Tuletko toimeen miehesi siskon/siskojen kanssa?
Minulla on pitkälle toistakymmentä vuotta mieheni kanssa jatkuneen suhteen aikana ollut aina tunne, että mieheni siskon ei pidä minusta. En saa kyseiseen naiseen oikein mitään kontaktia ja vaikka olisin kuinka ystävällinen, hän vaan pitää minut etäällä, ei tunnu kuuntelevan kun puhun hänelle, ei ole varmaan ikinä soittanut minulle, emme ikinä tee mitään kaksin tai oikeastaan edes juttele mistään ilman, että mieheni olisi läsnä. Kenenkään muun ihmisen kanssa en ole vastaavaan törmännyt eli olen sosiaalinen ihminen, joka tulee toimeen "kaikkien kanssa". Mistäköhän tällainen käytös voisi johtua? Onko tavallistakin että siskot jotenkin mustasukkaisia veljistään?
Kommentit (24)
Hän on jehovan todistaja ja minä suhtaudun kriittisesti kaikkiin ääriliikkeisiin ja kiihko-uskovaisiin.
nuorimman kanssa 14v jotenkin,mutta hän on edelleen mustis kun minä ja lapsi ollaan miehellä numerot 1 ja 2, joo on pissis pahimmassa iässä sekä hänellä mt ongelmia, joten kemiat ei aina kohtaa.
Yritän sitää häntä vaan pakosta.
Toisen siskon kanssa tullaan paremmin toimeen, joka on pojan kummi,on mukava ihminen ja myös hänenkin miehensä on mahtava pojan kummisetä,heidän kanssa ollaan tekemisissä aina silloin tällöin.
On kivaa että miehensuku on hyväksynyt mut sukuunsa, musta pidetäänkska meillä on vielä fantastinen poika joka on mummon silmäterä, ensimmäinen lapsen lapsi, on kivaa käydäkin kun hyväksytään.
Ei tarvii kattoo v-mäisiä anoppeja .P
kaksi siskoa. Toisen kanssa tulen juttuun ja toisen en sitten ollenkaan.
Minulla ei ole miehen siskoa, mutta veljen vaimo on ollut jo toistakymmentä vuotta.
Jutellaan kuulumiset, kun nähdään, mutta syvällisempiä ei ole tarvetta keskustella ja tää tunne on varmasti molemminpuolinen. Ollaan kyllä molemmat sosiaalisia ja puheliaita, mutta muuten aika erilaisia ihmisiä eli kovin paljon yhteistä juttuja lasten lisäksi ei ole.
Olen sukua veljeni lapsille, mutta en hänen vaimolleen. Veljen lapset tuntuvatkin todella paljon läheisemmiltä kuin hänen vaimonsa...
... ja vielä 2 kpl. Olisi edes kohteliaat välit silloin, kun on pakko tavata heitä, mutta ovat ylimielisiä ja näpäyttelevät ja huomauttelevat minulle aivan tyhjänpäiväisistä asioista. Pahinta on, jos joutuu seuraan, jossa ovat he kaksin ja minä. Silloin pahimmat tilanteet sattuu. Yritän vältellä heitä kovasti. Toinen on minua pari vuotta vanhempi, toinen saman ikäinen. Koppavia ja ylimielisiä ovat. Mm. häidemme jälkeen 5v sitten minulle puolitutut ihmiset (miehen kavereiden vaimot) tulivat kysymään, mitä ne ovat naisiaan, kun ovat niin koppavan ja ylimielisen oloisia.
Olemme ihan eri planeetoilta. Toiseksi miehen sisko on lapseton kolmekymppinen, sitä pahinta mahdollista tyyppiä. Haluan että pysyy kaukana, myös lapsistamme.
Miehellä useampi sisko ja kaikki kivoja ja sydämellisiä ihmisiä. En kovin paljon heitä tapaa muutoin kuin mieheni kanssa, mutta jos aikataulut ja menot sattuisivat yhteen, niin miksipä ei.
Mies on minua 20 vuotta vanhempi ja siskot 25 ja 30 vuotta minua vanhempia. Oikein hyvin tullaan kaikkien kanssa toimeen. Nuoremman siskon kanssa ollaan jonkinasteisia ystäviäkin. Voin hyvin avautua hänelle ja pidän häntä tavallaan sukulaisenani, kuten omiakin siskojani.
Emme mekään silti soittele toisillemme tai hengaile kahdestaan. Ei miehenikään soittele minun sisaruksilleni ja käy heidän kanssaan kaljalla. Meillä on molemmilla omat kaveripiirimme (ja minulla yksi veli), jonka kanssa sellaista yhteydenpitoa harrastetaan.
Miksi sinun pitäisi tehdä jotain kaksin miehen siskon kanssa? Tai miksi sinulle pitää soittaa?
Minun miehelläni on todella kiva sisko, samanikäinen kuin minäkin, mutta ei ole edes pienessä mielessä käynyt, että pitäisi yhdessä tehdä jotain tai soitella.
Eiköhän kyse ole siitä, että siskolla ei ole sinulle mitään sanottavaa, ja koska sinä liian innolla teet itseäsi tykö, on hän joutunut ottamaan hieman torjuvan kannan. Pelkkä ajatus siitä, että veljen tyrkkyvaimon kanssa pitäisi kaveerata - kamalaa!
Mies on tosin jo ex mutta siskonsa parhaimpia ystäviäni edelleen.
Miehellä kaksi siskoa, joista toinen samanikäinen ja toinen hieman nuorempi. Tehdään paljon juttuja ilman miestäni ja soitellaan puolin ja toisin. Toinen siskoista asuu vähän kauempana, mutta aina kun hän on kaupungissa voidaan käydä porukalla (siis siskojen kanssa) syömässä, leffassa tai viettää ihan tyttöjen iltaa kolmistaa tai suuremmallakin tyttöporukalla.
Olisi tosi outoa, jos ei pidettäisi mitään yhteyttä.
toinen on jopa minun tuleva kaasoni =)
En sanoisi olevani tyrkky, päinvastoin etäännyn kälystäni vuosi vuodelta. Tulemme kyllä toimeen, mutta olemme aina olleet etäisiä. En myöskään tarkoita, että pitäisi päivittäin, tai edes viikottain soitella, mutta kun kyseessä on vaikkapa lapsiani koskevat asiat, olisi kai ihan luontevaa, että mieheni sisko, lasteni täti, soittaisi joskus minullekin eikä aina vain veljelleen. Vaikka olisi kiireistä asiaa, jos ei saa miestäni kiinni, ei koskaan yritä tavoittaa häntä minun kauttaan. Yleensä myös kutsuu mieheni ja lapseni kylään luokseen aina juuri silloin, kun minä en ole kotona.
että pitäisi tehdä kahdestaan jotain miehen siskon kanssa? Tietysti jos niin hienosti sattuu, että ollaan hengenheimolaisia, niin mikä ettei, mutta eiköhän suurimmassa osassa kohteliaat välit ole riittävä tavoite.
Mä en pidä mieheni siskosta tai oikeastaan tilanne ennen lapsia oli ok, mutta kasvatusperiaatteet ovat niin erilaiset, ettei oikein voida olla saman katon alla. Miehen sisko säksättää ja syyllistää lapsia koko ajan - en kestä kuunnella sitä.
Ei meillä riitoja ole, mutta ei erityisemmin synkkaakaan.
Onneksi nykyään ei ole mikään pakko yrittää yhteistä ajanviettoa, paitsi ne parit pakolliset synttärit vuodessa.
Olen valinnut miehen en hänen siskoaan (enkä muuten hänen äitiäänkään). Minun ei tarvitse olla sydänystävä eikä edes ystävä mieheni siskon kanssa.
juttuun, eikä kyllä mieskään. Ehkä kerran vuodessa nähdään, vaikka ihan samassa kaupungissa asutaan. Mekin oltu yhdessä jo 15v, joten tuskin muutostakaan tulossa. Parempi näin.
tyytyväinen koska hän on läheinen siskonsa kanssa.
Jos meillä olisi hyvät välit, olisi helpompi käydä kylässä yms. Veljen vaimo on kuitenkin näitä ihmisiä, jotka haluavat pitää välit viileinä. Veljeni on sanonut minulle, että hän ei tällaista elämää haluaisi, mutta tekee niin kuin vaimo haluaa. Se on siis sovittava minullekin.