saako kolmen kuukauden pituisen suhteen päättymistä

säännöt laatinut?

Olisitko itse halunnut jatkaa suhdetta tai tuliko suhteen päättyminen sinulle yllätyksenä. Ainahan sitä pettyy, jos on lastannut suhteeseen paljon toiveita.

Tämä johtuu siitä, että ollaan työn vuoksi tekemisissä. Mies on kova naistenmies, mutta jotenkin vain en pääse hänestä yli. Olen yrittänyt seurustella kaksi kertaa tämän suhteen jälkeen, mutta olen huomannut kaipaavani yhä tätä miestä.



Pitäis varmaan vaihtaa työpaikkaa.

Mä olen deittaillut yhtä miestä nyt kuukauden ja jos "erottaisi", olisin surullinen. En varmaan kovin kauan, mutta kuitenkin.

tarpeeksi kauaa, että voisin surra,vaikka surullinen oikeasti olenkin. Ja vielä kun eroon en ole saanut konkreettista syytä, minut vain jätettiin... ap

voi toki kertyä tunnetta sitä toista ihmistä kohtaan, vaikkakin teidän tapauksessa se on tainnut olla yksipuolista. Eihän tuo mikään parisuhde ole ollut, tutustumista vasta, joten suru on aika vahva sana. Pettymys voisi kuvastaa paremmin tunteitasi, sillä et vielä edes tuntenut koko ihmistä. Mutta ei varmaan kannata kertoa "surustasi" ihmiselle, joka on esim. eronnut usean vuoden suhteesta tai menettänyt puolisonsa kuolemalle.

Mutta jos muutaman kuukauden mittaista suhdetta suree vuosia kyse voi olla jostakin takertumasta, suruun juuttumisen taustalla voi olla muita asioita, suhteeseen liittymättömiä, joita olisi hyvä selvittää. Mieleen tulee läheisriippuvuus, itsetunnottomuus, depressio.

Tämä johtuu siitä, että ollaan työn vuoksi tekemisissä. Mies on kova naistenmies, mutta jotenkin vain en pääse hänestä yli. Olen yrittänyt seurustella kaksi kertaa tämän suhteen jälkeen, mutta olen huomannut kaipaavani yhä tätä miestä.

Pitäis varmaan vaihtaa työpaikkaa.

Hyvähän se on, että noin pian huomasi, joskus sitä voi viettää vuosia aivan väärän ihmisen kanssa. Suretko juuri tuon ihmisen menettämistä vai sitä, että jäit yksin? Ethän edes tunne koko miestä, joten taitaa olla kyse yksinjäämisen pelosta. Miten joku voisi sanoa tuntevansa jonkun muutamassa viikossa niin hyvin, että "erosta" koituisi ihan surua? Taitaa ollla aika vähäinen elämänkokemus ap:llä?

Seurusteltu ollaan nyt 10 kuukautta ja muistelen kyllä, että jo kuukaudenkin jälkeen tuntui, kuin olisimme tunteneet "ikuisuuden". Sellaista läheisyyttä en ole aiempien poikaystävien kanssa kokenut.



Jännästi siinä vaiheessa oli kovat halut myös muuttaa yhteen ja sitoutua vaikka millä tavoin ("tajuais ny kosia..." :D ), kai se oli sitä ensihuumaa. Sitähän tämä on vieläkin, mutta nyt on jo järki päässä ja tajuaa, että hiljaa hyvä tulee. Emme siis edelleenkään asu yhdessä emmekä ole muuttamassakaan (vaikka silloin asiasta puhuimme, onneksi emme tehneet mitään), ihana tutustua hiljalleen ja rakastua syvemmin koko ajan.



Eli kyllä mä olisin surrut, sitä kun löytää jonkun joka kolahtaa, niin toki siitä haluaa pitää kiinni.



Tsemppiä eron jälkeisiin tunnelmiin, ap!