voi hemmetti, nyt sen tajuan.
silmiini osui juttuja epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, ja ne kuvasivat mua uskomattoman tarkasti. mitä mä nyt teen? toisaalta en osaa käsittää asiaa, miten monen vuoden vaikeuksien jälkeen tälle olisi olemassa joku määre. mutta onhan se myös hirveän hävettävää minulle, en tuollaista leimaa kyllä haluaisi otsaani. miltä se nyt kuulostaa: mä oon epävakaa... :( en tiedä mitä ajatella.
Kommentit (5)
niin olisit kiertänyt ensiavut ja sairaalat. Diagnoosinkin olisit jo saanut...
kaikki eivät kierrä sairaaloita, ja diagnoosin (etenkin oikean sellaisen) saaminenkin voi viedä vuosia. kaikki eivät välttämättä edes hakeudu heti oireiden alkuvaiheessa hoitoa hakemaan.
mutta kyllä sitä itsekin aika hyvin voi itseään arvioida, jos yhtään on todellisuudentajua ja päässä liikkuu muutakin kuin kaks rusinaa. kyllä minä ainakin osasin sanoa jo mikä itseäni vaivaa, ennen kuin lääkäri saman diagnoosin kirjasi papereihin.
se ollakin, mutta tila ei varmaankaan ole mielettömän vaikea, jos sulla ei kerran ole takanasi itsetuhoisuutta, viiltelyä, yliannostuksia sun muita perustoimintoja. Siis että olet pystynyt hillitsemään ahdistuksesi, jos sellaista olet tuntenut, normaalein keinoin. Etkä ilmeisesti ole ajautunut vaikeuksiin impulsiivisuuden takia ihmissuhteissa tai muualla. Voisi siis kuvitella, että pääset ongelmista eroon helpommin, jos ne ovat lievempiä.
Jos googlaat Persoonallisuushäiriöt ylipäätään, löydät eri elämäntilanteissa vaihdellen milloin mitäkin häiriöitä, useita jopa. Mutta jos nykyisessä elämässäsi kärsit koko ajan, kannattaa hakeutua hoitoon. Siellä voit sitten kertoa elämäntarinaasi. Sinut diagnosoi psykiatri, jos diagnosoi!
Olen 40-vuotias ja löydän itsestäni vaikka mitä oireita, olen käynyt paljon psykiatrian vastaanotoillakin, mutta en silti ole sellainen, jonka voisi diagnosoida millään numerolla. Minulla on vain piirteitä asioista, mutten täytä kriteereitä.
Vaativa persoonallisuus, perfektionismi, läheisriippuvuus, epävakaus... kaikki ovat jossain määrin osa minua.