Miksi ihmiset eroaa kun rakentavat talon?

ne ei osaa ajatella justiin niin että kaikki on väliaikaista. Meillä oli rakennusaikana pieni vauva ja isompia lapsia ja mies kaiket illat yöt viikonloput raksalla. kyllä se oli todella raskasta mutta jaksoin juuri sillä ajatuksella että tämä on nyt tällainen vaihe elämässä :)

juuri sellaiset, mitä tuossa kuvaat.

Sitten iskee todellisuus: kaikki onkin paljon kalliimpaa kuin mitä on ajateltu, joudutaan tinkimään niistä unelmista, ei saada kunnon työväkeä, kaikki ovat väsyneitä, alkaa sairastelukierre, vanhaa asuntoa ei saadakaan myytyä tai se menee niin äkkiä, että joudutaan kaksioon... Onhan näitä. Lue vaikka Pauliina Suden kirja Ruuhkavuosi

Siis minusta talon rakentaminen oli ihanaa. Se oman yhteisen kodin suunnittelu ja haaveilu ja odottamainen, että päästään sinne unelmakotiin jossa eletään sitten yhdessä onnellisena. Se valmis talo on kuitenkin niin iso palkinto, että sitä väliaikaisesti kestää vaikka mitä.

Ne joille rakennusaika johtaa eroon, onko ne niitä tässä ja nyt eläviä ihmisiä, jotka ei osaa ajatella sitä tulevaisuutta, vai mitä mättää?

Vai toiveet ja suunitelmat talon suhteen menee täysin ristiin?

Itse olin käytännössä kolmen lapsen yh reilun vuoden verran ja hoidin ihan kaikki kotiin ja lapsiin liittyvät asiat. Lisäksi yritin aina päästä edes vähän jotain tekemään raksalle, lasten kanssa tietenkin, koska etukäteislupauksista huolimatta ei juuri lastenhoitoapuja isovanhemmilta löytynyt. Tosin lapseni viihtyivät hyvin rakennuksella. Pieninkin, silloin vähän alle 2 v, oli niin olevinaan avuksi kun kanteli styroxin paloja tai leikki ruuvimeisseleillä tai "maalasi" taloa vesipensselillä tms. Silloin lapsista olikin ihan oikeasti apua kun kokosin keittiönkaappeja; ojentelivat ruuveja kasoista. :)



Mies sitten taas hoiti sekä päivätyönsä, joka ei kuormittavuudeltaan helpoimmasta päästä ole, että teki rakennuksella todella paljon. Meillä kun ei maksettua työvoimaa ollut kuin sähkö- ja LVI-urakoitsijat.



Eli hyvin kuormittavaa rakennusaika oli, mutta sen sijaan että se kuormittavuus olisi erottanut meitä, se hitsasi meitä entistä paremmin yhteen. Mies todella arvosti sitä, että hoidin lapset, kodin ja kävin raksallakin vielä sen minkä pystyin (eikä muuten olisi onnistunut ellen olisi ollut hoitovapaalla). Minä taas arvostan sitä, että mies repi hartiavoimin hommia perheemme eteen. Meillä kantavana ajatuksena oli juuri se tilanteen väliaikaisuus ja se, että tästä talosta on tulossa meille Koti. Toisaalta ymmärrän, että rakennusajasta voi tulla painajainen jos budjetti pettää pahemman kerran, tulee suuri vastoinkäymisiä projektissa tai se kuormitus käy ylivoimaiseksi.

oliko sinulla ap lapsia kun rakensit?

ihminen tarvistee lepoa jaksaaksen, ja jos on koko ajan töissä, vuodenkin ajan, esim. koko ajan yksin lasten kanssa, ja liskäksi tietysti paljon enemmän duunia kuin yh:llä, kun sen miehen pyykit, sotkut, ruoat lisäksi, eikä niitä vapaita viikonloppuja ollenkaan, niin kyllähän se uuvuttaa.

ja uupumus johtaa riitoihin.

Tyhmyydestä sakotetaan jne., mutta tuntuu tosiaan siltä, että liian moni haukkaa liian ison palan, eli yhdistävät talon rakentamisen ja vauva-/pikkulapsiajan. Mulla meinaa lähteä tukka päästä pelkän kerrostalokolmion ylläpidon kanssa, kun kotona on vauva, taapero ja koululainen, ja miehelle olenkin sanonut, että mitään hiivatin talonrakentamista ei tähän päälle oteta. Mies on ihan samaa mieltä, ei me sellaiseen revettäisi. :D

mutta isot riidat niistä on saatu aikaiseksi.

Varmaan yksi syy on se, että toisen tekemistä ei arvosteta, ja sitten arvomaailmat tulee todella rajusti punnituksi.

Esim. työn laatuvaatimukset ja ahkeruus. Toisen mielipiteiden kuunteleminen, sisäistäminen ja ymmärtäminen. Että kun toinen sanoo, että nyt se on valmis, vaikka homma on kuin pommin jäljiltä.

tajuaa, että toinen osaa vaan puhua, mutta se tekeminen ja ennen kaikkea tekemisen aloittaminen ei onnistu.

Meillä on nytkin useampi projekti kesken, mutta kun en jaksa enää kannustaa koko aikaa, enkä jaksa sitä lapsellista kiukuttelua, kun yritän saada toisella pysymään maalisutia kädessä pitempään kuin puoli tuntia.

Esim. lauantaiaamuna voitaisiin hyvin aloittaa tekeminen jo vaikka kahdeksalta, mutta toinen "rentoutuu", missään tapauksessa ei tee reippaana aloitetta tekemisestä.

Sitten kun saan vihdoin pepattua toisen yhdeksän maissa tekemään jotain, niin viimeistään puoli kymmeneltä pitää lähteä rautakaupasta hakemaan jotain tuikitärkeää välinettä. Minä jän tekemään ja katson lapsia siinä samalla. Sitten sieltä tullaan tunnin päästä takaisin, ja lähden vuorostani tekemään ruokaa tai hoitamaan lasta, niin toinen tulkitsee tämän tauon pitämiseksi (siis kun saan mennä tekemään ruokaa meille) ja antaa itselleen luvan rentoutua. Ruuan jälkeen onkin sitten ruokalevon paikka...Ja eihän sitä nyt voi koko päivää tehdä remonttia, pitää sitä nyt elämässä olla muutakin, joten n. klo 16 pitääkin sitten lopetella ja tehdä jotain omaa???? (kenes tämä talo olikaan?), ja minä hoidan sitten iltapäiväruuan, lapset, pyykin ja keittiön.

Ja jos asiasta yrittää keskustella, niin reaktio on aina "väitätsä, etten mä tee mitään?"

Mun tuttavapiirissä on mä ja mies mukaanluettuna varmaan 20 pariskuntaa jotka ovat rakentaneet talon, toisen useampiakin. Kaikki ovat edelleen naimisissa tai avoliitossa.

Rahat loppuu- Joudutaan tekemään kompromissejä joihin kumpikaan ei suostu. Oma aika- sitä ei ole kummallakaan. Rakentamisen lisäksi pitää rakentaa vielä pihaakin, siihen toinen vuosi tai rahaa.

rakentaminen voi olla pitkäkin projekti, jolloin toinen käy töissä ja raksalla. Toinen hoitaa yksinhuoltajana kaikki perheen asiat. (ehkä vielä oman työnsä ohella)



JOs raksavaihe on kestänyt kauan, on yh oppinut ja tottunut tulemaan toimeen omillaan. Talon valmistuttua ja tilanteen rauhoituttua ollaankin kriisissä, kun se toinen vanhempi onkin siinä ja tuntuu että siitä on ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä.



Kun toisella ei olekaan niitä rakennuskiireitä, hän voi kokea ettei ole mitään tekemistä ja ottaa elämän vähän turhankin lunkisti--> ei osaa tarttua kotitöihin, lastenhoitoon yms.



Rakennuskiireet ja yh-kiireet aiheuttavat hirmuisen väsyn ja puolisot ei ehkä jaksa olla kovinkaan kiinnostuneita enää toistensa asioista. Etääntyvät ja kokevat, ettei ole enää mitään yhteistä...



Näinkin voi käydä...

2 pientä lasta jne mutta siitä selvittiin kun välit jo alunperin kunnossa ja suhde vakaalla pohjalla. Kaikillahan niin ei ole...raksa-aika sit katkaisee kamelin selän.

Jos minä ja mieheni yrittäisimme rakentaa, olisi seurauksena todennäköisesti ero. Sen verran raskasta on vetää jo pientä remonttiprojektiakin hänen kanssaan. Meillä menee kaikilla muilla elämänalueilla todella hyvin, mutta meitä ei ole luotu työskentelemään yhdessä.



Erilainen tapamme suhtautua aikaan ja asioihin yleensä aiheuttaa jatkuvia ongelmia sillon, kun asioita pitäisi saada eteenpäin aikataulussa. Mieheni on optimisti, joka uskoo viikon työn valmistuvan päivässä tai ainakin parissa ja rakentaa aikataulut tältä pohjalta. Minä taas olen pessimisti ja realisti ja osaan paljon paremmin arvioida sekä aikaa että rahaa.



Kun mies täysin yllättäen sabotoi aiotut suunnitelmat (esim. kertoo antaneensa raksaukoille vapaapäivän) vedoten optimistisiin laskelmiinsa, minulta palaa käämit. Esitän pessimistisen arvion: jahas, nyt hanke lykkääntyy taas viikolla. Miehen mielestä tämä osoittaa vain, että olen raivopää idiootti, eikä usko minua. Niinpä hän ei peruuta väärää ratkaisuaan ja hanke lykkääntyy usealla päivällä.



Tämä automaatti jauhaa riitaa niin kauan, kun olemme molemmat väsyneitä. Voin hyvin ymmärtää rakentavien perheiden eroja.

olemme molemmat miehen kanssa niin helposti kuumenevia luonteita, että joku rakennusprojekti ajaisi meidät ilmiriitaan ja eroon satavarmasti. Toinen aloittaa riidan ja toinen heittää bensaa perään. Pitäs olla lauhkeampi luonne edes jommalla kummalla että yhteisestä työskentelystä tulisi mitään.

meillä takana jo 2 talonrakennusta (ei siis rakennutusta) ja kolmatta suunnitellaan. Meistä se on hauskaa, yhdistävää ja ennen kaikkea poikkeaa normaalista päivätyöstä täysin (molemmat toimistohommissa). Meidän kavereistakaan ei ketkään ole eronneet rakentamisen takia.



Oliskohan ne epärealistiset odotukset siitä miten ajan ja työt jakaa? Täällä av:llakin monet mammat valittaa kun on niin yksinäistä - eiköhän sillä miehellä ole paljon kurjempaa ja yksinäisempää siellä raksalla! ja menkää mukaan; itse ole ollut molemmissa projekteissa tekemässä kaikkia mahdollisia työvaiheita miehen apuna illat ja viikonloput. Jos ei isovanhemmat ole jaksaneet katsoa lapsia (ekan aikaan vielä jaksoivat) niin kyllä lapset selviävät hetken keskenäänkin, ainakin kouluikäiset.



Ja toki voi ja täytyy pitää vapaita viikonloppuja ja lomaviikkoja - ei se raksa mihinkään karkaa. Kyseessä on vain vuoden puristus!

aikaan 3-4 lasta ja molemmilla vaativat päivätyöt. Toisella kerralla miehelle osui onneksi 5kk jakso työpaikan vaihdon yhteydessä jolloin sai olla kokopv rakentamassa. Hyvin pystyttiin hoitamaan lapset, työt ja raksa.

aikaan 3-4 lasta ja molemmilla vaativat päivätyöt. Toisella kerralla miehelle osui onneksi 5kk jakso työpaikan vaihdon yhteydessä jolloin sai olla kokopv rakentamassa. Hyvin pystyttiin hoitamaan lapset, työt ja raksa.

siis teillä on eka raksan aikana isovanhemmat hoitaneet lapset ja toisen raksan aikana mies on vaan raksannut lähes puoli vuotta. ihan eri asia kuin että mies on töissä ja raksalla ja äiti siis koko ajan kiinni lapsissa.

katsoivat lasten perään sen ekan talon aikaan. Ei joka päivä läheskään mutta usein viikonloppuisin. 365 rakennuspäivässä on vain 104 päivää viikonloppuja, loput piti hoitaa itse.



Ja toisen talon aikana taas se 5kk on vain osa totuutta, sen lisäksi teimme taloa 6kk normaalin TYÖN OHESSA kuten muutkin. Tuo työttömyysaika oli taas pois budjetista joten jos olisimme voineet valita olisimme mielummin tehneet raksaa töiden ohessa. Eli aina on asialla kaksi puolta. Olisi ollut 1000 x helpompaa jos olisinkin voinut olla lasten kanssa kotona enkä päivätöissä + raksa-apuna. On TODELLA eri asia!

14-15

Meillä juuri tuota samaa. Vuodesta toiseen :)