kissojen omistajat
Olen suunnittelemassa kissan ottamista, mutta olen saanut kuulla, että kissat repivät tapetit seiniltä ja sohvat entisiksi ja kiinnostaakin, että mitä kaikkea kissanne ovat rikkoneet? Onko tosiaan niin, että kun kissan ottaa niin asunnon sisustus menee uusiksi kuukausittain...
Onko kenelläkään ragdoll rotuista kissaa? Luonnekuvauksissa lukee, että on rauhallinen kissa ja mietinkin, että tuhoaako myös tämä kissarotu kaiken?
Kommentit (18)
raapimispuut ja omat lelut. Meillä ehkä kaksi kukkaruukkua särkynyt kahdessa vuodessa. Ja neljä kissaa on.
Ja mitään ei ole tuhonnut. Karvaakin lähtee minimaalisesti, kun on taljamainen tiheä ja lyhyt turkki. Koiramainen kissaksi, oppii temppuja ja uskoo useimmiten, kun sanoo ei. Hiljainen, siisti ja pitää lapsista.
eivätkä ole rikkoneet mitään.
Tosin meidän kisut opetettiin heti pienenä raapimaan raapimispuuta, johon oppivat yllättävän nopeasti. Eivät edes yrittäneet seiniä repiä. Olohuoneen mattoon terottivat kynsiään, mutta siitä ei ollut haittaa, koska eivät rikki sitä saaneet.
Isompana kissoista tuli ulkokissoja, jolloin kynsiongelmaa ei enää ole, sillä kynnet kuluvat luonnostaan ulkona.
täysin roduttomia navettakissojen jälkeläisiä. Eivät ne mitään ole repineet. Yksi kyllä terott kynsiään sohvan reunaan vetämällä lattialla ruhoaan etutassuilla plyyshisohvanreunaa pitkin, mutta sekin lopetti sen kun sai paremman raapimispuun (sellaisen missä oli puunrungon ympärille kieritetty sisalnarua).
Isompi ongelma on se, että niitä karvoja on sitten joka paikassa, ja oli sulla minkä värinen kissa hyvänsä, ja minkä väriset huonekalut ja vaattet tahansa niin ne karvat on AINA eri värisiä kuin huonekalut ja vaatteet.
ja sohvat on jättänyt rauhaan ja tapetteja yrittänyt rapata, mutta ollaan saatu jo aika hyvin hiffaamaan, mitä tarkoittaa Ei! Eli kyllä opettamalla kissatkin oppivat.
Meillä kaksi siamilaista. Molemmat poikia, leikattuja. Eivät ikinä tuhonneet mitään tahallaan, mutta pentuina kun leikkivät vauhdikkaammin saattoi hyllyiltä jotain tippua. Nyt molemmat herrat ihan rauhallisia. Kiipeily- ja raapimispuu on hyvä järjestää jos kissa on kokonaan sisäkissa.
kolme kissaa eikä yksikään niistä ole tuhonnut mitään - vaikka yksi kissoistamme on vilkkaaksi mainittu neloskategorialainen.
Kissoista kaksi on aikanaan osoittanut kiinnostusta huonekasveja kohtaan joten ne on meillä sijoitettu kissojen kynsien ja hampaiden ulottumattomiin.
Tapetit ovat meillä saaneet olla aivan rauhassa. Kissoilla on tarjolla runsaasti luvallista kynsimistä - kiipeilypuita ja ulkotarhassa kaikenlaista kynsiä houkuttelevaa.
Itselläni on vuosien saatossa ollut yksi ainoa kissa, joka laittoi asuntoa remonttiin. Repi ja kynsi aivan kaiken - huonekalut, verhot jne. Lopulta kyseinen kissa sai kodin maalta, jossa voi liikkua vapaana ulkona. Ei ilmeisesti vain koskaan sopeutunut sisäkissana elämiseen.
Oli pentuna villi niinku pennut yleensäkkin ja kun kasvoi muuttui rauhalliseksi ja nykyäänkin vain nukkuu ja innostuu leikkimään jos leikittää.mitään ei ole tahallaan hajottanu..vahingossa kylläkin kun itse jättäny tavarat kissan pudotettavaksi. :D mutta siis ei kissojen takia ole tarvinnu mitään ostaa uutta!Meillä myös Bengali joka on villimpi tapaus ja juoksee villiyksissään kämppää ympäri..siltä saattaa joskus joku vielä hajota mutta ainakaan vielä ei ole onnistunu särkemään mitään arvokasta.;) *kopkop*
Ikää tytöllä 6 kk, on lelut ja raapimispuu. Välillä yrittää teroittaa kynsiään muuallakin, mutta nostan aina pois.
Mitään ei ole vielä ehtinyt hajoittaa, vetänyt vain pari kertaa huonekasveja ruukusta, mutta ne ovat aina juurtuneet uudelleen.
Tunnen toisenkin Ragdollin (ikää yli 10 v), ja tämä ei ole koskaan hajoittanut yhtään mitään, ei edes pentuna.
Tykkää kaivella kukkaruukkujen mullat ja ollaan laitettu ruukkujen päälle verkko ja kiviä mullan päälle, mutta silti tuo joskus onnistuu levittämään multia lattialle. Ei tuo mitään muuta tuhoa ole tehnyt. Meillä on useampi raapismispuu ja niitä tuo raapii. Ikää tuolla on 2 vuotta. Nuorempana oli leikkisämpi ja vilkkaampi.
Olen nähnyt kuinka jotkut kissat hyppää korkealle seinää vasten ja liukuvat alas kynnet seinää raapien. En usko, että tuo meidän iso katti moista edes pystyisi tekemään. On selvästi tavallista maatiasta isompi ja mielestäni kömpelömpikin.
eivät nyt sentään tuota tahtia tuhoa sisustusta. Ja riippuu kissastakin, toiset tuhoaa enemmän kuin toiset. Meillä eivät ole koskaan tapettia repineet, mutta sohvia ovat raapineet niin että vuosien saatossa ovat menneet kamalan näköiseksi. Kannattaa hankkia raapimapuita yms. ja opettaa heti että huonekaluja ei saa raapia
Olen suunnittelemassa kissan ottamista, mutta olen saanut kuulla, että kissat repivät tapetit seiniltä ja sohvat entisiksi ja kiinnostaakin, että mitä kaikkea kissanne ovat rikkoneet? Onko tosiaan niin, että kun kissan ottaa niin asunnon sisustus menee uusiksi kuukausittain... Onko kenelläkään ragdoll rotuista kissaa? Luonnekuvauksissa lukee, että on rauhallinen kissa ja mietinkin, että tuhoaako myös tämä kissarotu kaiken?
se hajotti kahdet teetetyt verhot, kynsi sohvia, hyppi seinille ja teki kaikenlaista mahdollista kiusaa niin kauan kuin sitä pidettiin sisällä. Ei auttanut taluttaa pihalla, vasta kunnon vapaus rauhoitti kissan. Nyt metsästää hiiriä yms. ja sisällä on mitä rauhallisin kotikissa.
Ovat rikkoneet pari vessapaperirullaa, tutin (tuttiosa purtu irti) ja yhen eteisen kuramaton, joka oli jotain luonnonmatskua ja tykkäsivät teroittaa siinä kynsiään. Kissat saa opetettua, samoin kuin koiratkin. Ja kissoille kannattaa hankkia joku raapimispuu, koska kissojen pitää saada johonkin niitä kynsiään "teroittaa", siis jos on pelkkä sisäkissa. Ulkokissat voivat pistää kyntensä vaikka puuhun, eivätkä välttämättä tarvi raapimispuuta...
mutta sairaampaa kissarotua ei Suomessa tällä hetkellä ole. Tai voi olla että 1. paikasta Ragdollin kanssa kilpailee Persialaiset.
Ragdolleilla on hypertrofista kardiomyopatiaa (HCM)ja rodulla on ihan oma geenivirheensä tähän sairauteen. Lisäksi myös PKD:ta. Jos hankit rotukissan tai rotukissamixin niin suosittelen tarkistamaan että kissalla on rekisterikirja ja nämä edm.sairauksien suhteen molemmilta vanhemmilta on terveen paperit esittää.
PS. karvaa lähetee sitten paljon
ja mahtava persoona,oikein mukava kisu on. Ikää sillä nyt on hieman päälle vuosi. Ei meilläkään sen kummempia tuhojaan tehnyt. Mustaan nahkasohvaan on ilmaantunut muutama kynnenjälki, kun silloin pentuna ravasi ja hyppelehti joka paikassa. Muutamaa viherkasvia se tykkäsi pahoinpidellä, mutta nyt iän karttuessa on jättänyt nekin rauhaan. Meillä kisu on päivisin ulkona ja yöt sisällä, nukkuu meidän sängyssä jalkopäässä.
Nyt kesällä se intoutui tuomaan kaikki saaliit sisälle näytille ja muutaman kerran olen joutunut kuuraamaan lattioita, kun kissamme päätti teurastaa ne saaliit sisällä...kerran löysin kodinhoitohuoneesta puolikkaan myyrän pään...Yöööök! Ja ai niin..yhden kerran sain kisun kiinni ruuan rosvoilusta. Kattila oli jäänyt avoimeksi ja siellä se istui mokoma lieden vieressä ja mätti makaroonia naamaansa minkä kerkesi. Sen jälkeen on kattiloihin muistettu kannet laittaa. Toinen riemun aihe meidän kissalle on viinirypäleet, niillä se pelailee ja imeksii mehut niistä. Jos unohtuu pöydälle, niin takuulla löytyvät kaikki lattialta.
Pentu on rekisteröity ja on, kuten vanhemmatkin, terveitä. Samoin toinen tuntemani Ragdoll.
Eikä tuolta nyt kovin paljon karvaa lähde. Edellinen kissa oli toista(myös puolipitkäkarvaista) rotua, ja siitä lähti paljon enemmän.
T: aikaisemmin kirjoittanut 6 kk ragdoll-tytön ihminen
Kaksi maatiaiskissaa, sisäkissoja.
Niille on hankittu raapimispuut ja leikkikaluja, mutta pentuina ja nuorina tuhosivat olkkarin tapetit ja raapivat nahkasohvia. Kiellettiin tietysti kun nähtiin, mutta tekivät näitä tuhmuuksia kun ei kukaan ollut näkemässä.
Myös parit verhot on jouduttu uusimaan.
Ovat nyt aikuisia eivätkä revi enää paikkoja.
Meillä on kaksi kissaa, joista vain toinen on tuhonnut paikkoja. Eikä kovin pahasti; tykkäsi teroittaa kynsiään lattialistoihin (tai oikeastaan tiettyyn kohtaan), josta siis kärsi lista ja tapetti. Sen sai kuitenkin loppumaan kissakarkotteen kanssa.