Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies lähti toisen naisen mukaan,suru on pohjaton :(

Vierailija
28.09.2010 |

Kymmenen vuoden liitto ei merkinnytkään hänelle mitään :( .



Onko kohtalotovereita ja miten tästä jaksaa eteenpäin?

Kommentit (33)

Vierailija
1/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kohta saat niskaasi sellaisen ryöpyn kuinka itteäs saat vain syyttää ja blaah blaah...

mut mä toivotan tsemppiä sulle vilpittömästi.

Vierailija
2/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olit varmasti tärkeä ihminen hänelle joskus.



Voimia sinulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ammatitkin kertoo?

Vierailija
4/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

valitettavan paljon.

Vierailija
5/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

elämä on niiiin epäreilua :(

Vierailija
6/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja anna sitten mennä toisesta korvasta ulos niiltä, jotka syyttävät sinua. Niitä tulee riittämään. Voimia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä kohtalotoveri, myöskin kymmen vuoden jälkeen koin saman. Ensimmäiset pari viikkoa oli järkyttävää, ajattelin että sekoan ja lasten takia en voinut edes puoliksikaan olla niin murtunut kuin miltä tuntui, oli pakko vaan jatkaa päivästä toiseen. Nyt tuosta on 4kk ja alkaa helpottamaan, hetkittäin tuntuu kamalalta mutta ne on onneksi vain hetkiä, koitan pitää katseen tulevaisuudessa. Sun on vaan koitettava hyväksyä että et voi asialle mitään, se kuka eniten häviää on miehesi ja sen hän itse vielä huomaa, jossakin kohtaa se omatunto alkaa kolkuttaa ja rankasti, ei välttämättä niin että enää toisen luokse haluaisi mutta niin että tajuaa minkä vääryyden on tehnyt ja myös sinä tulet sen vielä huomaamaan. KOita muistaa että sinä et ole tehnyt mitään väärää vaikka mies mitä väittäisi. Ok, asioilla on aina kaksi puolta mutta tuossa kohtaa se toinen on kyllä tehnyt sen suuremman vääryyden, vanhan suhteen olisi voinut lopettaa ennen uutta. Ja sehän siinä niin kamalaa onkin, se voimattomuus kun itse et voi vaikuttaa asioihin millään tavalla, asiohin jotka sotkee koko elämän. Ja kun ei voi ymmärtää miten toinen voi olla niin julma. Tuskin sitä koskaan ymmärtääkään, mutta kyllä sen pystyy jättämään taakseen vaikkei siltä nyt tunnukaan. Kaikista kamalinta meillä oli kun mies käyttäytyi minua kohtaan ihan kuin minä olisin tehnyt minkä hän itse teki, raivosi ja huusi vaikka minusta tuntui että minunhan niin olisi kuulunut käyttäytyä jos jonkun.



Kyllä sinä selviät, voimia se vaatii, mutta suunta on vain ylös.

Vierailija
8/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekin olen saman läpikäynyt. Onneksi meillä ei ollut lapsia, ei tarvinnut heidän surustaan yrittää selviytyä. Sai rypeä yksin aina kun halusi ja itkeä niin paljon kuin halusi.



Elä päivä kerrallaan, yritä olla pohtimatta huomisen tai ensi viikon jaksamista. Tietysti jos on lapsia, täytyy ajatella heitä ja heidän asioitaan eteenpäin. Mutta älä mieti, miten jaksat huomisen ilman miestä. Sitä synkemmältä tuntuu mitä kauemmaksi ajattelee elämää ilman rakastaan.



Päivä kerrallaan eteenpäin. Jossakin vaiheessa huomaat että hitto, erosta on nyt 6kk ja olen päässyt tänne asti. Vielä kun aika kuluu, huomaat ajattelevasi, että olihan se aika paska tyyppi muutenkin.



Sitten kun olet samassa vaiheessa kuin minäkin, 10v eron jälkeen, uusi kulta on kainalossa. Olet jo antanut anteeksi exälle ja hän on sinulle vain ihminen muiden joukossa. Ei paha eikä hyvä, vain ihminen. Ja niin sen kuuluu mennäkin, ei katkeruutta voi kantaa lopun ikäänsä matkassaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei ollut vuosia noin paljon takana, mutta (ainakin mun puolelta) "elämää suurempaa rakkautta" ja kuukauden vanha vauva. Aikaa on mennyt puoli vuotta ja on hieman helpompi olla, joka päivä ja yö tapahtunutta kuitenkin mietin.



Voimia. Ja kaikkea.

Vierailija
10/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta varmasti kamala tunne ;( voimia sulle, koita jaksaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

minä koin saman 20v avioliiton jälkeen. Täytyy sanoa että ensimmäinen tunne ei ollut suru, vaan silmitön raivo, surukin tuli jossain vaiheessa.



Ajatus siitä että monelle muulle on käynyt samoin ja he ovat selvinneet kannatteli aika paljon ja hyvä ystävät joille raivoa ja surua kantoi välillä liikaakin.



Minulla auttoi myös ihan surusta kertovat kirjat.



Nuorena leskeksi jäänyt työkaveri sanoi että hänen leskeytensä oli helpompaa kuin monen ero koska hän sai kaikilta ihmisiltä paljon tukea ja muistot olivat ainoastaan kauniita, erossa ystävät ja ainakin sukulaiset jakautuvat ja ananyysiä itsestään ja toimistaan kuulee yllättäviltä tahoilta ja lisäksi tuntuu että ne kauniitkin yhteiset ajat on tahrattu ja ne eivät olleetkaan totta.

Vierailija
12/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että jollakin tapaa jopa puolison kuolema on pienempi trauma kuin ero petetyksi tulemisen kautta... Juuri koska kuolemassa muistot ovat useimmiten hyviä ja tilanne selkeämpi, ei niin paljon vastaamattomia kysymyksiä. Suru kyllä varmasti silloinkin pohjaton, mutta tilanne jollakin tapaa selkeämpi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia sinulle paljon. Nyt minä olen varmaan ensimmäinen tähän kauheeseen "oma vika" ryöpyyn, mutta en missään tapauksessa tarkoita sinua syyttää mistään. Olen nyt vaan tämän parin vuoden aikana ehtinyt huomata, että naisilla on paljon helpompaa niellä kaikki ikävä suhteessa, naiset jopa pettääkin helpommin, kunhan vain sais suhteen toimimaan. Mutta miehen vain oottaa, oottaa ja oottaa, ja kun mikään ei paranekaan itestään (niinkuin miehet jotenkin kuvittelee sen tapahtuvan) niin sitten koittaa ihastus, ja yhen illan juttu ei käy, sehän on pettämistä ja käy omalle tunnolle, on paljon helpompaa oottaa ja oottaa kunnes oma suhde on mennyt ja tulee taas se uusi ihastus, ja sit voi antaa mennä, kerätä voimia, olla loukkaamatta (muka) ja vaan lähteä uuteen varmaan suhteeseen. Tämä kaikki kertoo miehistä vaan sen verran, että ne tarvii aina rinnalleen jonkun huolehtimaan ja passaamaan ja samalla antamaan arkeen jotain kipinää, ja itse ne ei osaa tehdä sen eteen mitään työtä. kuihtuu se kauneimpikin kukkanen joskus. Miehesi on tavallaan kunnioittanu sua loppuun asti, mutta nyt se sit keräs ittensäkin jostain ja alkoi uuden elämän. Näitä sattuu ja se sattuu. Voimia ja jaksamista sulle!



"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,

sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen,

sä heräät huomaamaan,

sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan"

Vierailija
14/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alussa tuntuu todella pahalta, aina kun tulee jätetyksi. Ja varmasti vielä pahemmalta noin monen vuoden jälkeen. Itselläni on vain kokemusta kun mies lähti yllättäen 4v suhteen jälkeen, en tiedä lähtikö ns. "toisen matkaan" vaiko ei.



Toisaalta, täytyy kai ajatella niin ettei kenelläkään ole velvollisuutta viettää koko elämäänsä toisen kanssa sen enempää vaikka olisikin tultu oltua yhdessä pitkään tai lyhyemmän ajan. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, ja jos toisen kanssa ei ole onnellinen on parempi lähteä, ei se toinenkaan onnellinen ole jos molemmat eivät ole onnellisia yhdessä.



Kun olin joutunut jätetyksi, katselin salkkareita ja siinä joku sanoi erittäin osuvasti toiselle jotain tyyliin "jokaisella on vain yksi elämä, eikä sitä voi hukata toisen kanssa vain siksi että muuten se toinen on onneton." Minä pidän salkkareita ihan höpöhöpöohjelmana enkä seuraa sitä todellakaan mutta tuo kommentti pisti miettimään ja aloin ymmärtää exää enemmän ja koko tilannetta. En olisi kyllä itsekään halunnut viettää loppuelämääni ihmisen kanssa joka on onnellisempi ilman minua kuin kanssani.



Tuo "lähti toisen matkaan" on sinänsä hieman outo käsite, usein tilanne saattaa olla se että suhteessa on mennyt pitkään jo huonosti eiäk asioista ole saatu puhuttua. Mies on saattanut tehdä lähtöä jo pitkään, mutta rohkaistuu siihen vasta kun on tavannut jonkun toisen/ehkä ihastunut johonkin toiseen. Ei kukaan rakasta vaimoaan ja onnellista hyvää parisuhdetta noin vain hylkää hetken mielijohteesta, vaikka miehistä onkin kyse. Mutta, jokatapauksessa kurja tilanne ja paljon voimia sinulle ap! ansaitset miehen joka rakastaa sinua sellaisenaan ja haluaa viettää loppuelämänsä kanssasi :) löydät hänet varmasti ajan kanssa kunhan suret ensin surusi pois!



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä rakastan miestäni silmittömästi, niin paljon että haluan hänen olevan onnellinen. Jos ei minun kanssani, niin sitten toisen. Sattuisihan se, mutta se olisi itsekästä sattumista. En minä voi kieltää tai estää rakkauteni onnea, vaikkei se minun luonani olekaan.

Vierailija
16/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä tässä odottelen miehen päätöstä, minkälaisen elämän hän valitsee. Hän on myös ihastunut. Meillä on asia puitavana lähipäivinä. Pelottaa niin vietävästi....Elämä on solmussa. Jos hän lähtee, niin elämä on kusipäistä seuraavat vuodet. Jos hän jää, niin elämä on kusipäistä seuraavat vuodet, kun tätä soppaa lähtee selvittämään. Niin tai näin, niin ongelma on iso.



En kanna vastuuta hänen tunteistaan enkä siitä, että hän tekee itse oman ratkaisunsa. Mutta minä joudun kantamaan vastuuni siitä, että en ole osoittanut hänelle tarpeeksi sitä arvostusta, mitä hän on jäänyt kaipaamaan. Tai...mitä lie meidän keskustelustamme tuleekaan nousemaan esille. Olemme jo puhuneet, mutta nyt puhumme lähteä vai jäädä.



Huoh.

Vierailija
17/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin rakastan miestäni ja haluan hänelle hyvää. En minä ole hänestä riippuvainen, pärjään kyllä omillani. Mutta peräänkuulutan kyllä sitä, että ihminen kantaa vastuun siitä, mihin on sitoutunut.

18

Minä rakastan miestäni silmittömästi, niin paljon että haluan hänen olevan onnellinen. Jos ei minun kanssani, niin sitten toisen. Sattuisihan se, mutta se olisi itsekästä sattumista. En minä voi kieltää tai estää rakkauteni onnea, vaikkei se minun luonani olekaan.

Vierailija
18/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että jollekin ensimmäinen tunne on suru.



Mulle tuli niin hillitön v'''''s ja raivo että meinas pää räjähtää.

Vierailija
19/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä rakastan miestäni silmittömästi, niin paljon että haluan hänen olevan onnellinen. Jos ei minun kanssani, niin sitten toisen. Sattuisihan se, mutta se olisi itsekästä sattumista. En minä voi kieltää tai estää rakkauteni onnea, vaikkei se minun luonani olekaan.

Kyllä minusta on hirvittävän raukkamaista lähteä avioliitosta 20v tai ap tapauksessa 10v jälkeen pettäen toista vaikka elämä olisi kuinka kamalaa toisen kanssa. Ainakin minulle tuli tunne että minä en ole mitään, minulla ei ollut mitään merkitystä, olin vain joku.

En muista mikä numero olin, se 20v jälkeen jätetty.

Vierailija
20/33 |
28.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä rakastan miestäni silmittömästi, niin paljon että haluan hänen olevan onnellinen. Jos ei minun kanssani, niin sitten toisen. Sattuisihan se, mutta se olisi itsekästä sattumista. En minä voi kieltää tai estää rakkauteni onnea, vaikkei se minun luonani olekaan.

ja miesystävääni rakastankin niin paljon että todella haluan hänen olevan onnellinen, oli se sitten minun tai jonkun muun kanssa, mutta oletan hänen kertovan minulle muuttuneista tunteistaan kun asia on ajankohtainen eikä yhtäkkiä vain hyppäävän toisen matkaan. Se on vain ja ainoastaan raukkamaista, ei haluta ottaa vastuuta teoistaan ja vaan lähdetään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän kolme