Miten ns. "hajamielinen professori" -tyyppinen nainen pärjää äitinä?

- hänen miehensä hoitaa lapset

----------

ja minun mies on kuvatunlainen- vaimo hoitaa lapset ( etteivät unohdu leikkipuistoon jne...)

Tiedän tapauksia jotka ovta tsempanneet, ikäänkuin heränneet tähän maailmaan. Sitten on niitä jotka syöttävät, nukuttavat ja pukevat lapsensa miten sattuu, myöhästyvät joka paikasta, hukaavat lapsensa joka jumalan yleisötapahtumassa ja jopa kotoaan jne jne...

alkaa pitämään huolen omista tavarositaan ja asioistaan... Sekä äidistään..... :(



T: idiootin lapsi

Alkukankeuksien jälkeen ihan hyvin olen pärjännyt, ensin työmatkaleskenä sitten YH-äitinä. Toki jotain unohduksia sattuu alati, mutta ei ne ole niin vakavia. Olen opetellut pitämään kalenteria ja tärkeitä muistettavia asioita näkyvissä tietyssä paikassa josta käyn joka päivä tsekkaamassa. Ei se vaadi kuin arjen hallinnan opettelua.

Joskus vauvan hoidon kanssa on ollut ongelmia alussa, esikoisen kanssa varsinkin, niinkuin kaikilla, kun ei mennytkään ihan niinkuin kirjoissa sanotaan ja teoriassa pitäisi mennä ja onnistua.

ei ole turhaa kiiretta eikä murheita. elämä on helppoa ja vähän rennompaa.

mutta täytyy sanoa, että meillä mies on se varsinainen lastenhoitoguru. Häneltä sujuu kaikki lastenhoitoon liittyvä kuin vettä vaan.

Ja olen pärjännyt, mutta haastavaahan arjen pyöritys on.

olen itse hoitanut aina jonkun toisen lapsia ennen kuin sain omani, näin ei ollut mitään ongelmia vaikka nyt hieman hajamielinen tieteentekijä olenkin...

On tullut pahoitettua lapsen mieli, kun äiti taas unohti sen lapselle tärkeän tapahtuman tai jotain vastaavaa.



Ruutiineita ole yrittänyt opetella, mutta ne menee aina vähän sinnepäin. En osaa tasan tiettyyn aikaan järjestää ruokailua joka päivä jne. Ruoka-ajat saattaa heittää tunnilla.

Omassa kaveripiirissäni tuollaiset hajamieliset professorit on myös sellaisia ihmisiä, että he tarvitsevat keskittymisrauhan ihan arkipäivänkin asioihin, ja ärsyyntyvät helposti kun se keskittymisrauha rikotaan minuutin välein (kuten lapset yleensä tekevät). Tuollaiset ihmiset stressaantuvat kun on liikaa muistettavia asioita ja liikaa hälinää, eivätkä saa oikein rauhassa keskittyä esimerkiksi lukemiseen tai ihan vaan ajatteluun.



Ainakin omissa kavereissani näkyy se, että hyvin pärjäävät ne jotka saavat myös sitä omaa hiljaista aikaa, ja joiden mies hoitaa paljon lapsia. Huonosti pärjäävät ne, jotka ovat liikaa yksin vastuussa lapsesta. He kuormittuvat jotenkin tosi herkästi ja väsyvät myös. Mut kuten joku aiemmin täällä sanoi, niin hajamielisen äidin lapsista tuleekin sitten oikeinkin omatoimisia, viimeistään kouluiässä.

kuvauksesta, mutta en ole koskaan unohtanut mitään tärkeää lapseen liittyvää (on vasta 1 lapsi, 2v). On selkeä päivärytmi, sopivat vaatteet ja itsetehdyt ruoat. MUTTA tämä on vaatinut kahta asiaa:



-pakotan itseni jatkuvalla huolehtimisella ja tarkkailulla ja muistilistoilla siihen, että asiat hoituvat



-mies tekee tasan yhtä paljon kuin minä (esim. ruokia pakkaseen, siivoaa), ja omasta aloitteestaan (en kykene vetämään mitään kodinjohtajan roolia)



Joskus herään "viime hetkessä" siihen, että uudet talvikengät tarvitaan nyt tms., mutta sen pahempaa ei ole käynyt.



Huomaan kyllä, että tällainen on luonteeni vastaista, mutta kova motivaatio auttaa.

up

Kaikki kolme lasta ovat julkisella paikalla liikkuessa hihnalla vyöhöni kiinnitettyinä, eli vaikka unohdan lapset niin ne seuraavat silti mukana.

Erittäin huonosti.

Tunnen arkkitehdin jolla yksi tytär ja äitiys stressaa niin että nainen on kuin viulunkieli koko ajan.

Koti on sikolätti, ruokaa ei osaa laittaa jne

Tietoisella harjottelulla pääsee aika pitkälle, sekin auttaa että ottaa selvää miksi rytmi, rutiinit ja kaikenlaisten yksityiskohtien hallinta on tärkeää lapselle, ja sitten luo sellaiset etukäteen suunnittelemalla ja vaikka nyt luonteeseen ei kuulu käytännön asiat nii kyllä senkin oppii kun vaan on tahtoa. Varmaan enemmän sattuu erinäisistä aikatauluista ym poikkeamisia, mutta ainakin mulle onneksi osunut suht joustavat lapset eikä esim neurologisesti poikkeavia jotka varmaan kärsisi enemmän jos poiketaan rutiineista tms. Puolensa ja puolensa toisaalta, kunhan riittävän johdonmukaista toiminta on niin poikkeamat voi vaikka kehittääkin lapsia myöhempään elämään jossa nyt olosuhteet on vaihtelevia syystä tai toisesta. Oma aika kyllä tärkeetä, samoin kuin ihan erikseen ajan varaaminen ihan sille vapaalle olemiselle missä voi haahuilla ilman hälytysvalmiudessa oloa, ja kalenteri plus muistilistat auttaa arjen hallinnassa mukavasti myös ja että koti on ympäristönä järjestyksessä niin ettei siinä toimiminen vaadi erityistä keskittymistä, tavarat paikoillaan ja näin.

Voi ei. Mä oon just sellanen.

Meidän elämä oli vähän sellaista Peppi Pitkätossu -elämää. Olin huono rutiineissa. Mutta lapsesta tuli oikein pärjäävä. Kaikki perustaidot hallussa: uintitaito, ajokortti, osaa laittaa ruokaa ja siivota, hoitaa raha-asiansa, lapsensa ja työnsä.

Hajamielisyys on vain yksi persoonallisuuspiirre. On aika paljon väliä sillä, mihin piirteisiin se yhdistyy.

Minä olen hajamielinen mutta erittäin lapsirakas. Pahinta tässä on se, että lapset ovat usein myöhässä, mikä on nähdäkseni aika pientä verrattuna vaikka emotionaaliseen kylmyyteen. Perheessämme mies hoitaa aamutoimet ja Wilman, muuten ei tulisi mitään. Minä hoidan illat. Lapset harvoin ovat unessa yhdeksältä, mutta muistavat varmasti lopun ikänsä sadut ja keskustelut sängyssä.