Jotenkin tuli hirve fiilis, olnko pilannut lapseni..

Minun toinen lapseni on ns. hankala. Tai hän on ollut sellainen. Minua harmittaa suunnattomasti, olenko pilannut kaiken...Ei auta muuta kuin paikkalla näin jälkikäteen.

niin saisit muuta ajateltavaa??

lapsen tulee nähdä äitikin huonolla tuulella. Sitä paitsi, jos olet huutanut/ ottanut niskavilloista kiinni, pyydä anteeksi lapselta. Kerrot rauhoituttuasi, että äiti nyt kimpaantui tästä ja tästä ja anteeksi, että otin niskavilloista kiinni. Sitten käyt läpi mitä lapsi teki väärin ja kerrot miten haluaisit hänen toimivan. Ei me äiditkään mitään täydellisiä olla. Meillä ainakin tämä systeemi toimii uhmaikäisen kanssa. Tuntuu, että lapsikin paremmin sitten ymmärtää miksi äiti toimi niin kuin toimi.

se huutaminen, käskeminen ja nippiseminen voi tehdä lapselle?! Muistavatko sitten aikuisena ja käyttävät samoja kasvatusmalleja hyväkseen?

Vai onko lapsella kyky unohtaa ja ns pyyhkiä pöytä puhtaaksi, jos kuitenkin yleisesti ottaen perhesiat ovat kunnossa ja ylipäänsä on molemmat vanhemmat paljon arkea pyörittämässä?! Vaikkakin arjen pyörittäminen on toisinaan aika kiireistä, ettei yhdelle lapselle välttämättä ole kovin paljon aikaa.

Välillä tuntuu kuin olisin kauhean huono äiti ja lapset olisi parasta ottaa pois. Toisinaan taas ajattelen olevani jopa hyvä äiti. Oikeasti kai olen jotain siltä väliltä.

mutta eksäni puolelta enemmän. Lapset ovat hänellä suurimman osan ajasta. Hän on aika kiukkuinen ja huutava, lapset ovat aika hiljaisia ja eivät kysyttäessä paljon puhu. Vakiovastaus on "en tiedä". Ei ole vahvoja mielipiteitä, lapsilla.

edellinen vastaus... anteeksi pyytäminen on iso juttu. Opetat samalla sen omille lapsillesi. Eli jos et hyväksy omaa käytöstäsi, pyydä anteeksi. Näin lapsetkin ymmärtävät isoina, mikä oli oikein, mikä väärin.

Täytyy myöntää, että pidän myös itseäni ihan hyvänäkin äitinä ja tuttavapiirissäni on vanhempia, jotka eivät 'tee mitään' lastensa kanssa. Vlitettavasti tunnen myös perheitä, jotka todella kaipaisivat sossun vierailua, mutta perheen suku tulee vastaan, eikä esim lastensuojeluilmoitusta voi tehdä. Tuollaisiin asioihien vedoten ajattelen, että jos josksu räjähdän (enemmän tai vähemmän...), olen silti parempi kuin joku muu..

Mielenkiintoista huomata, että joku muukin tuntee syyllisyyttä omasta käytöksestään, joka tuntuu olevan monen äidin ikuisuuspulma..

Pitää olla pipon alla jotain vialla, jos äiti ei saisi koskaan räjähtää :) Tämä on vain elämää, joka lapsienkin pitää tietää. Ei aina voi olla hyvällä tuulella. Uskon, että olet hyvä äiti ja sun lapsista kasvaa kunnon kansalaisia :) Tsemppiä!!

Jos haluaa vain parasta lapsilleen, kokee syyllisyyttä riittämättömyydestä ja virheistään äitinä. Sitä kautta tulee pyrkimys parempaan ja oman käytöksen muuttaminen. Syyllisyys voi siis olla ihan hyväkin asia, mutta toki liian suurena aiheuttaa turhaa ahdistusta. Näin ainakin itselläni. Yritän opetella armeliaisuutta itseäni kohtaan ja hoen päivittäin, että äitinä riittävän hyvä on jo kelpo suoritus. T.6

Ehkäpä tuo syyllisyys tosiaan ajaa ajattelemaan enemmän ja tekemään muutoksia.

Enkä tosiaan ole sekoamassa syyllisyyteni kanssa, mutta katsoin erästä ohjelmaa, josta asia tuli mieleeni.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

SAa toki kommentoida edelleen.

on epänormaalia jos ei koskaan suutu. SItä voi sitten miettiä millä lailla tätä suuttumusta ilmentää..