Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voi kunpa mahdollisimman moni teistä löytäisi oman itsensä!
29.09.2010 |
Kun on sinut itsensä kanssa, on sinut kaikkien kaikkien kanssa. Elämään tulee itseluottamusta, rauhaa, tyyneyttä, sisäistä ja miksei ulkoistakin kauneutta.
Itsensä löytäneen on helppo kunnioittaa niitä, jotka sen ansaitsevat ja tyynesti ohittaa moukat. Hänellä on voimia auttaa muita, jotka apua tarvitsevat, ja hänen on helppo ottaa itsekin apua vastaan sitä tarvitessaan.
Oman elämänsä sankari ei tarvitse jumalia tai muitakaan vippaskonsteja. Hän elää elämäänsä itseään varten ja on samalla iloksi myös läheisilleen. Hän ei polta siltoja takanaan sitoutumalla tiettyyn "leiriin". Koska hän osaa arvostaa itseään sellaisena kuin on, hän osaa kohdella muita samalla tavalla.
Ihmisen elämän oma jumala on hän itse. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Kommentit (12)
1/12
|
29.09.2010 |
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"oma itseni" riittänyt, vaikka millä tavalla koitti kääntää ja vääntää.
Hyvä jos joillekin riittää, tosin ihmettelen, miten...?
Mutta en koe olevani hankala tai kovinkaan tietäväinen. AP
Jo aloitus oli tyyliin syyllistävää, kuten ääripään uskovatkin tekee, olet siis ääripään-itsensä-löytäjä, se on huonoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisten avulla se "minä" tekee työn ja nousee sieltä kriisinsuosta.
Ekassa viestissäni sanoinkin, ettei itsensä löytäminen tarkoita avusta kieltäytymistä.
En uhkaillut helveteillä tai millään muullakaan.
Tietyllä tapaa itsensä löytäminen on elämänpituinen matka, koska "minä" muuttuu koko ajan iän, olosuhteiden, elämänkokemuksen ym. mukaan.
Se, että koen löytäneeni itseni, tarkoittaa tavallaan minun matkani alkua.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka kuinka oli läheisiä ihmisiä lähellä. Elämäni tuntui turhalta ja merkityksettömältä, en nähnyt missään mitään järkeä, ajattelin siihen tyyliin että mitä tässä elämässä oikein tehdään, mehän ollaan ihan hukassa, synnytään tänne maailmaan, sitten kukin elää miten elää, ja sitten kuollaan, ja siinäkö se sitten on. Hankitaan ammatti, uuvutaan työssä, tienataan rahaa, ostellaan kaikenlaista tavaraa, joka loppujenlopuksi ei tuo -ainakaan mitään pitkäaikaista- iloa. Ja kun läheisetkin ihmiset vierellä sairastuu, masentuu, voi huonosti, kuoleekin, ja itse tietää kuolevansa joku päivä, tuntui ettei oikeasti millään ole mitään väliä.
Kriisi oli jotain niin syvää, että siihen ei hauskat vitsit ja uudet harrastuksetkaan tuoneet ratkaisua. Ne toivat vain hetkellistä, väliaikaista helpotusta, joka sen hetken mentyä taas hävisi ja taas oli saman turhautuminen ja tyytymättömyys ympärillä.
En tiedä voiko tuollaista kriisiä selittää sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut?
No, yritän tässä vaan kertoa, että minä löysin sitten voimaa ja iloa ja merkitystä uskosta.
Sellaista, joka pysyy, ja tunsin, että NYT olin vihdoinkin löytänyt jotain, jota olin etsinyt jo pitkään ja räpiköinyt sitä ihan vääristä asioista etsiessäni.
Ja nyt pystyn taas nauttimaan elämästä erilailla, elämässä onkin tarkoitusta ja järkeä. Pikkuasiatkin näkyvät nyt ihan eri valossa, suurista puhumattakaan.
t. 7
Läheisten avulla se "minä" tekee työn ja nousee sieltä kriisinsuosta.
Ekassa viestissäni sanoinkin, ettei itsensä löytäminen tarkoita avusta kieltäytymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kriisi-ihmiselle konkreettisin ja kauaskantoisin apu on juurikin ap:n tarkoittama "minä". Ei mikään epämääräinen uskon varassa oleva taivasolento.
Kriisi-ihmiselle konkreettisin ja kauaskantoisin apu on juurikin ap:n tarkoittama "minä". Ei mikään epämääräinen uskon varassa oleva taivasolento.
minä en käyttänyt mitään huumeita, ei ollut edes alkoholia, ei tupakkaa, tms. Ei ollut siis MITÄÄN, minkä olisin vaihtanut mihinkään (uskoon).
Ja vaikeaahan tämä on uskomattomalle selittää, mutta Jumala ei ole mikään "epämääräinen taivasolento" minulle vaan elävä Jumala, läsnäoleva, tosi.
Ihan vaan tarkennukseksi... :)
t. 7
Alue: Aihe vapaa