Erosta ja yksinäisyydestä - tunnistatteko tunteen?

olo oli valtavan rauhallinen ja voimakas. Tunsin miten paljon mahdollisuuksia olikaan. Kuuntelin juuri sitä musiikkia mitä halusin, söin mitä teki mieli, menin minne halusin. Yksin mutta en yksinäinen.

Taitaa mulla jäädä haaveeksi moni noista asioista. Mutta kuulosti hyvältä kohdallesi.



Yksinäisyyttä tarkoitin alkuperäisessä viestissäni parisuhteen kaipuulla. Sillä, että olisi joku, jonka kanssa harrastaa, katsoa telkkarista muutakin kuin piirrettyjä. Jotakuta, jolla olisi kiinnostusta minunkin elämääni kohtaan muutoinkin kuin rajojen asettajana, ruokkijana ja pukijana. Ja kodinhoitajana.



Lasten kautta saa paljon (sitä en tässä kyseenalaista!!), mutta eivät lapset tuo aikuiseen elämään sitä, mitä yhteistä säveltä soittava puoliso voi parhaimmillaan tuoda.

toki kaipaan itsekin parisuhdetta, läheisyyttä, rakkautta, seksin loppuminen oli minulle kipeä asia. Ja toki toivon että joskus tapaan jonkun, mutta en vielä.



Tunnen nyt oloni hyväksi kun toinen ihminen ei revi minua rikki enää. Toki hän kuuluu elämääni lasten kautta, mutta hänellä ei ole minuun negatiivista otetta. Siitä tiedänkin että rakkaus on loppu.



t. 2

Mä olen samassa tilanteessa sitä mieltä, etten todellakaan lasten takia lähde uutta miestä ottamaan, enkä itsekään halua edes ketään.



Haluaisin, että asiat voisi korjata! Jotta ex tahtoisi muuttua.



Voiko exän kanssa mennä johonkin terapiaan, joka ei maksa, kun ei ole varoja maksaa?

tältä palstalta jonkun toisen kirjoituksen siitä, että jokaisella on kolme rakkautta. Yksi voimakas ensirakkaus, toinen turvallinen, jonka kanssa tehdään lapset ja se kolmas vanhuuden turva, jonka kanssa harrastetaan.



Voi olla todellakin jotain naisten lehtien filosofiaa, mutta minua tuo ajatus jotenkin lohdutti. Ensirakkaus on positiivinen ja kaunis muisto, lapset on tehty toisen rakkauden kanssa. Nyt vain odottelemaan sitä kolmatta, joka siis olisi sitä kaikkea mitä ap kuvailee: yhteisiä harrastuksia, matkoja, yhdessä olemista jne.

mitkä ovat ne asiat, jotka ovat pielessä?

vuosienkaan jälkeen...



Itse olen ollut koko aikuisikäni parisuhteessa. Kun yksi suhde päättyi, alkoi pian toinen, välissä oli max muutaman kuukauden sinkkukausi. Nyt tulee erosta kuluneeksi 4 vuotta ja olen ollut koko tämän ajan ihan yksin,vain lapsille omistautuen. Tämä on ollut oma valinta, koska tunnen, että mulla ei ole kenellekään miehelle mitään annettavaa (paitsi ehkä muutama hetki silloinharvoin, kun lapset ovat isällään).



Elämä on kivaa ja lähes kaikin puolin täydellistä näin, mutta paradoksaalisesti tuo luihin ja ytimiin pureutuva yksiänäisyyden tunne on tullut jäädäkseen. Alussa se oli läsnä kaiken aikaa ja kokonaisvaltaisesti, nyt enää ajoittain. Mutta silti pitkinä ja pimeinä talvi-iltoina mieli käy ajoittain apeaksi, tiedän sen.



Ja silti edelleen sinkkuna on parempi olla kuin huonossa parisuhteessa. Kaipa mun usko hyvään suhteeseen on kuollut ihan lopullisesti.

perheneuvoja tms. sopiva taho? Eivät kai ne ole maksullisia? Vaikka ette ehkä enää perhe olekaan, niin silti luulisin teidän tilanteenne sinne käyvän hyvin

lähinnä ärsyttää aiemmin ihanina pitämäni romanttiset elokuvat, joissa käy kaikille hyvin ja joissa rakkaus on niin suurta ja lopullista. Se vain saa oman surkeuden tuntumaan lopullisemmalta. Plääh. Eroaminen on perseestä - enkä tarkoita eroa siitä puolisosta, joka ei ollutkaan sopiva, vaan luopumista jostain häiden aikaisesta ideaalista. Silloin luuli, että rakkaus kestää ikuisesti ja ettei me ainakaan epäonnistuta monien muiden tavoin. Pettymys on suuri, kun niin ei käynytkään.