Äidinmaidonkorviketta vauvalle?
Imetän viikon vanhaa vauvaani. Olen kuitenkin antanut hänelle lisäksi hieman NANia iltaisin, jotta nukkuu vähän paremmin. Ilman NANia kitisee koko ajan ja heräilee useita kertoja yössä, ilmeisesti rintamaitoni ei siis saa häntä kylläiseksi. Imetän yölläkin, mutta herää taas n. tunnin päästä kitisemään. Nyt NANin kanssa nukkuu 2-3 tuntia putkeen, kunnes herää seuraavan kerran syömään.
Oletteko muut tehneet näin? Olisipa ihanaa, jos vauva tulisi kylläiseksi pelkällä rintamaidollani. Tunnen syyllisyyttä.. Neuvola on vasta viikon kuluttua ja ajattelin toki siellä puhua asiasta, mutta nyt viikonlopun aikana en oikein voi muualtakaan kysellä mielipiteitä korvikkeen käyttöön.
Tiedän, että jotkut joutuvat käyttämään pelkkää korviketta, jos vaikka omaa maitoa ei yksinkkertaisesti tule. Mutta minulta maitoa tulee ja silti käytän. En osaa selittää, mutta jotenkin tuntuu kurjalta antaa sitä vauvalle :(.
Kommentit (5)
voi olla että vaikka maitoa tulisikin, vauva ei vielä jaksa imeä itseään siitä täyteen. tiedän kyllä tunteesi.
minäkin annoin ensimmäisenä parina viikkona lisämaitoa juuri senkin takia että saa itse nukkua ja näin maitoakin tulee paremmin ja aina välillä että sitä ehtii kertyä.
kyllä se siitä!:)
muistat vaan tarpeeksi pitää tissilläkin niin vi jättää korvikkeen pois kun on pikkuisen vahvempi:)
Meillä sitten tissillä kasvettiin ja puoleen vuoteen asti sillä pärjäsi.
sairaalassakin jo tissit vuosi maitoa niin lastenhoitaja toi pullossa. ihan juuri sen lapsen takia, saa pullosta nopemmin:)
onnea muuten uudesta perheenjäsenestä
jos jaksamisesi kannalta tuo tuntuu tärkeältä. Vauvasi on kuitenkin vielä pieni ja ehkä senkin takia haluaa nyt asua rinnalla. Kannattaa etsiä tietoa imetyksen tuen nettisivuilta ja mahdollisesti myös soittaa heidän tukipuhelimeen. Valitettavasti neuvoloissa ei aina ole kovin paljon tietoa imetyksestä. Vauva imee yleensä usein suurentaakseen maitomäärää eli tilaa lisää maitoa. Äidinmaito on niin helposti sulavaa eli voi todella olla tosi tiuhasti nälkä. Imetyksen tehostamisohjeisiin kannattaa kuitenkin ehkä tutustua. Jos sinulta tulee maitoa hyvin voisit myös kenties pumpata ja hörppyyttää tätä vauvalle. Mutta se ei kyllä välttämättä helpota tilannetta yhtään.
Jaksamista ja tsemppiä imetykseen, olisipa se sitten koko tai osittaisimetystä.
Tää tuntuu menneen koko touhu ihan mahdottomaksi, "tunnen syyllisyyttä antaessani korviketta vauvalle"...voi apua. Se korvike on ihan vauvan ruokaa vaan, senkun vaan laitat sitä pullossa menemään ja nukut väsymystäsi pois, alat kuulostaa muuten ihan kahjolta muutenkin ;)
ja anna sitä pullosta. Ei tarvitse pähkäillä asiaa ja vauva saa sitä parasta tavaraa tällä konstilla. :)
se nyt mitään myrkkyä ole, ihan vauvoja varten tehty.