Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen ollut nyt 8 viikkoa erossa lapsistani, eikä ole ikävä lapsiperhearkeen takaisin.
21.10.2010 |
Lapsia on silloin tällöin ikävä, muttei pätkääkään ikävä entiseen elämään lapsiperheen arjessa. Suorastaan kauhistuttaa ajatus siitä että lapsiperhehelvettiin joutuisin palaamaan.
Taidan tosiaankin jättää lapset pysyvästi asumaan isälle ja aloittaa oman arkeni lapsettomana sinkkuna.
Kommentit (29)
tässä juuri tavoittelen masennuksen lisäksi jotain persoonallisuushäiriödiagnoosia, niin eläkepäiväni alkavat jo alle vuoden sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutten vaan nyt kerta kaikkiaan jaksa kuunnella vinkumista ja kitinää sekunttiakaan. Siksi en lapsiani tapaakaan.
Toivottavasti saat lääkityksen kohdalleen ja pääset vielä joskus nauttimaan onnellisesta ja tasapainoisesta elämästä lasten kanssa.
ja aloittaa nollasta! Uusien lasten kanssa menee sitten varmasti tosi hyvin, sillä vaikutat oikein sympaattiselta ja mukavalta - jotenkin varmaan teillä vaan lasten kanssa ei synkannut. Ja ovatha ne menot ihan kamalan ärsyttäviä mankujia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun ja niiden vinkuvien kakaroiden horoskooppimerkit eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen. Ja niiden isäkin on niin paskageeneillä varustettu läskipää, etten kestä katsoa lapsiani, joilla on isänsä piirteet.
Jos mut vielä joskus synnyttämässä nähdään, niin ehdottomasti suoraan salista pakkopaidassa suljetulle, silloin on nimittäin kyse tosi vakavasta mielenterveyden häiriöstä jos vielä henkeni jonkun sikiön takia vaarannan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se niiden vinkujien kanssa eläminen on, ennen kuin joutuu elämään niiden kanssa 24/7.
Hienoa että tajusit lähteä ja annat näin lapsillesi mahdollisuuden parempaan elämään. Toivottavasti entinen miehesi löytää heille hyvän ja rakastavan äitipuolen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä tuo linja. Lapsesi voivat ikävöidä sua koska lapsiin on sisäänrakennettu rakkaus vaikka sähköshokkeja jakavaan robottiin, jos se on niitten ainoa hoivaaja. Nyt vaan pysyt edelleen erossa lapsistasi ja niillä on jonkinlaiset tasapainoisen elämän edellytkset. Toivottavasti ei ole liian myöhäistä ja toivottavasti lasten isä on edes jossain määrin täyspäinen (se että on sun kanssa mennyt yhteen ei tietysti lupaa hyvää).
olen kiinnostunut lapsistani ja muka haluan lasten tapaamiset.
Sitten tapaan heitä kuitenkin vaan silloin kun itse sille päälle satun ja perun tapaamiset viime tipassa, välillä taas tapaan ja esitän että olen ihan ok äiti.
Ja elämäntehtäväkseni tulen ottamaan sen että lasteni tulevan äitipuolen elämästä ei tule helppoa.
Vaikkei se helppoa tule olemaankaan jos erehtyy alkamaan suhteeseen lasteni isän kaltaisen tunaroivan paskakasan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin pieninä ettei mulle kerry elatusmaksurästejä ja ex-anoppini säälii yksinhuoltajaisän äidittömiä lapsia ja ostaa näille kaiken mitä lapseni keksivät pyytää.
Psykomamma on taas selvinnyt viinapöhnistään ja palannut palstalle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en toteuttaisi sitä siinä osassa elämääni, jossa se on kaikista helpointa. Eli pilaan mahdollisimman paljon tempuillani lasteni ja lasteni isän tulevaa elämää.
mutta opiaattipohjaisia särkylääkkeitä on sen sijaan tullut vedettyä.
Mitenkähän mahtavat vaikuttaa sikiöön jos kotilomien aikana harrastamastani seksistä paksuksi pamahdan?
lasteni isän ex-vaimon tempuista.
Hän on 10 vuoden aikana näyttänyt millä kaikilla mahdollisilla tempuilla onnistuu ex-miehensä ja lasten suhdetta sabotoimaan.
En aio jäädä yhtään huonommaksi lasteni isän ja meidän yhteisten lasten elämän pilaamisessa.
kuitenkin tajuat että olet päästäsi vialla niin mikset voi tehdä asialle mitään?
miten mun hoito pitäis toteuttaa. Olen nyt ollut psykiatrisella osastolla kohta 3 viikkoa, eikä sinä aikana ole tehty täysihoidon lisäksi muuta kuin nostettu mielialalääkkeen annostusta minimiannoksesta tuplaten.
Pitäiskö mun etsiä jostain psykiatrian oppikirjasta itselle diagnoosi ja vielä itse päättää miten minua hoidetaan?
Nytkin mun piti itse kertoa psykiatrille että mä olen varmaan masentunut, kun ei kahden viikon sairaalassa olosta huolimatta mitään hoitoa saanut.
Mutta mikäpä tässä on ollessa, täysihoito pelaa ja sossu maksaa.
Enkä joka päivä edes muista että olen joskus 2 lasta synnyttänyt.
Alue: Aihe vapaa
mutta mitä ne tekee sellaisella äidillä, joka inhoaa heidän kanssaan kotona olemista? Eivät mitään, siksi en ole lapsiani koko aikana tavannutkaan kuin muutaman kerran ja heti rupee se vinkuminen ja kitinä ahdistamaan.