parisuhde puolestaan vie paljon enemmän kuin antaa. Kukaan muu ei ole vastuussa omasta onnestasi; onnettomuudestasi sen sijaan voi olla. Opettele olemaan onnellinen yksin, siihen päälle kun löydät HYVÄN parisuhteen huomaat, miten hyväkin elämä voi parantua. :) Huono parisuhde taas tekee toisin; muuten hyvä elämä voi muuttua rutkasti huonommaksi, kun koko ajan joutuu alistumaan, kärsimään, nielemään arvostelua, ottamaan vastaan, kuuntelemaan valitusta jne.



Älä ota sitä takaisin, älä, jos tiedostat kuinka pahaa se sinulle tekee. Tee surutyösi yksin ja joku päivä huomaat kuinka vahva olet. :)



Ja sinä +40, todellakaan peli ei ole menetetty kohdallasi! Uskon että sinulla/teillä molemmilla on paljon annettavaa hyvälle miehelle. Huono mies ei ansaitse teiltä mitään.



Tsemppiä ja jaksamista naiset, teissä on voima!!