Eroisitko miesystävästä jos hän ei hyväksyisi lastasi täysin? Aina löytyisi arvosteltavaa.

arvosteltavaa millä tavalla ja mistä.

Minä olen minä ja lapset, ne hyväksytään kokonaan tai sitten ei ollenkaan.

samoin toistepäin.



Eroaisin!

Lapset ensin. Jos tulee uusi mies kuvioihin, niin lapset täytyy hyväksyä ilman muttia. Jos vähänkin epäröisin miehen suhteen tässä asiassa, mies olisi entinen.

myöhemmin tai yleensäkin viettää aikaa yhdessä niin että lapsikin on mukana. En usko, että voisin pidemmän päälle rakastaa ihmistä, joka inhoaisi lastani.

ihminen, joka jatkuvasti kritisoi, niin hänessä itsessään on jotain pahasti vialla. Miten voit elää ihmisen kanssa, joka jatkuvasti kritisoi?

mutta kaikkeahan ei kannata sanoa ääneen

Oma lapsi on oma lapsi, mies on vieras. Ja niitä löytyy kyllä uusia tarvittaessa.

mutta kun yhteinen lapsi ilmoitti jo tulostaan.



Mieheni ei hyväksy lastani edelleenkään.

Paska tilanne ja olemme puhuneet asiasta monta kertaa. Mies on aikuinen, mutt käyttäytyy kuin lapsi. Poikani on nuori, mutta käyttäytyy miestäni kohtaan kuin aikuinen.

) :

mies ei hyväksy lasta "täysin", tarkoittaa mitä? Ei hyväksy lapsen läsnäoloa, vai ei hyväksy lapsen käytöstä tai ei hyväksi sitä, miten sinä toimit lapsen kanssa (kasvatusta)?



Miten käytäytyy lapsen kanssa? Pitääkö kuitenkin lapsesta vaiko eikö?



Toki on niin, että kotinne on ensisijaisesti lapsesi koti ja sinne jälkeenpäin tulevien pitää pystyä hyväksymään aidosti kaikki siellä asuvat, mutta ei se kuitenkaa sitä tarkoita, ettei toinen aikuinen saa sanoa mielipidettään tai puuttua huonoon käytökseen tms.

Mistä hyväksynnästä puhut?

Lapsesta itsessään, hänen käytöksestä vai jopa tavasta jolla lapsi kasvatetaan?



Ei kaikista tartte tykätä. Mutta kaikkien kanssa tarttee tulla toimeen.



Vaikka pitää lastasi ällöttävänä kiusankappaleena niin hänen homma on olla aikuinen ja sietää.

Ei työkavereitaan tai sukuaankaan voi valita mutta toimeen tarttee tulla.

No ei varmasti hyväksy täysin, mutta lapseni onkin tosi vaikea. Rakastaa kuitenkin, hoitaa ja huolehtii kuin omastansa, eikä jää yhdestäkään koulupsykologipalaverista pois. Pitää kuria, komentaa, rähjää ja moittii kun poika on taas hölmöillyt. Sanoo minulle että älä katso poikaa niin ruusunpunaisten lasien läpi, pitää minut maan tasalla vaikean lapsen kanssa.



Aina ajattelee kuitenkin lapsen parasta, ja vie koko perhettä esim tapahtumiin joista vain minun poikani tykkää. Kukaan muu perheestä ei siedä autourheilua, silti me ollaan koko perhe autokisoissa, käydään kartingissa ja katsotaan auto-ohjelmia. Mies mukana, kyseenalaistamatta, vaikka vihaa autourheilut.



Eli en eroa, vaikka ei hyväksy TÄYSIN..

Eroaisin jos ei hyväksyisi lasta ylipäätään tai kohtelisi lasta huonosti.



Mutta tosiaan..ei mieheni hyväksy kaikkea lapsen käytöstä niinkun en minäkään. Komentaa ja kasvattaa siinä missä minäkin. Rakastaa kuitenkin ja välittää lapsesta. Ei arvostele minun vanhemmuutta kuten en minäkään hänen. Yhteiset pelisäännöt pitää olla.

Alussa takuulla. valitsin mieheni silläkin kriteerillä, että hän hyväksyy ja tulee lasteni kanssa toimeen.



Mutta syällisempi hyväksyminen onkin kinkkisempi juttu. Mies voi näyttää siltä että hyväksyy, muttei pitkässä juoksussa todella hyväksykään.



Sitten tulee yhteisiä lapsia..Mies on jo osa perhettä ja biologinen isä nuoremmille lapsillesi. Entä jos osoittautuu, ettei mies voi hyväksyä lapsesi (aiemmasta liitosta)persoonaa?Hn on kuitenkin ihana isä omille pikkuisilleen, ei juo eikä käy vieraissa, kunnioitaaa sinua, on kaikin puolin ihana mies, mutta ongelma on tuon yhden lapsen kanssa.



Mitä tehdä? Kaipaan apua!

Mies on ilmoittanut ettei mene minnekään perheneuvolaankaan lapsen (12v) kanssa...



Mieheni hyväksyy kyllä loistavasti toisen lapseni aiemmasta liitosta, mutta tätä toista ei.

Hei!

Uusi vaimoni ei hyväksy vuoroviikoin meillä asuvaa murkkuikäistä poikaani. Ymmärrän, että ne omat lapset menevät edelle, mutta kun ainoa kommunikaatio on moi ja sekin jää ajoittain pois. Hän ei käytännössä suostu edes keskustelemaan asiasta. Tottakai poikani on asian havainnut. Hän sanoikin, että on ahdistavaa asua täällä, kun häntä ei tänne haluta. Tämän vaimoni on kyllä myöntänytkin. Tässä muutama esimerkki, jotka ahdistavat kyllä minuakin; vaimoni ei koskekaan poikani pyykkiin, jos en ole kotona ruoka-aikaan, hän ei laita pojalleni ruokaa, pojastani hän puhuu nimityksellä Se. En tiedä mitä teen, mutta näinkään tämä ei voi jatkua. Olen kysynyt, josko hän voisi asialle jotain tehdä, mutta vastaus on aina ollut hiljaisuus. Vaimon lapsista kaksi muutti hiljattain kotoa ja minun poika tuli tilalle. Ymmärrän, että "vaihtokauppa" ei ollut mieleinen. Mitäs te tekisitte tässä tilanteessa?

Mies, kohta 60 kirjoitti:

Hei!

Uusi vaimoni ei hyväksy vuoroviikoin meillä asuvaa murkkuikäistä poikaani. Ymmärrän, että ne omat lapset menevät edelle, mutta kun ainoa kommunikaatio on moi ja sekin jää ajoittain pois. Hän ei käytännössä suostu edes keskustelemaan asiasta. Tottakai poikani on asian havainnut. Hän sanoikin, että on ahdistavaa asua täällä, kun häntä ei tänne haluta. Tämän vaimoni on kyllä myöntänytkin. Tässä muutama esimerkki, jotka ahdistavat kyllä minuakin; vaimoni ei koskekaan poikani pyykkiin, jos en ole kotona ruoka-aikaan, hän ei laita pojalleni ruokaa, pojastani hän puhuu nimityksellä Se. En tiedä mitä teen, mutta näinkään tämä ei voi jatkua. Olen kysynyt, josko hän voisi asialle jotain tehdä, mutta vastaus on aina ollut hiljaisuus. Vaimon lapsista kaksi muutti hiljattain kotoa ja minun poika tuli tilalle. Ymmärrän, että "vaihtokauppa" ei ollut mieleinen. Mitäs te tekisitte tässä tilanteessa?

Provo varmaankin kun noin vanhalla miehellä on vielä murrosikäinen lapsi.

Heittäisin muijan pellolle. Ei pelkästään se että käyttäytyy noin poikaasi kohtaan, mutta on myös tosi epäkunnioittava sinua kohtaan ja tasan tarkkaan tahallaan koska hänelle on siitä sanottu, eikä silti halua korjata asiaa. En ikinä katsoisi tuollaista.

Olen eronnut lasteni isästä vuosia sitten ja en voisi vaatia mieheltä tai lapsiltani sopeutumista ja hyväksymistä uuteen tapaan elää, uusiin ihmisiin. Lapset menee kaiken edelle, voin seurustella, mutta yhteinen asuminen ei tule kuuloonkaan. Miksi sotkisin lasteni ja oman elämäni. Voisin seurustella, en enempää.

Minulle oli päivän selvää, että mies ja lapset tulevat toimeen keskenään, olipa kyseessä nuo aikuiset lapset tai alakouluikäiset. Ongelmia ei suuremmin ole ollut. 

Miehelle tein heti alku tutustelun aikana selväksi, että minä en lisäänny, mutta minun matkassa tulee kyllä koko perhe..

Vaatiihan se alkuun hiukan vaivaa ja muuta, mutta näkyy tuo mies sulautuneen joukkoon oikein hyvin. Samasta jemmasta käy kaivamassa Akuja kuin penskatkin ja kaikki syö niitä lukien..tässä olen kyllä menettänyt otteen. 

Aiempi seurustelukumppani ei ollut lasten mieleen, joten se oli kyllä se merkittävä syy jättää mies toiselle löydettäväksi.

Tämä on aika monisyinen juttu mielestäni. Tähän vaikutta aikalailla lapsen ikä. Monessa teini-ikäisessä on aina valitettavaa, mutta ikävä kyllä varsinkin naisille oman lapsen arvosteleminen on tosi kova paikka.

Itselläni on kaksi teini-ikäistä ja mieheni on ollut heidän elämässään reilut 8 vuotta. Tottakai mies välillä arvostelee nuorten tekemisiä ja sitä on tosi vaikea kuunnella, vaikka kaikki arvostelu pitäisi täysin paikkaansa. Jostain syystä itse voin arvostella lapsia, mutta sitä ei saa tehdä kukaan muu. Ryhdyn puolustuskannalle heti. Toki riippuu siitäkin, että mistä arvostelee.

Todella harvoin mies sanoo nuorille mitään suoraan, urputtaa vain minulle. Välillä sanonkin, että mitäs mulle valitat, valita suoraan kohteelle. On ärsyttävää, että minä joudun ojentamaan nuoria jostain, mikä häiritsee miestäni.

Mies on ollut varovainen roolissaa, koska lasteni isä oli paljon alkuaikoina kuvioissa mukana. Hän ei halunnut mennä isän tontille. Nykyisin, kun isä ei ole mukana enää ollenkaan ja nuoret välillä vähän tarvisivatkin sitä miehekästä otetta asioihin, niin sitä asemaa on enää aika vaikea tässä vaiheessa ottaa. Tuppaa olemaan kärpäsen surinaa.

Vaikeita asioita, eikä aina niin yksioikoisia. Jos olisin täysin eri mieltä miehen valituksen aiheista, niin tuskin kuuntelisin arvostelua kovin kauaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen eronnut lasteni isästä vuosia sitten ja en voisi vaatia mieheltä tai lapsiltani sopeutumista ja hyväksymistä uuteen tapaan elää, uusiin ihmisiin. Lapset menee kaiken edelle, voin seurustella, mutta yhteinen asuminen ei tule kuuloonkaan. Miksi sotkisin lasteni ja oman elämäni. Voisin seurustella, en enempää.

Itse olen vielä yhdessä miehen kanssa mutta ajattelen ihan samoin kuin sinä. Jos ero tulisi niin kotiini ei tulisi uutta miestä. Seurustelu (jos sitäkään haluaisin) ehkä onnistuisi vain jos hyväksyisi lapseni. 

Riippuu siitä, mitä hyväksymisellä tarkoitetaan. Saa mies kritisoida lastani siinä

, missä itsekin valitan. Eli syystä saa sanoa.

Jos on kovin kritisoiva mies, niin et ottaisi häntä, oli lapsia tai ei.