Mua harmittaa todella paljon kun ihmiset on kateellisia minulle/meille
Meillä on asiat hyvin, mutta ne ei todellakaan ole tulleet ilmaiseksi. Ihan kaiken eteen on tehty ja tehdään joka paljon paljon töitä. Suuri kateuden kohde on meidän iso omakotitalo isolla tontilla ja hyvällä sijainnilla. Sen eteen on tehty todella paljon ja toisaalta luovuttukin paljosta. Ensinnäkin kouluttauduttu ja hankittu ammatit joissa tienaa. Tehty töitä ja talossa tehty paljon itse. Talon rakentaminen kaikkineen kesti yli 5 vuotta eikä todellakaan ollut mutkatonta. Siinä oli koetuksella jaksaminen ja parisuhde ja moni muu asia. Me ei olla samalla tavalla huolettomasti matkusteltu kuten monet.
Meidän lapsilla on kauniit merkkivaatteet, sitäkin kadehditaan. Nekin on alesta/kirppikseltä ajan kanssa etsitty.
Meillä ei esim. lomailla kaukomailla, emme syö juurikaan ulkona vaan senttejä laskien teemme itse terveellistä kotiruokaa. Lapset ovat hyväkäytöksisiä, mutta senkin eteen tehdään jatkuvasti töitä.
Mua ärsyttää se, että kerrostalossa elävät mukavaa prinsessanelämää elävät ihmiset kadehtii meitä. Kaikki samahan olisi heidänkin saavutettavissaan, mutta se tarkoittaisi samalla aika radikaalia elämäntapamuutosta kurinalaisempaan suuntaan.
Kommentit (26)
sellaista siellä:(
Lienee vähän yksinkertaista väkeä siellä päin. Yleensä ihmiset ymmärtävät vähän laajemmin asioita, eivätkä tavallisista asioista kadehdi toisia.
täällä yksi "prinsessa" elämää elävä kerrostalo asuja ja en kyllä yhtään kadehdi sua vaan sen takia että teillä on iso talo. Täysin tyytyväinen olen vaikka ei meidänkään elämä ole ollut ruusuilla tanssimista.
Tyhmää yleistämistä jollei sulla ole esim. naapuria tai sukulaista jonka käytöstä nyt valitat.
En minä ainakaan teidän elämässä näe mitään kahdehtimisen aihetta sen enempää kuin muidenkaan elämässä.
Ja ehkä sitten kannattaa vaihtaa tuttavapiiriä, jos joku tosiaan häiritsevästi kadehtii.
Minusta kateuskortti napataan turhan herkästi esiin.
Minua on syytetty kateudesta mm. seuraavissa tilanteissa:
-kritisoin jotakin (esim. onpa Angelina Joliella ruma paita -> "olet vain kade Angelinalle!")
-sanon, että onpa Virtasilla u?ea sisustus -> juorutaan, että olen kadehtinut Virtasten sisustusta
-ostan samanlaiset farkut kuin ystävällä -> olen muka kadehtinut ystäväni farkkuja ja/tai kroppaa
Minusta kateutta on kahdenlaista; hyvää ja huonoa. Hyvä kateus on sellaista, että toivoo samaa asiaa itselleen, mutta ei kateuden kohteelta pois. Kadehdin vaikka Halle Berryn kroppaa ja se saa minut liikkumaan, jotta saisin samanlaisen kropan.
Huono kateus on sellaista, että toivon naapurin ajavan uuden autonsa lunastuskuntoon, koska minulla ei ole varaa samanlaiseen autoon.
Emmä kyllä keksi miksi, mutta ei siin sit mitään ;)
t. Myös ok-taloasukki, mutten todellakaan kuvittele että jokainen kerrostaloasukki on kateellinen :D
harmittaa. Ovat entisiä koulukavereitani ja asuvat samassa kaupungissa. Ihan totta on, että elämä on heitä koetellut, mutta toisaalta he itse eivät ole missään vaiheessa esim. halunneet opiskella vaan ovat menneet aina siitä missä aita on matalin. Ei meillekään opiskelu aina helppoa ollut, esikoinen kun syntyi kun olin 20v ja opiskella piti lapsen kanssa, sekä minun että miehen.
Itse asiassa tuntuu, että tietyntyyppisiä ihmisiä en mielelläni meille kutsu ja usein huomaan vähätteleväni elämäämme jottei noita inhottavia kateustilanteita syntyisi.
ap
Olen omaan elämääni tyytyväinen, ole sinäkin äläkä murehdi moisia.
Terkkuja kerrostalosta :)
KAIKKI ei suinkaan kadehdi. Lähinnä nyt on kyse siitä porukasta jossa minä itse lukioikäisenä pyörin ja he ovat muut minua lukuunottamatta jättäneet koulut lukioon tai sitten käyneet jotain pientä lisäksi. Asuvat kerrostalossa, suurin osa vuokralla jne. Pari heistä on todella ilkeitä ja on tosiaan suoraan sanonut että ovat kateellisia ja selän takana sitten puivat miten me ollaan nykyään niin olevinaan kun on sellainen talo ja merkkivaatteet yms. (vaikkei todellakaan olla olevinaan). Jne.

on kiva omakotitalo, hyväkäytöksiset lapset ja varaa matkustella sieläl ulkomaillakin. Yleistätköhän sä nyt hiukan liikaa?
"Asuvat kerrostalossa..."?? Ikään kuin se olisi varma merkki kateudesta :D
Ja jos minä sanoisin suoraan ystävälleni olevani kade, niin en sano sitä pahalla. Olen monestikin ollut kade vaikkapa hyvästä kropasta, hyvästä tuurista jne. Suon siis onnen ystävälle, mutta voin sanoa suoraankin, että olen kade.
ei kylläkään loppuun asti, mutta osittain. Joku voi asua paremmin, mutta sitten ei niinkään matkustele jne. jne.
Mutta kaikista ei ole tietty kaikille aloille, mutta johonkin asti yliopistokoulutuksiakin pystyy ihan "työtä tekemällä" suorittamaan...
KAIKKI ei suinkaan kadehdi. Lähinnä nyt on kyse siitä porukasta jossa minä itse lukioikäisenä pyörin ja he ovat muut minua lukuunottamatta jättäneet koulut lukioon tai sitten käyneet jotain pientä lisäksi. Asuvat kerrostalossa, suurin osa vuokralla jne. Pari heistä on todella ilkeitä ja on tosiaan suoraan sanonut että ovat kateellisia ja selän takana sitten puivat miten me ollaan nykyään niin olevinaan kun on sellainen talo ja merkkivaatteet yms. (vaikkei todellakaan olla olevinaan). Jne. ap
Miksi ihmeessä moisessa seurassa pyörit.. Ja mitä väliä on joidenkin vanhojen lukiotuttujen kommenteilla? Taidat itse tehdä kärpäsestä härkäsen...
KAIKKI ei suinkaan kadehdi. Lähinnä nyt on kyse siitä porukasta jossa minä itse lukioikäisenä pyörin ja he ovat muut minua lukuunottamatta jättäneet koulut lukioon tai sitten käyneet jotain pientä lisäksi. Asuvat kerrostalossa, suurin osa vuokralla jne. Pari heistä on todella ilkeitä ja on tosiaan suoraan sanonut että ovat kateellisia ja selän takana sitten puivat miten me ollaan nykyään niin olevinaan kun on sellainen talo ja merkkivaatteet yms. (vaikkei todellakaan olla olevinaan). Jne. ap
on kiva omakotitalo, hyväkäytöksiset lapset ja varaa matkustella sieläl ulkomaillakin. Yleistätköhän sä nyt hiukan liikaa?
Eikä mieskään, ollaan tätä "huonompaa" kansaa. Ja siis erittäin kiva ja hyvältä alueelta löytyy kerrostalo myös ;D

Siis omakotitalo, tarkoitin. Muutenhan me oltais niitä kateellisia.
niitä joiden kanssa jaettiin ekat ihastukset yläasteella ja joiden elämästä tiedetään kaikki. He on niitä jotka nytkin asuvat lähistöllä ja pyytävät kylään (tosin nykyään sattuneista syistä vähän närkästyneesti).
On mulla muitakin kavereita, mutta ne muut on lähinnä aikuisiällä saatuja tuttavia. Harmittaa, koska tuo ystäväporukka oli tiivis ja todella hyvä silloin joskus. Ongelmaton se ei ollut silloinkaan, mutta silloin toisillemme oltiin solidaarisia ja ystävällisiä ja tukevia, silloin tosin oli lähtökohdat ne että meidän taustat oli samat, koulumenestys suunnilleen sama, pukeutumistyyli sama jne... Ei minua vielä 10v sitten kadehdittu kun pienen lapsen äitinä opiskelin ja köyhäilin, kaikki oli silloin vielä tässä suhteessa ok. Harmittaa niin kovin että kateuden vuoksi voi mahtavatkin ystävyyssuhteet kärsiä... :(
ap
KAIKKI ei suinkaan kadehdi. Lähinnä nyt on kyse siitä porukasta jossa minä itse lukioikäisenä pyörin ja he ovat muut minua lukuunottamatta jättäneet koulut lukioon tai sitten käyneet jotain pientä lisäksi. Asuvat kerrostalossa, suurin osa vuokralla jne. Pari heistä on todella ilkeitä ja on tosiaan suoraan sanonut että ovat kateellisia ja selän takana sitten puivat miten me ollaan nykyään niin olevinaan kun on sellainen talo ja merkkivaatteet yms. (vaikkei todellakaan olla olevinaan). Jne. ap
Miksi ihmeessä moisessa seurassa pyörit.. Ja mitä väliä on joidenkin vanhojen lukiotuttujen kommenteilla? Taidat itse tehdä kärpäsestä härkäsen...
niitä joiden kanssa jaettiin ekat ihastukset yläasteella ja joiden elämästä tiedetään kaikki. He on niitä jotka nytkin asuvat lähistöllä ja pyytävät kylään (tosin nykyään sattuneista syistä vähän närkästyneesti). On mulla muitakin kavereita, mutta ne muut on lähinnä aikuisiällä saatuja tuttavia. Harmittaa, koska tuo ystäväporukka oli tiivis ja todella hyvä silloin joskus. Ongelmaton se ei ollut silloinkaan, mutta silloin toisillemme oltiin solidaarisia ja ystävällisiä ja tukevia, silloin tosin oli lähtökohdat ne että meidän taustat oli samat, koulumenestys suunnilleen sama, pukeutumistyyli sama jne... Ei minua vielä 10v sitten kadehdittu kun pienen lapsen äitinä opiskelin ja köyhäilin, kaikki oli silloin vielä tässä suhteessa ok. Harmittaa niin kovin että kateuden vuoksi voi mahtavatkin ystävyyssuhteet kärsiä... :( ap
KAIKKI ei suinkaan kadehdi. Lähinnä nyt on kyse siitä porukasta jossa minä itse lukioikäisenä pyörin ja he ovat muut minua lukuunottamatta jättäneet koulut lukioon tai sitten käyneet jotain pientä lisäksi. Asuvat kerrostalossa, suurin osa vuokralla jne. Pari heistä on todella ilkeitä ja on tosiaan suoraan sanonut että ovat kateellisia ja selän takana sitten puivat miten me ollaan nykyään niin olevinaan kun on sellainen talo ja merkkivaatteet yms. (vaikkei todellakaan olla olevinaan). Jne. ap
Miksi ihmeessä moisessa seurassa pyörit.. Ja mitä väliä on joidenkin vanhojen lukiotuttujen kommenteilla? Taidat itse tehdä kärpäsestä härkäsen...
ystäviä. Jos todellakin ilkeämielisesti ovat kateellisia ja puhuvat vielä pahaa selän takana. Ei sellaista voi ystäväksi sanoa. Paras vaan hyväksyä, että ne ihanat ystävyyssuhteetkin sieltä kouluajoilta joskus menee mönkään.
ihminen karehtii teidän lastenne vaatteita. Se saattaa kyllä ihmetyttää että vaatteet ovat merkkivaatteita ja ajan kanssa hankittuja kirppareilta. Se on kyllä mielestäni melko erikoista että joku viitsii nähdä merkin takia tuollaista vaivaa enkä ihmettele että joku sitä on kummastellut. Minä ainakin luulen että vain alle 20 v:t miettivät enemmän vaatteiden merkkejä.
sulla on ihanan yksinkertainen maailma. Olen ihan kade oikeasti, kun sä voit miettiä tällaisia asioita.
ap