Onko sinua kehuttu kärsivälliseksi äidiksi?

Mulla on pitkä pinna ja kuulemma sen huomaakin lapsen kanssa. Olen luonteeltani sellainen etten hermostu ihan helpolla.

Ei ole ikä auttanut - olen vanha kuin taivas.

Ei kokemus - vain Mel Gibson on kokematta (sekin on vanha, aah).

Ei tieto (gradua vaille, pysyvästi)

Eikä taito (öh?), kertokaapa nyt miten se hoituu..

Äitini yrittää väittää sellainen olleensa, mutta mä tiedän paremmin. ;) Aika lie kullannut muistot...

Tulen äitiini. ;)

Mikähän pitkän pinnan salaisuus voisi olla...

Ehkä jo alkujaan temperamentiltaan rauhalliset lapset, joille ei ole tarvinnut turhan usein hermostua. Jos vaikeampia aikoja on ollut, olen muistuttanut itselleni ettei se riehuminen ja huutaminen mitään auta, vaan voi jopa pahentaa tilannetta.

Miten voi pyytää lapsia olemaan rauhallisesti, jos itse riehuu kuin mielipuoli?

Lisäksi hahmotan jotenkin jo tulevaisuuden, enkä halua että lapseni muistelevat

lapsuuttaan ja äitiään pahalla.

mutta en itse koe olevani niiiiiin hirveän pitkäpinnainen. Ehkä kaikki tuttuni sitten ovat todella lyhytpinnaisia..=) Eli mitään vinkkejä en osaa antaa..

Mulla on tosi pitkä pinna. En hermostu oikeastaan koskaan, varsinkaan lapsille. Naapurit aina ihmettelee mun pinnaa. Itse he karjuvat lapsilleen kurkku suorana vähän väliä niin että koko talossa ikkunat helisee. Mä vaan oon rauhallinen. Yksi mun opiskelukaveri sanoi, että mun pitäisi ruveta suurperheen äidiksi ja sen myös sitten tein. Nyt on lisäksi hoitolapsia.

Haluan lapseni parasta. Tämä ei toteudu jos huudan hänelle ja hermostun pienestä. Ja koskapa en hermostu helposti, lapsesta kasvaa tasapainoisempi ihminen (toivottavasti), mitä kautta saan "palkintoni" jaksamisesta, jos sellaista nyt ylipäänsä tarvitsen rakastamisesta.