Kateudesta

sitten lapsuuden. Silloin olin joskus kateellinen esim. jostain leluista

olen kyllä monista asioista kateellinen toisille, mutta ei kai kukaan lakkaa tuntemasta jotakin tunnetta vain siksi, että se on turhaa? Onhan turhaa myös suuttua miehelle likaisista sukista, kun voisi vain ottaa rennosti, tai olla huolissaan lapsesta, koska ei se huoli estä esim. vakavaa sairastumista, turhaa on myös tuntea stressiä töistä, koska eihän stressi edistä niitä töitä..

Onko täällä ketään muuta, joka voi suoraan sanoa, että ei kadehdi muita ihmisiä? En muista kadehtineeni ketään koskaan. Pakko kyllä myöntää, että minulla on asiat aina olleet "perushyvin". Tiedostan sen, että kaikilla ei ole yhtä hyvin asiat, mutta myöskin sen, että toisilla on varmasti asiat paremminkin kuin minulla.

Kateus on vaan niin turhaa ja silti ihmiset tuhlaavat siihen valtavasti voimavaroja.

Riittävän uupuneena sitä ei enää ajattele niin fiksusti, hakee helppoa ratkaisua ja luulee sen vaikka löytyvän siitä, että olis rahaa. Ja silloin kadehtii ehkä just niitä, joilla sitä on.

Silloin kun omat asiat sujuu, jaksaa taas pieniäkin vastoinkäymisiä eikä tuhlaa aikaansa tai energiaansa kadehtimiseen. Ei koe tarvetta siihen lainkaan eikä sellainen tunne nouse esille.

Myönnän kadehtineeni vaikka mitä...naapurin perheen parempaa autoa, ulkomaanmatkoja, lasten lukuisia harrastuksia, ystävän terveitä lapsia, kohteliasta ja kivaa miestä jne jne.

Oma elämä kun on kuosissa, en kadehkiaan taas mitään vaan iloitsen omasta elämästäni ja perheestä ja siitä hyvästä mitä meillä on.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että (sanojasi lainaten) "Kateus on vaan niin turhaa ja silti ihmiset tuhlaavat siihen valtavasti voimavaroja."



Ilmeisesti olen aika vähään tyytyväinen: siitä, että on oma koti (ja perhe, tottakai), (vakituinen) työpaikka, harvat mutta sitäkin tärkeämmät ystävät ja hyviä ns. puolituttuja. Sukulaisten kanssa ei ole riitaa, appivanhemmatkin rulettaa, välit miehen sisarusten ja heidän perheidensä kanssa ovat hyvät jne., jne. Naapuritkin ovat mukavia.

Vai onko tuo sittenkään mitään vähää; itselleni se on paljon.



Miljoonien jahtaaminen ja leveästi eläminen ei kuulu minun maailmaani. Jos loton päävoitto osuisi ikinä kohdalleni, muuttaisin tuskin mitään nykyisessä elämässäni. Korkeintaan voisin tehdä lyhyempiä työpäiviä, en muuta.

Tai lähinnä mietin, että "voi kun olis mullakin mennyt jokin asia yhtä helposti", mutta aina ei voi voittaa.

Mutta jos tunne pääsee oikein voimakkaaksi, alan järkeistää ja muistan, että varmasti minulla on jotkut asiat paremmin kuin tuolla kateuden kohteella. Vaikka ei kai näinkään saisi ajatella? Vertaanhan siinä itseäni ylöspäin suhteessa toiseen ihmiseen. Kateushan on oikeastaan alemmuuden tunnetta. Tällaista mietintöä täällä.

enkä ole koskaan kadehtinut ketään.



Eivätkä omat asiani ole aina olleet edes "perushyvin".



Sen sijaan olen monta kertaa joutunut toisten ihmisten kateuden kohteeksi, mitä en voi kuin ällistellä. Kaikkein äärimmäisin tilanne oli kun minulle tultiin päin naamaa tokaisemaan, että olen "kultalusikka suussa syntynyt". Kauempana totuudesta ei voisi olla mutta kaipa kade ihminen näkee ja uskoo, mitä haluaa?

Olen tyytyväinen itseeni. Ainoa harmituksen aihe on se etten käytä koko potentiaaliani hyväkseni. Annan toisille turhaan etulyöntiasemaa minuun verrattuna. Ostan ehkäpä hyväksyntää näin. Alisuorittajaan on helpompi suhtautua kuin ylivertaiseen pärjääjään.



Kateelliset ihmiset saattavat olla todella inhottavia ja kokevat oikeudekseen lannistaa kateuden kohdetta. Kun tätä kerääntyy useammasta suunnasta alkaa se lannistaminen tehdä vähitellen työtään.

olen huomannut itsessäni, että jos tunnen ärsytystä jostain jonkun toisen tekemästä asiasta, kyse on yleensä siitä että haluaisin itsekin samaa. Sitten voi pohtia onko itsellä rahkeita samaan ja joko pyrkiä samaan, tyytyä vallitsevaan tilanteeseen tai tehdä omat ratkaisut.

Mutta en sillä tavalla "ilkeästi". Vaan esim. jos ystäväni onnistuu jossain missä minä en ole onnistunut (esim. saa jonkun todella hyvän työpaikan) niin olen kyllä kateellinen aluksi, mutta en tietenkään näytä sitä ulospäin mitenkään. Yleensä tämä kateuden tunne kestää vain hetken ja olen myös aidosti iloinen ystäväni puolesta.