Jääkö nyt lapselle traumoja kun hänellä on synttärit ja
vietämme niitä taas vain sukulaisten kera ja menemällä hoploppiin. ELi ei kaverisynttäreitä. Tarhakaverit eivät ole vielä niin läheisiä ja sitten ns. perhetuttujen lasten kanssa ei olla niin paljon tekemisissä että lapsi edes suurinta osaa muistaisi. Osittain kyse myös aikataulujen helpottamiesta. Pari läheisintä kutsutaan mukaan hoppariin leikkimään. Ja siellä on huskaa vaikka vain meidän perheen kesken.
Ajattelin, että kunnon kaverijuhlat järkätään vasta sitten kun lapsella on esim koulusta kavereita joita itse haluaa kutsua. Mites teillä muilla?
Kommentit (5)
ja sitä ennen vaan sukulaisten kesken on juhlittu, eli lähimmät sukulaiset mummut, papat, sisarukset, tädit/sedät perheineen. Eli serkut paikalla :)
Lapsi ei ollut vielä ehtinyt tutustua koulukavereihin, kun synttärit olivat viikko koulun alusta. Hän ei halunnut kutsua ketään, joten ei kutsuttu.
Nyt vuoden päästä meillä oli taas aika isot synttärit, kun halusi kutsua paljon...joo, kunnioittaisin lapsen toiveita ja ei niitä kaverisynttäreitä ole pakko päiväkoti-ikäisillä pitää.
En tiedä, minkä ikäisenä yleensä edes järjestetään ekat kaverisynttärit, mutta ei meillä 4v. poika ainakaan ole osannut sellaisia pyytää. Tuskin edes tietää/muistaa kaikkien kerhokaveriensa nimiä.
Minusta nuo sukulaissynttärit ovat ihan hyvät, koska muita lapsia tulee kuitenkin liuta joiden kanssa leikkiä ja minusta se vastaa aika hyvin kaverisynttäreitä. Ei kait tuon ikäisellä muutenkaan ole mitään parasta kaveria vielä.
meillä jo 3v:llä on ollut valmis kutsulista päässä, jonka mukaan on sitten kutsuttu.
en ymmärrä mitä traumoja se nyt voisi saada tai miksi niitä pitäisi väkisin järkätä...