Toimivia rangaistuksia leikki-ikäisille

positiivisuuttakin on kokeiltu. Tarrataulut eivät kiinnostaneet, eivät myöskään siten, että tietty määrä tarroja oikeutti leluun tms. Aikaa isommille on sen vähemmän, mitä vähemmän he tottelevat, usein siten, että olisivat hiljaa kun nukutan vauvaa, eikä rangaistukseksi myöskään riitä kiljuva pikkusisarus ja h-vetin äkäinen ja väsynyt äiti, jolla ei ole taaskaan aikaa heille. Älkääkä ehdottako ulkona nukuttamista, siihen ei ole mahdollisuutta ja haluan toisaalta itsekin joskus hengähtää sängyllä vauvan kanssa.

Jos yrittäisit isommillekin lapsille antaa aikaa ja ota mukaan vauvan hoitoon. Ja jos vauva kovin uusi tulokas, niin eiköhän se meno tuosta vielä tasaannu.

Minkä ikäisiä muut lapset ovat?

Siitäkö, että tuntevat surkeata mieltä jäädessään kakkosiksi vauvan rinnalla?



Anna syli, halia, aikaa. Ei mitään tarroja ja risuja, rääkymistä ja uhkailua. Kuten joku sanoikin, ota mukaan vauvanhoitoon ja kotiaskareihisi. Kiitos, nam.

Jos yrittäisit isommillekin lapsille antaa aikaa ja ota mukaan vauvan hoitoon. Ja jos vauva kovin uusi tulokas, niin eiköhän se meno tuosta vielä tasaannu.

Minkä ikäisiä muut lapset ovat?

Vauva siis niin vanha jo. Aikaa saavat isommat tasan sen verran, mitä vauvalta ja perus rutiinihommilta, kuten ruuanlaitolta, siivoukselta, pukemisilta ja vastaavilta normaalilla ihmisellä tässä elämäntilanteessa jää. Sen paremmin tosiaan esim. iltapäivisin saisivat aikaa minulta, kun saisin jotenkin kuurot korvat tottelemaan välillä. Isompi on eskarilainen, ja villitsee menon kotiin tultuaan.

Olenkin tässä juuri tajunnut, että eskari taitaa olla hänelle liian rankkaa siinä mielessä, että käy ylikierroksilla ja häneen on vaikeaa saada mitään otetta. Enkä voi sentään istua kädestä pitämässä koko ajan ja ohjaamassa.

Siitäkö, että tuntevat surkeata mieltä jäädessään kakkosiksi vauvan rinnalla?

Anna syli, halia, aikaa. Ei mitään tarroja ja risuja, rääkymistä ja uhkailua. Kuten joku sanoikin, ota mukaan vauvanhoitoon ja kotiaskareihisi. Kiitos, nam.

Anna syliä, halia, aikaa, kun sanot, että nyt kerätään lelut. Ja koitat ohjata hommaa, mutta mitään ei tapahdu. Tai komennat pukemaan, tai ennenkaikkea OLEMAAN HETKEN HILJAA LEIKKIEN OMASSA HUONEESSAAN. Kun vauva itkee ja hänet pitää saada nukkumaan.

Mutta tämänhän tästä saa kun tulee avautumaan av:lle. Tahallista väärinymmärrystä ja jeesustelua.

ottamaan jonkinlaisia komentoja vastaan ja noudattamaan sääntöjä, eikö?





ap

ja eskarilaisilla taitaa tuo totteleminen olla niin ja näin, ainakin siis meillä, ja etenkin siihen aikaan, kun nuorempi herää päikkäreiltä.

Meillä on tuo villitsemisilmiö myös menossa, ja eskarilaisen ilmeestä näen, että mitkään komennot eivät mene perille.

Meillä onneksi on "vain" kaksi lasta eikä siis sitä vauvaa.

Meillä ainoa keino on ollut ajan antaminen, kun saa riittävästi touhuta äidin tai isän kanssa, niin on rauhallisempi. Ja nauttii vastuullisista tehtävistä aivan kamalasta, kuten, että tekee leivät pikkuveljelleen, käy hakemassa postin tai vie roskat, ja nyt on innostunut pyykkien viikkaamisesta.

Mutta eikö 6kk vauvan hoito ala jo helpottamaan, kohta viihtyy jo itsekseenkin ja rytmitkin säännöllistyvät. Ja voisko muiden lasten kanssa mennä ulos, kun vauva nukkuu? Siis vauva vaunuihin nukkumaan. Näin itse tein usein.

Munn esikoispoika on sellainen, että on yleensä ihan kiva ja muiden silmissä tosi hyvin käyttäytyvä, joskaan ei välttämättä kiitä tms. fraaseja mutta ei siis esim. kiusaa. Mutta kun minun kanssa tulee erimielisyyksiä, mitä voi tehdä ja mitä ei, ei MIKÄÄN tehoa. Kuopus on ihan eri maata, eli vika ei täysin kai ole minussakaan. Mikään rangaistus tai tarrataulu tai järkipuhe ei auta. Ainoa mitä voin ajatella on, että hän kaipaa ennen kaikkea hellyyttä ja arvostusta. Kun ne saa, voi jo vähän totellakin. Mistään koirakouluopeista ei ole vähääkään apua. Voimia.

Paras uhkaus on se karkkipäivän menettäminen. Olkoon vaikka viikon päästä, mutta se usein tehoaa. Ja meidän eskari-ikäinen ainakin todella koettelee mun hermoja.

ihan varmasti ja taatusti muistaa syyn siihen.



Mutta ihan pienestä ei noin isoa rangaistusta voi antaa, mutta esim. ns taulu, johon merkataan plussat ja miinukset, jos miinusta liikaa, niin sitten se karkkipäivän menetys.

Rankaiseminen ei ole kasvatusta vaan vallankäyttöä. Nähtävästi olet turhautunut siihen, että et itse viitsi tai osaa, ja siirrät sen turhautumisen lapsiin, jotka ovat aivan ihmeissään tuuliviiriäidin kanssa.



Jos tähän asti ole kuvitellut, että äitiys on hauska rankaisuleikki niin ehkä kannattaisi mennä perheneuvolaan kuulemaan, että vanhempana oleminen on paljon muutakin. Ei lapsella ole mitään tarvetta totella äitiä, jonka päivät kuluvat rangaistusten keksimiseen sen sijaan, että äiti yrittäisi saada aikaan toivottua toimintaa.



Lapsi voi muuten rangaista vaikka sulkemalla alasti kylmään kellariin.