Kun Perussuomalaiset voittaa vaaleissa
niin miten monen sukupolven takaiset maahanmuuttajat palautetaan kotimaahansa? Saako Suomessa syntynyt jäädä tänne, vai pitääkö lähteä?
Kommentit (4)
pääsee töihin vain persujen jäsenkirjalla ja nämä tutkivat kuka saa jäädä ja kuka lähtee. Sitten ne miljoona Suomesta pois muuttanutta pyydetään toisten valtioiden palauttamaan Suomeen. Saadaan tänne häkkinenkin ja entinen vaimonsa ja lapset, mutta ei tietysti tätä uutta puolisoa oteta. Onneksi kimillä sentään on suomalainen jenni.
Espanjan aurinkorannikon suomalaiset varmaan yrittää pistää vastaan samoin kuin floridassa ja thaimaassa olevat, mutta ei auta. Suomi pitää asuttaa suomalaisilla ja se varantohan on juuri näissä pois muuttaneissa. Aika paljon vanhoja sieltä kyllä tulee, mutta rakennetaan lisää laitoksia. Eikä sitten ulkomaalaisia missään tapauksessa saa hankkia aputyöntekijöiksi.
asuttaa suomalaisilla lapsilla! Olen kyllästynyt näkemään suomessa sitä että jokatoinen ihminen on joko intialainen,irakilainen,somali?
Suomalainen rotu häviää ennen pitkää tätä menoa, meitä on muutenkin vähemmän!
ja täällä en törmää ulkomaalaisen näköiseen kaupungilla edes joka päivä. Rohkenen siis väittää, että nillitys Suomen valloittavista intialais- somali ym. laumoista kuuluu lähinnä jostain itä-Helsingistä. Sitä olen myös ihmetellyt, että mikä tässä suomalaisessa "rodussa" on niin ihmeellistä ja säilytettävää, tuskin ollaan sen kummempia kuin vaikka ruotsalaiset tai baltit. Tai ne intialaisetkaan sen puoleen.
asuttaa suomalaisilla lapsilla! Olen kyllästynyt näkemään suomessa sitä että jokatoinen ihminen on joko intialainen,irakilainen,somali?
Suomalainen rotu häviää ennen pitkää tätä menoa, meitä on muutenkin vähemmän!
Siis kuka on karkottamassa ja mitä? Missä PS on ottanut kantaa, että kaikki "ulkomaanelävät" pitäisi karkottaa???