Kun koira ei opi sisäsiistiksi... :(
Mitä ihmettä... Meillä on yli vuoden vanha narttukoira, joka ei vieläkään!!! ole sisäsiisti. Joka päivä käytetään vähintään kolmella kävelyllä ja pari kertaa vielä sen lisäksi pissalla.
Pissaa ja kakkaa ulos jos on juuri tuolloin hätä, ja tästä tietysti kehumme ja palkitsemme tosi hyvin. MUTTA... jos ei tuolloin ole hätä kävelee vaan muina miehinä lenkillä eikä tee mitään. Ei vapaana, ei pusikkoon, ei metsään, ei pihalle, ei mhinkään. Niinpä sitten työpäivän aikana tai yöllä pissaa tai kakkaa sisälle. ARGH!!!! Mitä voisi vielä keksiä opettamiseen.
Kommentit (44)
Meillä se toimii aina. Ruoan jälkeen ulos. Se pistää meidän koiran suolen liikkeelle. Ja niin pitkälle kävellään että se kakka tosiaan tulee. En luovuta. Pennusta asti olen myös hokenut pissa ja kakka sanaa, niin sekin saa reaktion aikaan.

Tiedäthän että koiran lenkitys ruuan päälle altistaa vatsalaukun kääntymiselle, joka on hengenvaarallista?
Siis yli vuodenikäisestähän on kuitenkin kysymys...
Ja miten ihmseessä koiran pito lapsiperheessä teillä onnistuu jos käytätte koiraa 8 kertaa ulkona tuntikausia? Onko teillä aina lapset mukana vai miten?
Mitä ihmettä... Meillä on yli vuoden vanha narttukoira, joka ei vieläkään!!! ole sisäsiisti. Joka päivä käytetään vähintään kolmella kävelyllä ja pari kertaa vielä sen lisäksi pissalla.
Pissaa ja kakkaa ulos jos on juuri tuolloin hätä, ja tästä tietysti kehumme ja palkitsemme tosi hyvin. MUTTA... jos ei tuolloin ole hätä kävelee vaan muina miehinä lenkillä eikä tee mitään. Ei vapaana, ei pusikkoon, ei metsään, ei pihalle, ei mhinkään. Niinpä sitten työpäivän aikana tai yöllä pissaa tai kakkaa sisälle. ARGH!!!! Mitä voisi vielä keksiä opettamiseen.
Tiesin, että koiramme ensi viikot eivät olleet olleet ihanteellisia ja sen vuoksi ulostamisen kanssa oli ongelmia. Kun mikään muu ei auttanut, ostimme metalliverkkoa ja siitä vääntelimme koiran vuoteen ympärille reunan, koska harvoin koira omaan sänkyynsä tekee. Jos tekee, antakaa tehdä. Kyllä se oppii, kun opetatte. - Eli kun koira ei ole tehnyt ulos, viekää suoraan nukkumapaikkaan ja miettiköön siinä.
Miten se on mahdollista. Emme vie saman tien täydellä vatsalla. S1aa juoda ja syödä rauhassa. Pian koira itsekin inisemällä ilmottaa, että tarpeille olis mentävä. Miten tuo altistaa vatsalaukun kääntymiselle? :)
kaasuihin.. ei normaali ruokinta vaikuta siihen mitenkään.
Meilla kun koira vietiin pentuna ulos ja pissasi niin sanottiin PISSA! ja kun kakkasi niin sanottiin KAKKA :P ja taman jalkeen hiiirvea pulputus, makupaloja ja hellyytta ja sellainen leikkiriehuminen :)
Meilla myos oli kotona sellainen muovinen alusta irroitettavilla kehyksilla, jonka valiin laitettiin sellainen sairaalassakin/vanhuksilla kaytossa oleva imualusta, heh tosin koira nautti siita joskus vahan liikaakin ja pissasi siihen aika ajoin.mutta kun teki niin oltiin kuin ei mitaan.
Ja jos pissasi tai kakki muualle niin kylla arahdettiin, vietiin se sinne pissalatakon luokse ja turpa sinne vaan...kylla se kuule oppis ku naama lilluu siina monjassa! vaikka AINA sanotaan et koiraa pitas rangaista heti kun se tapahtuu niin ma sanon etta paskat!!!! esim jos menin kauppaan ja se oli pissannut ja tulin kotiin ja huomasin et koira tuli vastaan "nolona" tai ei tullut ollenkaan niin tiesin sen tehneen tarpeensa jonnekkin ja se hapesi sita. talloin vain totesin etta tuhma koira, HYI HYI! enka tuntiin antanut mitaan huomiota tai muutakaan. nopeasti han oppis ja oli todella kultainen sielu :)
Suosittelen viela virikkeiden jattoa! possunkorva, luu..tai tyhja vessapaperi rulla ja sen sisaan namia ja annat koiralle kun menet ulos ovesta!! luun voi sitten ottaa pois kun palaat tmv ja jos vahinkoja ei ole sattunut niin paljon kehuja ja pihalle vaikka
Tykkää merkata reviiriä. Tosin uroskoira ei kuin pakon edessä pasko omalle tontille.
Kaikki on vain arvailua.
Käytös on yleensä opittua ja siitä voi oppia pois.
Veittekö sitä pentuna riittävästi ulos ja opetitte perusasiat oikein?
Olen sitä mieltä että vika narun toisessa päässä, ei koirassa.
pois tuollaiselta, olet sairas.
Koiran kuonoa EI tungeta jätöksiin, eikä koiraa toruta pentuna jos tekee sisälle vaikka olisi juuri silloin siinä paikalla. Pentu oppii helposti että tarpeet pitää tehdä salassa, muuten isäntä suuttuu joten tekee kaiken piilossa eikä uskalla pissiä/kakkia isännän nähden.
Koira EI häpeä sisälle tarpeiden tekoa. Kun tule töistä kotiin ja näet koiran muka häpeävän, se johtuu siitä että se tietää sinun olevan vihainen ja koittaa rauhoitella sinua. Koira ei vain tiedä miksi olet vihainen, ei se enää muista että teki tarpeet aikoja sitten. Ei se osaa yhdistää torumisia niihin jätöksiin.
Koiranpennulle pitää olla kuin hyvä ja rakastava vanhempi, et kai työnnä lastesikaan naamaa heidän kakkaansa jos heille sattuu vahinko?
Meilla kun koira vietiin pentuna ulos ja pissasi niin sanottiin PISSA! ja kun kakkasi niin sanottiin KAKKA :P ja taman jalkeen hiiirvea pulputus, makupaloja ja hellyytta ja sellainen leikkiriehuminen :)
Meilla myos oli kotona sellainen muovinen alusta irroitettavilla kehyksilla, jonka valiin laitettiin sellainen sairaalassakin/vanhuksilla kaytossa oleva imualusta, heh tosin koira nautti siita joskus vahan liikaakin ja pissasi siihen aika ajoin.mutta kun teki niin oltiin kuin ei mitaan.
Ja jos pissasi tai kakki muualle niin kylla arahdettiin, vietiin se sinne pissalatakon luokse ja turpa sinne vaan...kylla se kuule oppis ku naama lilluu siina monjassa! vaikka AINA sanotaan et koiraa pitas rangaista heti kun se tapahtuu niin ma sanon etta paskat!!!! esim jos menin kauppaan ja se oli pissannut ja tulin kotiin ja huomasin et koira tuli vastaan "nolona" tai ei tullut ollenkaan niin tiesin sen tehneen tarpeensa jonnekkin ja se hapesi sita. talloin vain totesin etta tuhma koira, HYI HYI! enka tuntiin antanut mitaan huomiota tai muutakaan. nopeasti han oppis ja oli todella kultainen sielu :)
Suosittelen viela virikkeiden jattoa! possunkorva, luu..tai tyhja vessapaperi rulla ja sen sisaan namia ja annat koiralle kun menet ulos ovesta!! luun voi sitten ottaa pois kun palaat tmv ja jos vahinkoja ei ole sattunut niin paljon kehuja ja pihalle vaikka
meillä todella hitaasti sisäsiistiksi oppinut narttukoira viettää päivät portin takana kylpyhuoneessa ja öisin suljetaan meidän kanssa makuuhuoneeseen.
Makuuhuoneeseen koira ei halua tehdä, se on pesä. Herättää sen sijaan meitä vieläkin joskus yöllä kun hätä yllättää. Aiemmin, kun pääsi liikkumaan koko talossa, kävi pissaamassa jonnekkin.
Kylpyhuoneeseen teki alkuun pissat työpäivän aikana. Nyt sekin on loppunut eli pidätyskyky on parantunut. Mutta hyvä se ei siis ole vieläkään, yöllä tosiaan herättää jos unohdamme laskea pissalle juuri ennen sänkyyn menoa.
Luulen että tätä koiraa ei vain ole luotu olemaan 12 tuntia pissaamatta...
tuo oleskelualue koiran ollessa yksin ja öisin.
Muistaakseni pari viikkoa tarvi vaan rajoittaa sitten otettiin väliportti pois ja pysyi edelleen sisäsiistinä :)
Jos kyseessä ei mitään sairautta voi ko. ongelma johtua johtajuusongelmasta. Monilla nykypäivänä sitä ongelmaa, kun koirat inhimillistetään eikä pidetä koiraa koirana. Alimpana perheen hierarkiassa. Näin meillekin kävi aluksi, tosin ongelmat esiintyivät erilaisina. Otimme yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan ja apua sieltä saimme.
kokeileipa itse pidättää 12 tuntia, ja vielä pienemmällä rakolla kuin mitä sinulla nyt on. Ei koiran pitäisi joutua noin pitkään olemaan pissaamatta
meillä todella hitaasti sisäsiistiksi oppinut narttukoira viettää päivät portin takana kylpyhuoneessa ja öisin suljetaan meidän kanssa makuuhuoneeseen.
Makuuhuoneeseen koira ei halua tehdä, se on pesä. Herättää sen sijaan meitä vieläkin joskus yöllä kun hätä yllättää. Aiemmin, kun pääsi liikkumaan koko talossa, kävi pissaamassa jonnekkin.
Kylpyhuoneeseen teki alkuun pissat työpäivän aikana. Nyt sekin on loppunut eli pidätyskyky on parantunut. Mutta hyvä se ei siis ole vieläkään, yöllä tosiaan herättää jos unohdamme laskea pissalle juuri ennen sänkyyn menoa.
Luulen että tätä koiraa ei vain ole luotu olemaan 12 tuntia pissaamatta...
Kokeilisin ruokailu rytmin muuttamista.. jos olette kaikki poissa koiran silmistä n. klo 23 - seuraavan päivän aamu ja sitten taas sen 9 tuntia niin ajoittakaa se ruoka välittömästi kun tulee töistä. Syötätte vaan kerran päivässä kunnolla. Juomat pois yöksi. Tällä lähtisin vähentämään. Koira pärjää ilman vetta yön, kun sillä ei ole siellä kuivaruokaa tms. ja häviää sekin virike siinä samalla, kun ne juo sillon jos ei ole mitään muutakaan tekemistä?!? :D
Oletko ollut töissä siitä asti kun pentu oli ihan pieni? Tietenkään kaikilla ei ole sitä ylellisyyttä että voisi alkuun olla kotona, mutta se helpottaa kyllä sisäsiistiksi opettamista. Me käytettiin koira pentuna ulkona aina kun se oli herännyt unilta, leikkinyt, syönyt ja muutenkin. Ja oppi nopeasti sisäsiistiksi. Vaikka asuttiinkin hissittömän talon neljännessä kerroksessa ja koira piti kantaa pihalle.
Meidän koira ei ole sisäisesti ja 7kk mutta passaa silti ollaan aina kehuttu kun on tullu ulos. Sitten lähetettiin viesti kasvattajalle hän sanoi että pitäisi antaa myös nami. Ja ollaan annettu nappeja ja ei pissannut 4 päivään sitten napit loppu takintaskusta. Pissa tuli sanomalehdillle! Taas napit käyttöön ei pissaa, me ollaan toimittu näin ja katotaan mikä toimii mutta namit auttaa! (Kyseessä on westie)
Vierailija kirjoitti:
ongelmia sisäsiisteyden takia..
Jos ei ole, niin sitten..
Voi olla eroahdistusta.Voisitte kokeilla:
-Sulkea koiran esim. kylppäriin tai muuhun, mistä pissit ja kakit on helppo poistaa ja lattia on helppo pestä KUNNOLLA puhtaaksi eli ei vaan rätillä luututa.
-Vesikuppi POIS päivän ajaksi (siis työpäivän!).
-Naapurin mummo tai pappa tai naapurin teini tms. kävelyttämään koiraa esim. puolen päivän aikaan tms. 8-9 tuntia on kyllä liian pitkä aika pienen koiran pidättää!
-Yöllä vesikuppi pois ja raksuja ja/tai ruokaa ei esim. klo 20.00 jälkeen ollenkaan.
-Se joka käy viimeisenä nukkumaan käyttää koiran vielä pissillä ja se, joka herää ensimmäisenä, käyttää koiran HETI pissillä.
Saatana että tallaisten neuvojen jakelija pitäisi hakata teholle! Eläinräkkääjähuora! Ei mitään lemmikkejä sinunlaisellesi!
Meillä narttukoira oppi sisäsiistiksi vasta 1,5-vuotiaana steriloinnin jälkeen. Sisälle tekeminen loppui kuin seinään leikkauksen jälkeen, vaikka ulkoilutukset olivat edelleen samoihin aikoihin ja yhtä usein kuin ennen.
Tuo on tosin ollut sellainen "ongelmakoira", että ehkä sillä oli osansa asiassa. Nyt on jo 7-vuotias ja lähes normaali :D
3+2 on vähän, mielellään joku 8 kertaa. Ja ulkoilette kunnes pissaa ulos, sitten kehutte.
Onko sillä koiralla kaikki kunnossa jos ei pissaa?
Kai sisälle pissaa?
Veisin lääkäriin muuten. Kai saa juotavaa aina kun janottaa?