Vinkkejä uhman taltuttamiseksi?

meillä ei sitten olekaan uhmaa, koska näistä ei ole kyse :-D



Lienee kyse vaan vahvasta itsetunnosta ja temperamentista!

Uhmaa ei voi tsltuttaa vaan se kuuluu siihen ikään.

Lapsella on oikeus uhmitella juuri siksi koska hänellä kuuluu se siihen ikäkauteen ja se menee ohi.

Teet vahinkoa jos yrität sitä kitkeä.

rauhottuu parhaiten (jos kiukku on päässyt ihan kamalaksi) kun saa kiukuta kiukun omassa huoneessaan pois. Yleensä menee sänkyyn "kiemurtelemaan", potkimaan, hakkaamaan tyynyä. Sen jälkeen halitaan ja jutellaan.



Jos kiukkukohtaus on vasta alkamassa auttaa joko harhautus tai syliin ottaminen.

Itse en harrasta mitään temppuja, harhautuksia tai lahjontaa. Meillä saa kiukuta, huutaa ja karjua, mutta muun perheen ei tule joutua siitä kärsimään. Ketään ei satuteta eikä tavaroita rikota. Kiukut ja uhmakohtaukset talttuvat meidän lapsillamme parhaiten kun lapsi saa aikansa osoittaa mieltään siitä, että on nyt tullut kohdelluksi kamalan väärin ja sitten kun on vähän rauhoittunut niin saa tulla syliin halimaan ja juttelemaan asiasta. Olen aina myös sanoittanut pienenkin lapsen tunteita: "sinua harmittaa kun...".



Uhmakiukkujen vähentämiseen auttaa oman kokemukseni mukaan aika. Kun lapsi kasvaa hänellä on eväitä käsitellä turhautumista hieman rakentavammalla tavalla. Toisekseen auttaa se, ettei kiukuttelulla ja karjumisella ainakaan saa mitään periksi ja joskus alkavaan kiukkuun se, että juttelee lapselle vielä kerran miten se asia nyt menikään esim. miten kaupassa oltiinkaan ja mitä tultiin ostamaan.

huumori, auttaa melkein tilanteessa kuin tilanteessa.



Ensinnäkin tulee pyrkiä säilyttämään oma huumorintajunsa ja toiseksi huumorilla saa usein lapsenkin jumin johonkin asiaan kiukkuamiseen katkeamaan. Tietenkin huumoria pitää soveltaa tilanteen mukaan, ei se joka hetkeen sovi.

Meillä ei huudeta, halataan ja suukotellaan useita kertoja päivässä, eletään muutenkin sopuisasti, mutta 7 vuotias terrorisoi koko perhettä. On kokeiltu jäähytuolit, puhumiset, palkitsemiset hyvästä käytöksestä, kotiarestit, kaverikiellot, on puuhasteltu yhdessä, vietetty yhteistä aikaa ja silti näitä kiukkuja on joka ikinen päivä. Oma tahto on hyvin vahva, varsinkin koulupäivän jälkeen.



Onko siis jo aihetta käyttää lapsi lääkärissä/psykologilla vai odotetaanko että äidiltä palaa se viimeinenkin pinna. Ei ole reilua että yksi pieni pomottaa koko perhettä vaikka rajat on samat kaikille ja muut osaavat käyttäytyä hyvin. Huoh...

apuja, sillä ette vielä ole itse löytäneet keinoja.

antaa vinkin: tsekkaa kalenterista milloin täyttää 5 tai 6v, kyllä se siitä. Eihän maksimikohtaukseen mikään auta.

Jos meillä uhmaikäisen antaisi kiukuta ihan joka asiasta, mistä kiukkukohtaus tulee, me ei saataisi mitään tehtyä. Ei mitään. Lapsi uhmaa ihan kaikesta. Ei halua tulla aamupalalle, ei halua käydä pissalla, ei halua pukea, ei halua pestä hampaita, ei halua leikkiä, ei halua lopettaa leikkiä, ei halua kerätä leluja, nuken vaatteet ei mene päälle, nuken vaatteet ei lähde sekunnissa pois päältä, jne jne jne. Tässä osa kiukunaiheista tältä aamulta.

Todellakin yritän harhauttaa edes osan kiukkukohtauksista pois. Isot asiat saa meilläkin kiukuta, huutaa ja karjua.

Olinkohan nro 2 tai 3

Itse en harrasta mitään temppuja, harhautuksia tai lahjontaa. Meillä saa kiukuta, huutaa ja karjua, mutta muun perheen ei tule joutua siitä kärsimään. Ketään ei satuteta eikä tavaroita rikota. Kiukut ja uhmakohtaukset talttuvat meidän lapsillamme parhaiten kun lapsi saa aikansa osoittaa mieltään siitä, että on nyt tullut kohdelluksi kamalan väärin ja sitten kun on vähän rauhoittunut niin saa tulla syliin halimaan ja juttelemaan asiasta.

Jos meillä uhmaikäisen antaisi kiukuta ihan joka asiasta, mistä kiukkukohtaus tulee, me ei saataisi mitään tehtyä. Ei mitään. Lapsi uhmaa ihan kaikesta. Ei halua tulla aamupalalle, ei halua käydä pissalla, ei halua pukea, ei halua pestä hampaita, ei halua leikkiä, ei halua lopettaa leikkiä, ei halua kerätä leluja, nuken vaatteet ei mene päälle, nuken vaatteet ei lähde sekunnissa pois päältä, jne jne jne. Tässä osa kiukunaiheista tältä aamulta. Todellakin yritän harhauttaa edes osan kiukkukohtauksista pois. Isot asiat saa meilläkin kiukuta, huutaa ja karjua. Olinkohan nro 2 tai 3

Itse en harrasta mitään temppuja, harhautuksia tai lahjontaa. Meillä saa kiukuta, huutaa ja karjua, mutta muun perheen ei tule joutua siitä kärsimään. Ketään ei satuteta eikä tavaroita rikota. Kiukut ja uhmakohtaukset talttuvat meidän lapsillamme parhaiten kun lapsi saa aikansa osoittaa mieltään siitä, että on nyt tullut kohdelluksi kamalan väärin ja sitten kun on vähän rauhoittunut niin saa tulla syliin halimaan ja juttelemaan asiasta.

Itkupotkuraivarin ajaksi kannattaa vain astua hetkeksi takavasemmalle. Lievemmässä tapauksessa voi toki yrittää kiinnittää huomion muualle. Mutta kuten muistan täältä lukeneeni: jos uhmaikäiselle sanoo 'hyvä on, tehdään sitten niinkuin sinä haluat', hän huutaa EI ja saa raivarin.

hyväksymään itsensä ja muut, erilaiset ajatukset ja samanlaiset tavat toimia muiden kanssa. Kun lapsi oppii, että häntä kunnioitetaan hänenä itsenään, ei se uhmakaan tule pahana esille.

hyväksymään itsensä ja muut, erilaiset ajatukset ja samanlaiset tavat toimia muiden kanssa. Kun lapsi oppii, että häntä kunnioitetaan hänenä itsenään, ei se uhmakaan tule pahana esille.

Kyse on temperamanttieroista, ei mistään tommosesta lässynläästä.

Kerro mulle käytännössä, miten autan ja opetan 1 vuotiaalle hyväksymään itsensä ja kunnioittamaan muita? Esimerkki, kiitos.

Meidän temperamenttinen muksu sai ensimmäisen uhmakilarinsa 1 v 4 kk ikäisenä. Nyt 3 v alkaa jo rauhoittua, mutta on ollut niitäkin aikoja, jolloin mikään ei kelpaa ja on väärin, ja silloin - jotta saadaan riisuttua, puettua ja pestyä hampaat jne, - on vain täytynyt tehdä kuten aikuinen sanoo, "NYT tehdään näin... " ja sitten tehdään.

Minun olisi siis pitänyt alkaa tuo toiminta 0-1 vuotiaalle: opettaa hänelle että hyväksyy itsensä, hyväksyy erilaiset tavat ja ajatukset maailmassa ja samanlaiset tavat toimia muiden kanssa. Voi, tuo mainittu uhmakas on neljäs lapseni enkä ole ymmärtänyt tuommoista suurta filosifiaa opettaa yhdellekään lapselleni 1 ikävuoteen mennessä, jotta uhmalta vältyttäisi.

Kaksi lapsistani on kuitenkin temperamenttisempia tapauksia ja ne toiset kaksi sitten vähän rahallisempia ja taipusampia..

pari kolme vuotiaalle auttaa kun antaa lapselle vaihtoehdon ja saa itse päättää. Esim. kumman paidan haluat laittaa, haluatko kävellä itse vai kannanko, kumpaa ruokaa (peruna vai kastike) haluat ekaksi maistaa, laitako pään tyynyn itse vai tarvitsetko apua ym. ym.

Aikuinen siis päättää mitä tehdään mutta lapsi voi vaikuttaa siihen että miten. Ja joskus jos ihan mahdotonta vääntämistä niin sitten vain tehdään, esim. puetaan.