Kukaan poistattanut polyyppia kohdusta? Millaista oli?
Minun pitäisi käydä poistattamassa reilun kokoinen polyyppi kohdusta sillä se saattaa estää raskautumisen, jota yritämme.
Pelottaa mennä. Tehdään kuulemma nukutuksessa. Siinä sitten reppu levällään nukut ja kuka lienee ronkkii sisuskaluja. Olen tullut todella epäluuloiseksi sairaaloja ja niiden henkilökuntaa kohtaan.
Onko kellään kokemuksia tästä toimenpiteestä?
Kommentit (7)
Poistettiin monta pientä. Nukutuksessa alateitse tähystyksellä toimenpide hoitui aika nopeaan päiväkirurgisella. Olin yhden päivän saikulla ja seuraavana jo töissä. Pientä vuotoa oli muutaman päivän ja kipuja ei pahemmin. Turha on miettiä mitä ne miettii sun värkkiä ronkkiessa. Oli mullakin kaiken maailman hoitsuja, ihan nuori mieskin siinä pällistelemässä. Se on niitten työtä. Mieti itseäsi työksesi leikkelemään naisia, isoja, pieniä vaaleita, tummia... siinä se menee kuin mikä muukin operaatio operaatioiden tulvassa. Minun tehtäväni oli nukahtaa ja herätä sitten ja heti kun pissat on tehty ja ruoka pysynyt sisällä, niin kotiin. Minä olen kahdesti ollut jossain gynekologisessa leikkauksessa ja ihan olen antanut asian olla enempiä miettimättä ja pelkäämättä. Menee vaan, antaa niitten tehdä hommelit ja sitten pois.
Vajaa puoli vuotta sitten olin. En muista siitä mitään eli ei varmaankaan ollut erityisen ihmeellinen operaatio. Jos olisi ollut kovia kipuja tms. niin sitten varmaan muistaisin. Minulla polyyppi oli ilmeisesti poikkeuksellisen suuri, ja silti leikkaus oli kannaltani helppo.
Minulta poistettiin kohdunsuulta yli puolitoistasenttinen polyyppi ihan sattumalta oikeaan kierron vaiheeseen sattuneen gynetutkimuksen yhteydessä kiertämällä. Epäilen, että se aiheutti tiputteluvuodot ennen menkkoja. Seuraavassa kokonaisessa kierrossa sitten tulin raskaaksi. Kiertämällä poistaminen (pinsettejä tms käyttäen) ei ainakaan ollut yhtään kivulias.
Minulta poistettiin vuosia sitten nukutuksessa kohdusta iso polyyppimetsä, kuten virolainen gynekologi kaavinnan jälkeen ilmoitti. Puistattaa pelkkä ajatuskin. Olin muutaman päivän sairauslomalla sen jälkeen.
Nainen 55v kirjoitti:
Minulta poistettiin vuosia sitten nukutuksessa kohdusta iso polyyppimetsä, kuten virolainen gynekologi kaavinnan jälkeen ilmoitti. Puistattaa pelkkä ajatuskin. Olin muutaman päivän sairauslomalla sen jälkeen.
Ja minua puistattaa ajatuskin jostain hemmetin virolaisesta (!) puoskarista tekemässä yhtään mitään lääketieteellistä toimenpidettä, puhumattakaan että se on gynekologinen.
Kyllä kävin eilen poistattamassa kohdusta 3 polyyppia koska yritämme lasta ja olemme yrittäneet jo yli vuoden ja molemmille kaikki tutkimukset tehty mutta syytä hedelmättömyyteen ei vaan löydy. Pelkäsin kipua etukäteen ja toivoin ensilääkettä koska tämä tehtiin päiväkirurgisesti leikkaussalissa. Eli sain emättimeen laitettavan puuduttavan geelin ja tipan käteen ja siitä leikkaussaliin ja tipan kautta rauhoittavaa ainetta ja kipulääkettä ja parikertaa sattui kun kohtua laajennettiin mutta muuten meni ok. Pyydettäessä sain kipulääkettä lisää. Nyt on poistettu ja toivon että tämä auttaisi raskautumiseen 👍Jos sinut nukutetaan nii ei ole mitään pelättävää ei ole pitkä toimenpide ja hoitajat ja lääkärit tekee kaiken ammattitaitoisesti ja potilasta ajatellen ja kuunnellen.
kun gynekologi otti siitä kudosnäytettä vastaanotolla. Tai oikeastaan iso osa lähti tuossa näytteenotossa ja loppu valui kuukautismaisena vuotona parin päivän sisällä toimenpiteen jälkeen.
Siinä mielessä eri tilanne toki kuin sinulla, että olin ihan tajuissani kaiken aikaa. Olettaisin, ettei isommankaan polyypin poisto kuitenkaan toimenpiteenä suuresti poikkea tuosta minulle tehdystä toimenpiteestä, joka oli nopea ja tapahtui pitkällä, ohuella "pillillä", jonka lääkäri työnsi kohtuun.
Älä turhaan pelkää toimenpidettä. Omalla kohdallani raskaus alkoikin runsaan kuukauden kuluttua polyypin poistosta, joten hoidata vaiva ihmeessä mahdollisimman pian pois.