Vanvasti aspergerpiirteinen lapsi, lähdenkö hakemaan diagnoosia?
Vaikeata on mutta selvitään. Poika jo kolmannella, as-piirteet vain lisääntyneet vuosien aikana. On fiksu lapsi, pikkunero "omalla alallaan", mutta arkielämä takkuaa. Kavereita onneksi on.
Koulupsykologin kanssa mietittiin että lähdetäänkö hakemaan diagnoosia, poika itse ei tahdo mitään typeriä testejä, kävi ne läpi jo eskarissa mutta sai "terveen" paperit. Itse mietin että diagnoosi voisi helpottaa elämää, kunnioitanko hyvin itsensä tuntevan, kohta 10-vuotiaan tahtoa vai alanko taas testirumban läpi?
Kommentit (9)
Monelle assille murrosikä onkin sit haastavaa ja koettelevaa aikaa. Usea masentuu ja pahastikin ja sit voi olla iso työ saada lapsi jaloilleen.
Assit tarvitsevat kuitenkin tukea kasvaakseen aikuiseksi ja helpompi on tukea saada, kun on diagnoosi. Jos oireet vaikka pahenevat ettekä te vanhemmat jaksakaan tukea tarpeeksi. Tai koulussa ei olekaan mahdollisuutta tukitoimiin ilman diagnoosia.
Jos as-lapsi saa riittävästi tukea ja apua lapsena kasvuiässä, voi olla että aikuisena selviää hyvinkin ilman suuria tukitoimia. Parempi niin päin kuin se , että aikuisuus onkin liian rankkaa ja nuori ei pärjääkään oireidensa takia. Velkaantuu, masentuu, sortuu päihteisiin, ei pärjää työssään jne. Pahemmaksi voi mennä vaikka ei se automaattisesti niin mene.
viety testirumban lävitse. Ei koettu saaneemme tippakaan tukea arkeen! Poika tietää hyvin vahvasti mitä tahtoo, mutta jos käskemme, menee tietysti testeihin. Hän koki rumban tosi raskaaksi, ja niin me vanhemmatkin, ja se oli turhaa. En näe oikein syytä mennä siihen uudelleen, mutta sekä me vanhemmat että opettaja kaivattaisiin kyllä tukea arkielämään. Tuntuu vaan niin kummalta, että poika osaa uskomattomia asioita, mutta pikkuasiat kuten valojen sammuttaminen on käytännössä mahdotonta.. Tälläisten asioiden kanssa tarvisimme tukea, mutta viimeksi sitä ei ainakaan saatu.
ap
en ehkä pakottaisi testeihin. Ainoastaan jos olisi niiden avulla mahdollista saada avustaja, voisin painostaa/lahjoa pojan tutkimuksiin. Millaisia vaikeuksia arjessa on ja onko lapsi motivoitunut miettiään niihin ratkaisuja? Diagnoosihan avaa ovia yhdityksiin ja kursseille, joilta voi löytyä toimintatapoja, mutta jos poika vastustaa kaikkea tällaista, yhtä hyvin voitte etsiä tietoa itse.
Kuten 2 sanoo, sinun on tehtävä päätös sen mukaan miten suurta hyötyä arvelet diagnoosista olevan. Jos olet ihan kahden vaiheilla, lapsen asenne voi kallistaa vaa'an toiseen suuntaan, mutta se ei voi olla ainoa tekijä.
Meidän kehitysvammaisella tehtiin tutkimukset 4 päivän osastojaksolla, enkä kokenut sitä mitenkään raskaaksi kenellekään. Kunhan leikin ja muun toiminnan ohessa tarkkailivat.
sai "terveen paperit". Mutta jos nyt testeissä ilmenisi jotain, tuen saaminen arkeen olisi helpompaa.
ja toisaalta asperegr on oireyhtymä, joka näkyy selvemmin iän myötä. Piirteet vaan vahvistuvat ja oireet voimistuvat.
Puhun ihan kokemuksesta, itsellä on aspergerlapsi, joka on nyt jo aikuinen.
viety testirumban lävitse. Ei koettu saaneemme tippakaan tukea arkeen! Poika tietää hyvin vahvasti mitä tahtoo, mutta jos käskemme, menee tietysti testeihin. Hän koki rumban tosi raskaaksi, ja niin me vanhemmatkin, ja se oli turhaa. En näe oikein syytä mennä siihen uudelleen, mutta sekä me vanhemmat että opettaja kaivattaisiin kyllä tukea arkielämään. Tuntuu vaan niin kummalta, että poika osaa uskomattomia asioita, mutta pikkuasiat kuten valojen sammuttaminen on käytännössä mahdotonta.. Tälläisten asioiden kanssa tarvisimme tukea, mutta viimeksi sitä ei ainakaan saatu.
ap
Niin koulussa kuin kotona. Kyse ei ole tottelemattomuudesta, vaan ohjeet vaan eivät mene perille. Tekee myös kaiken eri tavalla kuin muut, alkaen kynäotteesta. Mitään asiaa ei voi tehdä normaalisti, vaan etsii aina mahdollisimman monimutkaisen tien. Taitava ja lahjakas hän on monissa asioissa, mutta suoraan sanottuna puupää arjessa.
ap
Oleellista on, kuinka suuren hyödyn näet mahdollisessa testaamisessa.