Tekisi mieli erota. Mietityttää lasten jaksaminen

minkäikäiset lapset teillä on?

mutta kakkosen lapset on 1v ja 3v eli todella pieniä.

mitä muutosta toivoisit elämääsi? Mitä pelkäät?

Mitä tahdot itsellesi?

valtaosa on yksinhuoltajia. Tai kysy toki, jos tahdot kannustusta eroon.

siskoni kanssa käydään molemmat terapiassa... eiköhän se kerro aika paljon.

jotka ovat pysyneet naimisissa. Äläpäs vähättele. Monenlaiset mielipiteet tulee täällä esiin.

siskoni kanssa käydään molemmat terapiassa... eiköhän se kerro aika paljon.

on itsekin kasvanut perheessä jossa vanhemmilla todella huonot välit, ovat aina haukkuneet toisiaan meille lapsille ja jos joku lapsista on kommentoinut heidän riitojaan (vaikka vain pyytänyt antamaan olla), ovat kääntäneet sen välittömästi niin että kommentoinut lapsia on mennyt toisen vanhemman puolelle. Ei se ollut todellakaan kivaa. Eikä meilläkään ihan täysipäisiä lapsia tainnut kasvaa ;)...

Toisaalta esikoinen itkee ja etsii isäänsä jo jos tämä on yhden yön poissa.

Molempi pahempi?

itse olen sitä mieltä että onnellinen vanhempi on parempi vanhempi ja hänellä on paremmin energiaa ja kykyä vastata lapsen tunteisiin.

ja seksielämä kukoistaa. Miksi me ei tajuttu tätä aiemmin? 20 vuotta oltu yhdessä.

Voin etsiä itselleni Kumppanin jonka kanssa olen tasa-arvoinen, arvostettu ja voin luottaa hänen tukeensa (mitä en ole kokenut tässä suhteessa kolmeen vuoteen), mutta yhtä lailla voin elellä ilman ns.ihmissuhdepaskaa sinkkuna vaikka loppuelämäni jos hyvää miestä ei tule vastaan. En siis ole eroamassa toisen miehen takia, eikä minulla edes olisi kiirettä uuteen parisuhteeseen.



Kyse on puhtaasti minun ja nykyisen mieheni väleistä. Niitä en jaksa eritellä sen enempää. Olen kirjoittanut niistä täällä kymmeniä kertoja (ja lähes poikkeuksetta on kannustettu eroon). Nyt jos niistä pitäisi puhua, en keksi mitään sanottavaa. On hyvin, hyvin epätodennäköistä, että voisimme enää koskaan saada välillemme kumppanuutta, turvaa ja luottamusta. Mutta välillämme on yhteinen vanhemmuus ja vaihtelevasti hyvinkin kaverillista hauskaa. Eli voisimme ehkä pystyä lykkämään eroa ja elämään ajan x kämppiksinä.



kakkonen

kuin onnellisen äidin uudessa suhteessa jossakin paratiisisaarella

Itse kasvanut kulissiavioliitossa. Muistan, että yhden ainoan kerran olen nähnyt vanhempieni halaavan. Koskaan meillä ei riidelty. Lasten takia pysyttiin yhdessä, vaikka mitään yhteistä ei ollutkaan.



No, tämä on nyt sitten johtanut siihen, että nyt, meidän lasten ollessa jo aikuisia (eikä enää edes nuoria aikuisia), viimein erottiin. Me lapset tunnemme suurta syyllisyyttä siitä, että molemman vanhemmat katkeroituivat siitä, että joutuivat pysymään yhdessä meidän takia. Toki, tämähän ei ole meidän lasten vika, mutta sen ymmärtäminen on vienyt aikansa. Molemmat vanhemmat haukkuvat toisiaan, mutta onneks tässä iässä osaa jo sanoa, että en halua kuulla.



Oma parisuhdekäsitys on ollut täysin vääristynyt. Onneksi on tullut tajuttua, että erotakin voi eikä kuluttaa itseään huonossa suhteessa. Riidellä en osaa vieläkään, vaan menen aivan lukkoon.



Että kannattaa miettiä tältäkin kannalta. Itse olen hyvin pahoillani siitä, että vanhemmat pysyivät yhdessä meidän lasten takia. Melkoinen taakka meille lapsille kannettavaksi.

Ja tästä olen ikuisesti kiitollinen. Sain kasvaa murrosikäni ja pahimmat ikävuoteni rakastavassa ja ehjässä perheessä. Kuitenkaan ikä ei poistanut sitä tosiasiaa, että ero oli erittäin vaikea minulle. Mutta tämä vain minun näkökulmani vanhempieni eron kokeneena. Jokainen kait tekee mitä parhaakseen näkee mutta ottakaa aina huomioon ne lastenkin tunteet kun ne lapset tähän maailmaan on tuotu.

Ja vanhemmat ovat keskinäsiten ongelmiensa takia kireitä ja jännittyneitä myös lasten kanssa? Kaverimaisesti pystytään toimimaan yhdessä ja vitsailemaan, mutta ei kumppanuutta ja pettymys toiseen, itseen ja suhteeseen vie koko ajan voimia ja elämäniloa. Missä menee se raja milloin ero on parempi ja milloin kulissiliitto? 2

Eli olet luonut kuvan miehestäsi, ihmisestä, ja kun mies ei täytäkään tätä kuvaa, sinä olet "pettynyt". Voi luoja mitä typeryyttä.

Me vaan ollaan oltu yhdessä vasta 8 vuotta.



Olen jo kaksi vuotta tajunnut että tahdon erota. Nyt viimeinkin ollaan puhuttu siitä miehenkin kanssa ja olen hakenut omaa vuokraasuntoa johon muuttaisin lasten kanssa.



Nyt kun asia viimeinkin etenee niin tunnen lähinnä nousevaa paniikkia. Onko tämä kuitenkin väärä ratkaisu lasten kannalta. Meilläkin erityisesti esikoinen on valtavan kiintynyt isäänsä. Ja ne ongelmat joiden takia olen halunnut erota, ovat hiuken lieventyneet. Ei meistä enää rakastavaa pariskuntaa tule, mutta olisiko kuitenkin parempi vielä sietä toista ja pitää lasten arki ennallaan?



Olen kaivannut tätä niin valtavasti ja ollut suorastaan epätoivoinen kun on tutnunut etten saa rohkeutta tähän ja nyt alan pakittamaan ja pelkäämään eroamista.

Itse vuosi sitten laitoin jo vuokra-asuntopaperit ja olisin saanutkin kämpän, mutta jänistin..

Eipä tässä vuodessa mikään ole parempaan suuntaan mennyt..

Itse kaipaan jotain, mutta jos pitäisi ajatella läheisyyttä/seksiä oman miehen kanssa niin ei tunnu hyvältä. LIsäksi miehen läsnäolokin saa minut pahalle päälle, olen koko ajan pinna tiukalla ja äksyän lapsillekin pienistä..

Tsemppiä!

sanoisin näin "lapsen" (nyt jo olen aikuinen :)) näkökulmasta, että jos teillä ei kuitenkaan ole mitään hirvittäviä riitoja tai väkivaltaisuutta tms. niin yrittäkää sinnitellä, varsinkin jos lapset "pieniä". Itse koin vanhempieni eron yli 18 vuotiaana ja se oli todella kova paikka ja siitä toipumiseen meni vuosia. Ja vanhempani olivat aina olleet rakastavia ja eivät "koskaan" riidelleet (meidän lasten nähden).



Jos olisin ollut nuorempi niin olisin varmasti syyttänyt itseäni ja miettinyt mitä olen tehnyt väärin, mutta toisaalta olen taas todella herkkä ollut koko ikäni että kai se myös riippuu yksilöstä. Jälkeenpäin äitini kanssa jutellut erosta yms. niin äitini oli jo 15 vuotta harkinnut eroa, mutta toteutti sen vasta kun me lapset oltiin "aikuisia". Ja tästä olen ikuisesti kiitollinen. Sain kasvaa murrosikäni ja pahimmat ikävuoteni rakastavassa ja ehjässä perheessä.

Kuitenkaan ikä ei poistanut sitä tosiasiaa, että ero oli erittäin vaikea minulle.



Mutta tämä vain minun näkökulmani vanhempieni eron kokeneena. Jokainen kait tekee mitä parhaakseen näkee mutta ottakaa aina huomioon ne lastenkin tunteet kun ne lapset tähän maailmaan on tuotu.

Olen eronnut aikoinaan, kun lapset olivat 3 ja 1,5 vuotiaat. Koin eron oikeaksi, koska en tuntenut muuta kuin inhoa miestä kohtaan. Kaikki kosketus oli ällöttävää.



Lapset ovat onneksi saaneet aina olla molempien vanhempien kanssa tekemisissä. Ovat nyt jo aikuisia.



Nykyisen mieheni kanssa olen ollut nyt 16 vuotta. Tästä liitosta myös kaksi lasta. Olen joskus ollut niin tympääntynyt, että jopa harkinnut eroa, mutta enpä taida enää. Kyllä tämä aivan hyvä suhde on. Meikäläinen vaan sellanen hulivili, että ihmettelen miten mies on mua jaksanu. Mutta hyvä niin :)



Ekassa erossa vaihtamalla parani, mutta en usko, että mulla enää niin hyvää tuuria olisi.

kuin elää epätyydyttävässä liitossa. Ei lapsien tarvitse kestää vanhempiensa riitoja tai mökötystä. Lapset eivät ole yksinkertaisia vaan huomaavat kyllä, ettei kaikki ole kotona kunnossa.

Pelkäsin itse eropapereiden saamista, mutta nyt alle kuukausi sitten virallisesti eronneena olen päätökseemme tyytyväinen. Uskon ja toivon, että välit exään säilyvät, ja että lapset hoidetaan yhdessä vastedeskin.

Ja tästä olen ikuisesti kiitollinen. Sain kasvaa murrosikäni ja pahimmat ikävuoteni rakastavassa ja ehjässä perheessä.

Kuitenkaan ikä ei poistanut sitä tosiasiaa, että ero oli erittäin vaikea minulle.

Mutta tämä vain minun näkökulmani vanhempieni eron kokeneena. Jokainen kait tekee mitä parhaakseen näkee mutta ottakaa aina huomioon ne lastenkin tunteet kun ne lapset tähän maailmaan on tuotu.

Ja vanhemmat ovat keskinäsiten ongelmiensa takia kireitä ja jännittyneitä myös lasten kanssa? Kaverimaisesti pystytään toimimaan yhdessä ja vitsailemaan, mutta ei kumppanuutta ja pettymys toiseen, itseen ja suhteeseen vie koko ajan voimia ja elämäniloa. Missä menee se raja milloin ero on parempi ja milloin kulissiliitto?

2