Elämä solmussa.

Nyt taisi tulla se päätepysäkki. Olo on voimaton jaksamaan uudestaan ja uudestaan samoja taisteluita. Ukon kanssa taisteluita erityislapsesta. Hän ei pysty pitämään kiinni sovituista asioista. Ja juuri niitä missä pitäisi olla tarkkana ja eritoten erittäin johdonmukainen. Ja minähän äitinä sitten olen se perheen pahis lapsen silmissä. Viimeinen mennyt kuukausi ollut yhtä painajaista. Eilen ilmoitin sekä lapselle, että ukolle, että nyt tuli seinä vastaan. Molemmille kerroin, että tulen hakemaan itselleni asuntoa muualta ja et muutan heti kuin vain mahdollista. Ja kyllä lapsi jää isälleen asumaan. En koe etä jaksaisin olla se lähivamhempi toistaiseksi.