Te joille on suoritettu häpyhuulten pienennysleikkaus
Mitkä olivat tarpeeksi pätevät syyt että teille tehtiin leikkaus? Kauanko se kesti, olitteko tajuttomia...? Paljonko toimenpide maksoi teille ja mitkä ovat jälkitulokset? Ja missä kyseinen toimenpide suoritettiin?
Itse olen suunnitellut kyseistä leikkausta itselleni, sillä suuret sisemmät häpyhuuleni ovat kolaus itsetunnossa ja haittaavat arkisia harrastuksia, rikkovat alushousut ja repeilevät itsekin.
Kommentit (400)
Mut leikattiin kuukausi sitten nukutuksessa julkisessa sairaalassa. Hakeuduin sinne yksityisen gynekologin lähetteellä ja sairaalan lääkäri puolsi leikkausta tarkastuksessa. Olin yhden yön osastolla, koska halusivat seurata verenvuotoa. Vuoto oli tosi vähäistä, kivut odotuksiani paljon vähäisemmät. Verta tuli vain ihan vähän ensimmäsien vuorokauden ajan. Kipua tuntui lähinnä jos jokin osui leikkaushaavaan ja kävellessä, kun side tai housut hankasi. Hyvin pärjäsi pienellä annoksella buranaa. Kotona vältin istumista ja olin ilman housuja noin viisi päivää. Suihkuttelin aina vessassa käydessä ja aamuin illoin muutenkin. Sairaslomaa oli 2 vkoa, mutta menin jo viikon jälkeen töihin, kun oli pieni pakko, mielellän oisin ollu kyllä kotona.
Viikko leikkauksen jälkeen palasin töihin, housujen hankaaminen sattui, enkä pystyny kävelemään pitkiä matkoja enkä istumaan pitkään. Poistin itse sulavat tikit viikon kuluttua, koska ne kiristi kovasti ja oli syöpyny lihaan ikävästi. Peilin kanssa tyhertaessa hommaan meni kolmisen tuntia ja olin varmistanut, että haava oli umpeutunu kunnolla. Sen jälkeen kivut alko helpottaa nopeesti ja käveleminenkin onnistu jo melkein kuin ennen.
Paraneminen oli jo kahen viikon jälkeen melko pitkällä. Iltasin rasvasin leikkausalueen bepantenilla. Nyt olen mielestäni kuukauden jälkeen jo ihan parantunu ja elän kuin ennen paitsi vailla häppäreitten kivuliasta hankaamista housuissa. Olen tosi tyytyväinen, että menin, vaikka pelkäsin kovasti. Alapää on nyt nätti ja elämä helpompaa farkuissa ja liikkuessa ja pyöräillessä. Leikkaava lääkäri ei ollu palstikkakirurgi, vaan tavallinen gynekologi, joten lopputulos ei ole niin esteettinen kuin olisin toivinu, mutta pääasia on, että vaiva on poissa ja alapää parantunu erinomaisesti.
Kiitos Suomen julkinen terveydenhuolto ja veronmaksajat, mun on helpompi elää!
Minut leikkasi ihan tavallinen gynegologi. Laserilla leikattiin. Paikallispuudutus ja toimenpide kesti 20 minuuttia. Sen illan oli vain kipeä, seuraavana ei enää sattunut. Maksoi 250 euroa. Ja leikkautin ihan hiertymien takia, koska olivat niin isot.
Kova on ollut sinulla toipuminen. Minä menin jo seuraavana päivänä töihin ja buranaa tarvitsi vain eka päivänä kun puudutus häipyi. Mitään verenvalumisia ei ollut, enkä siteitä tarvinnut.
suosittelen kysäisemään gyneltänne, ketkä gynet leikkaa laserilla. Pikainen ja nätti toimenpide ja ei maksa paljoa. Paraneminen nopeaa ja töihin pääsee seuraavana päivänä. Viikon päästä pystyi harrastamaan seksiä.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 18:49"]
Mut leikattiin kuukausi sitten nukutuksessa julkisessa sairaalassa. Hakeuduin sinne yksityisen gynekologin lähetteellä ja sairaalan lääkäri puolsi leikkausta tarkastuksessa. Olin yhden yön osastolla, koska halusivat seurata verenvuotoa. Vuoto oli tosi vähäistä, kivut odotuksiani paljon vähäisemmät. Verta tuli vain ihan vähän ensimmäsien vuorokauden ajan. Kipua tuntui lähinnä jos jokin osui leikkaushaavaan ja kävellessä, kun side tai housut hankasi. Hyvin pärjäsi pienellä annoksella buranaa. Kotona vältin istumista ja olin ilman housuja noin viisi päivää. Suihkuttelin aina vessassa käydessä ja aamuin illoin muutenkin. Sairaslomaa oli 2 vkoa, mutta menin jo viikon jälkeen töihin, kun oli pieni pakko, mielellän oisin ollu kyllä kotona.
Viikko leikkauksen jälkeen palasin töihin, housujen hankaaminen sattui, enkä pystyny kävelemään pitkiä matkoja enkä istumaan pitkään. Poistin itse sulavat tikit viikon kuluttua, koska ne kiristi kovasti ja oli syöpyny lihaan ikävästi. Peilin kanssa tyhertaessa hommaan meni kolmisen tuntia ja olin varmistanut, että haava oli umpeutunu kunnolla. Sen jälkeen kivut alko helpottaa nopeesti ja käveleminenkin onnistu jo melkein kuin ennen.
Paraneminen oli jo kahen viikon jälkeen melko pitkällä. Iltasin rasvasin leikkausalueen bepantenilla. Nyt olen mielestäni kuukauden jälkeen jo ihan parantunu ja elän kuin ennen paitsi vailla häppäreitten kivuliasta hankaamista housuissa. Olen tosi tyytyväinen, että menin, vaikka pelkäsin kovasti. Alapää on nyt nätti ja elämä helpompaa farkuissa ja liikkuessa ja pyöräillessä. Leikkaava lääkäri ei ollu palstikkakirurgi, vaan tavallinen gynekologi, joten lopputulos ei ole niin esteettinen kuin olisin toivinu, mutta pääasia on, että vaiva on poissa ja alapää parantunu erinomaisesti.
Kiitos Suomen julkinen terveydenhuolto ja veronmaksajat, mun on helpompi elää!
[/quote]
Minä leikkautin muutama vuosi sitten ja kaduttaa. Enpä olisi tajunnut, että kolmenkympin iän jälkeen joka tapauksessa ne häppärit muuttuu ruskeiksi ja rypistyy, joten ihan sama enää jos ne olisi olleet vähän isommatkin.
Nykyisin olen myös siät mieltä, ettei niissä entisissä ollut mitään vikaa, päinvastoin. Mulla vaan oli joku ihme pornofilmien aiheuttama alemmuuskompleksi omasta fysiologiastani, minkä vuoksi lähdin leikkaukseen vaikka mieskin vastusti.
Minkälaiset on suuret häpyhuulet? Mä pidän omiani normaalia isompina, mutta en sit tiedä. Kuvaa kenties?
Multa leikattiin vuosi sitten ja olen TODELLA TYYTYVÄINEN että kävin leikkauksessa. Leikkaus tehtiin tampereella mehiläisessä ja maksoi 900e. hinnaksi sanoivat 2000e mutta 900e se maksoi sitten lopulta kuitenkin! toimenpide tehtiin puudutuksessa, jotain ainetta ne suoneen laittoivat että nukuin kuitenkin melkein koko ajan.. en oikeen tarkkaan enää muista! ehkä tunnin kesti operaatio ja sen jälkeen pääsi aika pian kotiin. Kovat kivut sen jälkeen oli kun puudutus hävisi mutta ne meni saman päivän aikana ohi kuitenkin. Häpyhuulistani kirurgi sanoi että on suurehkot mutta normaalin rajoissa kuitenkin, fyysistä haittaa niistä ei ollut mutta henkisesti kärsin niistä monta vuotta. olin siis 18 kun leikkaus tehtiin. Suosittelen todella leikkausta jos häppärit häiritsevät!! tuntu kyllä että iso taakka putosi harteilta leikkauksen myötä:) tunnossa ei ole mitään muutoksia, mutta tietysti seksi on mukavampaa kun ei tartte häpeillä itseään!
Ilkeetä kysyä tätä, mutta mäkin kaipaisin kuvaa siitä, millaset ne suuret häppärit sitten on. Itelläni kans sisemmät on silmin nähden isommat kuin uloimmat, hankaa kans ikävästi ja tulee välillä haavaumia.. mistä tuota pienennysleikkausta kannattais sit lähteä kyselemään? Omalääkäriltä vai yksityiseltä vai mistä?
Hassua, en oo ikinä kuullu että kellään ois samanlaista ongelmaa kun mulla. Vasemmanpuoliset sekä sisemmät että ulommat häpyhuulet on pari senttiä pidemmät mitä oikeanpuoliset. Eihän se epäsymmetrisyys kivalta näytä mutta kyllä mä kai pystyn ihan elämään näiden kanssa. Suurempia kipuja ei ole mutta joskus aika harvoin saattaa hiertää. Saiskohan tästä vakuutuksesta korvauksia jos leikkais?
Kuka yksityinen gyne leikkaa pääkaupunki seudulla alle tonnilla?
Voi luoja jos olisi edes tämmöiset huulet... Mutta ei... On 10x pahempi tilanne... :( Hulluhan noin hyvännäköisiä huulia menee leikkelee!
[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 20:00"]Minut leikkasi ihan tavallinen gynegologi. Laserilla leikattiin. Paikallispuudutus ja toimenpide kesti 20 minuuttia. Sen illan oli vain kipeä, seuraavana ei enää sattunut. Maksoi 250 euroa. Ja leikkautin ihan hiertymien takia, koska olivat niin isot.
[/quote]
Missä pääsee tällä hinnalla?!
Mulla Tapiolan starttivakuutus korvasi kulut.
Kokeilka vaihtaa satulaa jos pyöräily sattuu. Mulla reilusti yli 5-senttiset sisemmät, eikä koskaan ole ollut ongelmaa vaikka pyöräilen paljon, jopa ihan kilpapyörällä matalassa asennossa.
Kuinka isot häpyhuulet teillä on ollut, jos olette käyneet leikkauksessa? Eipä ole tullut koskaan edes mieleen, että häpyhuulia pitäisi leikaata.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 22:56"]
häh siis yhteiskunnan varoilla leikellään jo pornofilmeistä pakkomielteitä saavien eukkojen häpyhuulia??!!
Jo aikoja eletään. Hiertymiä, haittaa urheilua... tsiisus, just joo. Olisko aihetta korvien väli hoidattaa ensin kuntoon ja sitten haarojen väliä vasta miettiä??
No jos pyöräily aiheuttaa hankaumia ja haavoja häppäreihin, tai vähän tiukemmat farkut myös, niin ei se mukavaa ole.
Kokemusta on. Pää on ihan terve, mutta jalkojenväli ei aina.
[/quote]
Mullakin on tosta linkistä juurikin noi nmr. 9 huulet. Haluaisin kovasti leikkaukseen mutta pelottaa mennä lääkärille sille minusta tuntuu että lääkärkin nauraa rumalle alapäälleni... :(
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 21:04"]
Onko kellään isot ulommat JA sisemmät häpyhuulet..? Vai olenko ainoa? Ja kyllä, poikaystävä on sanonut pahasti.. Haluaisin leikkaukseen mutta epäilen voiko isompia häpyhuulia pienentää?
[/quote]
Millaisetkohan ne sitten oikein ovat? Olisi kiva tietää mitä tarkoitat....Kuvaa mahdollisesti?
No kyllä on vaikeaa nykyään. Mulla alkoi toinen kasvaa 15-vuotiaana (80-luku) ja marssin terveyskeskukseen. Sain leikkausajan ja se napsaistiin normaaliksi. Ei siinä mitään kyselty, ihan selvää että tuollainen ongelma leikataan pois.
Kyllä se on ihan rutiini leikkaus nykypäivänä myös Suomessa. Eihän tuo kivalta näytä ja varmasti moni mieskin ihmettelee.. :/ Olisi kiva kuulla joku miehen kommentti...
Mikä oli leikkaavan lääkärin nimi?
Tuliko haittavaikutuksia?!