Mies lopetti yhteydenoton seksin jälkeen.
Kumpikohan olisi minun henkisen kehityksen kannalta parempi: leikkiä ylpeätä vai vaatia selitystä?
Täähän on varmaan niin tavallinen tarina.
Kommentit (40)
Ihmisiin kannattaisi tutustua henkisellä tasolla ensin hyvän aikaa ja sitten vasta jos yhä kiinnostaa, otta seksi kuvioihin mukaan.
Avioon asti odottaminen ei ole huono neuvo. Parisuhteessahan tärkeintä on henkinen yhteisymmärrys ja yhteensopivuus loppujen lopuksi.
Mitä se sulle sitten sanoisi? Luuseri, lahna, löysäpillu? Roikkumisesta ei koskaan seuraa mitään hyvää.
Mä ajattelin aikanaan kanssa, että se oli siinä sitten. Perjantai aamuna lähdin häneltä suoraan töihin, eikä miehestä kuulunut mitään koko viikonloppuna.
No, tollanen se on vieläkin, mutta yhdessä ollaan oltu jo yli 10 v. Sen "mä soittelen" tarkoittaa, että soittaa kyllä ehkä joskus, jos mä en soita :). Mä siis maanantai aamuna soitin hänelle töihin, että kaikki ei taida olla hyvin -tyyliin. No, sain vastaukseksi, että kyllä me saatiin vene nostettua, mutta muuten menikin koko viikonloppu kun myrsky oli kaatanut puun ajotielle plaa plaa plaa. Ihan muina miehinä selitti isänsä kanssa tekemää mökkireissua. Ja mä olin valvonut silmät päästäni :).
Soita, sittenhän selviää.
viimeisestä yhteydenpidosta ei ole montaa päivää aikaa, soita muina miehinä ja juttele niitä näitä. Mutta älä ala tivaamaan syytä miksi mies ei ole ottanut yhteyttä. Jos siis haluat säilyttää ylpeytesi. Loppujen lopuksi et tunne kunnolla miestä, voi olla henkisesti kakara (vaikka ikää olisi 40v) ja halunnut vain kokeilla kuinka kauan kestää että annat pi**ua. Sitten kehuskellut kavereilleen, että nyt se soitteli perään... Mieheni kaveri on tällainen, välillä ihan hirvittää kuunnella miten puhuu naisista.
Jos olette viimeksi olleet yhteydessä pari viikkoa sitten, anna olla kokonaan. Jos sillä oikeasti kiinnostaisi, ei pitäisi parin viikon taukoa yhteydenotossa.
miehen kanssa, olin korviani myöten rakastunut. Eikä mies sitten soittanut kuten lupasi. Itsetuntohan siinä romahti, tunsin itseni rumaksi jne. Asia putkahtaa vieläkin mieleen joskus tuskallisena tunteena. Ylpeys ei antanut periksi soittaa itse. Väitän että asiasta pääsee nopeampaa yli kun soittaa.
Sanasi olivat jotenkin lohduttavia ja järkeenkäypiä.
t. eräs toinen jolla joskus käynyt kuin ap:lla
Kannattaisi harrastaa ensin seksiä pari viikkoa ennenkuin yrittää tutustua toiseen ihmiseen henkisellä tasolla, niin välttyy mielipahalta.
Esim. yhdessä ravintolassa syöminen on sen verran intiimi tapahtuma, että itse suostun siihen vasta kun seksiä on harrastettu jo vähintään kymmenen kertaa.
että ei uskalla tai viitsi soittaa ja lopettaa suhdetta, ei siltä mitään järkevää selitystäkään tule.
On asioita, joissa on hyvä olla seklkärankainen ja aloitteellinen ja vähän pakottaa ihmisiä reagoimaan. Minusta tämä ei ole sen arvoinen juttu. Edes mies ei saa mitään opetusta siitä, jos soitat, pitää vain sinua huluna akkana.

Ei kannata soittaa jos ei halua hullun roikkujan mainetta itselleen.
jos tuosta tapauksesta on jo aikaa, eikä ole oletettavissa, että miehestä enää kuuluisi, niin eiköhän silloin hänen alkuperäinen tarkoituksensakin ollut vain saada sinut sänkyyn ja sitten häipätä, tai sitten seksi ei miellyttänyt häntä. Tuskin tulisit kuulemaan kumpaakaan totuutta, vaikka kyselisit, vaan jotain "mulla on nyt niin kiire, ei ole aikaa parisuhteelle, olet tosi mukava mutta et ehkä se oikea jne jne".
Hei ap!
Vuosia sitten itselleni käynyt vähän samanlainen juttu.
Veikkaan syyksi että mies vaan halusi sänkyyn kanssasi ei muuta.
Tällaisia ukkoja kun on valitettavasti olemassa
viimeisestä yhteydenpidosta ei ole montaa päivää aikaa, soita muina miehinä ja juttele niitä näitä. Mutta älä ala tivaamaan syytä miksi mies ei ole ottanut yhteyttä. Jos siis haluat säilyttää ylpeytesi. Loppujen lopuksi et tunne kunnolla miestä, voi olla henkisesti kakara (vaikka ikää olisi 40v) ja halunnut vain kokeilla kuinka kauan kestää että annat pi**ua. Sitten kehuskellut kavereilleen, että nyt se soitteli perään... Mieheni kaveri on tällainen, välillä ihan hirvittää kuunnella miten puhuu naisista.
Jos olette viimeksi olleet yhteydessä pari viikkoa sitten, anna olla kokonaan. Jos sillä oikeasti kiinnostaisi, ei pitäisi parin viikon taukoa yhteydenotossa.
Ei vastannut puhelimeen, eikä soittanut takaisin.
ap.
Kannattaisi harrastaa ensin seksiä pari viikkoa ennenkuin yrittää tutustua toiseen ihmiseen henkisellä tasolla, niin välttyy mielipahalta.
Esim. yhdessä ravintolassa syöminen on sen verran intiimi tapahtuma, että itse suostun siihen vasta kun seksiä on harrastettu jo vähintään kymmenen kertaa.
Ei olisi pitänyt tutustua viikkojen ajan ennen ensimmäistä seksikertaa.
prkele mikä moka.
Ap
tutustut viikkoja; silti mies voi vain käyttää hyväkseen tunteettomasti:(
Kannattaisi harrastaa ensin seksiä pari viikkoa ennenkuin yrittää tutustua toiseen ihmiseen henkisellä tasolla, niin välttyy mielipahalta. Esim. yhdessä ravintolassa syöminen on sen verran intiimi tapahtuma, että itse suostun siihen vasta kun seksiä on harrastettu jo vähintään kymmenen kertaa.
Ja oikeesti, en tiedä millä mielellä tän kirjoitit, mutta mun ajatus on juurikin tuo ja aivan ilman ironiaa. Kauniita, pitkiä ihmissuhteita olen saanut tuon ansiosta :-)
Okei, nöyrryt sillä hetkellä, mutta kysyvä ei tieltä eksy ja toiseksi... saat ainakin vahvistuksen asialle. Tiedät tavallaan vastauksen jo valmiiksi, mutta jotenkin se nopeuttaa asiasta toipumista, kun ei jää mitään auki.
Itsellä on kokemusta sekä siitä, että mitään ei kysytä ja homma vaan "hiipuu" pois ja toisaalta siitä, että asia puhutaan vaikka lyhyen asiallisestikin. Jälkimmäinen kirpaisee kerran, mutta odottaminen ja ihmettely loppuu siihen. Voi porata porunsa ja jatkaa elämää. Tuo "auki jääminen" on musta kamalampaa.
seksi toimi hetken mielenkiinnon ylläpitäjänä, sitten ei ds se toiminut. Unohda tämä tapaus. Tiedät itsekin että se ei toimi. jos juttu toimisi oikeasti niin et jutuisi edes miettimään tämmöisiä.
Mutta viisaammim tekisit nyt, kun hyväksyt, että kaikkea ei voi saada. Sitäpaitsi, kahden viikon päästä olet jo unohtanut koko jutun :-)
(Ja jouluna olet jo äärimmäisen iloinen, ettet soitellut ja tivannut syitä tältä luuserilta!)
Tän kerran, usko mua, Been there, done that.