Minkä ikäinen lapsi voi mielestäsi kulkea yksin junalla?
Tilanne on siis se, että etäisä on ilmoittanut, ettei aio tulla enää lasta hakemaan, vaan tämän on selviydyttävä yksin matkasta.
Tapaamisia on harvoin (4-5 kertaa/vuosi), ja lapsi tekee kaikkensa, jotta isä häntä tapaisi, eli on jo lupautunut tähän. Minä vaan tunnen lapseni, ja tiedän että saattaa joutua paniikkiin ja itkeä koko matkan. Joutuisin myös puhumaan puhelimessa koko matkan, eli pari tuntia.
Lapsi on siis kohtalaisen arka 9v., joka panikoi helposti uusista asioista. Mitä olette mieltä?
Kommentit (29)
Meillä lapsi alkoi kulkea etällä yksin junalla kun oli ekalla luokalla. Matkaa vajaat 100km, ei junan vaihtoja. Ensimmäinen matka oli varmasti pelottava, vakavalla ilmeellä vilkutti ikkunasta. Ryntäsin vaunuun ja kysyin, tulisnko kuitenkin mukaan kuten aiemminkin. Äiti, kyllä minä osaan, ei tartte. Soitto etälle, että ekassa vaunussa istuu. Isä sitten haki vaunusta kun juna oli perillä.
Onko junamatka lapsellesi tuttu? Tunteeko reitin että tietää koska ollaan pian perillä? Meillä matkareitti oli ennestään erittäin tuttu, auttoi asiaa.
tehdä tuo junareissu kertaalleen ainakin yhdessä opetellen, mutta muuten iän puolesta on ok, mutta siis opetelkaa, ettei tarvitse panikoitua ja itkeä!
9-vuotias kulkemaan junalla 200 km. Reipas kaveri on ja matka kulkisi varmaankin hujauksessa PSP:n kanssa. Ekaksi täytyisi tietenkin itse kulkea mukana muutamat kerrat jotta oppisi homman.
Ongelma on vain se, että etäisä on hiukan epäluotettava, ei olisi mitenkään ihmeellistä jos ei olisikaan lasta vastassa. Täytyisi aina kehittää jokin varasuunnitelma valmiiksi.
Itse olen miettinyt olisiko bussi sittenkin parempi vaihtoehto? Siinä olisi ainakin kuljettaja paikalla hiukan pitämässä lasta silmällä...
Mun mielestä ei ole yhtä ikaa tai vastausta tuohon kysymykseen. Toiset lapset ovat aikaisemmin valmiita matkustamaan yksin, kuin toiset.
Jos junalla matkustaminen on tuttua puhaaa ja matka on usein menty yhdessö, niin aloitusikä voi olla alhaisempi, kuin lapsilla, jotka eivät ole matkustaneet paljoa junalla.
Minusta on huono idea, että lapselle nyt yhtä äkkiä ilmoitettaisiin, että nyt menet yksin. Mielummin vielä yksi matka yhdessä, jolloin harjoiteltaisiin yksin matkustamista. Juteltaisiin etukäteen mitä matkalla pitää muistaa ja sitten itse matkalla lapsi olisi ikään kuin johdossa näistä asioista itse, vaikka aikuinen vielä viimeisen kerran olisi mukana.
Ihmeellisen nehatiivisia kommetteja olet saanut. Oma lapsi ei ole vielä sen ikäinen, että edes miettisin yksin matkustamista, mutta itse n. 11 vuotiaana matkustin 1. kertaa yksin ja veljeni vielä myöhemmin, eivät todellakaan olleet valmiita aikaisemmin ja kaikki ovat silti ihan normaaleja ja tavallisia lapsia olleet, nyt tavallisia hyvin pärjääviä aikuisia. Ehkä Suomessa tosiaan liikaa itsenäistetään lapsia varhain.
Onko teidän mielestänne outoa, että 9-vuotias on arka ja voi pelätä uusia asioita?
Minun lapseni ei tosiaan ole ihan "tavallinen". Tiedän sen että on liian arka (ja en ole ruokkinut arkuutta) ja tietää isäkin, mutta ei välitä.
Matkan on tehnyt kahdesti isänsä kanssa, eli ei nyt kovin tuttu juttu.
on aika nuori kulkemaan yksin junalla. Miten hän osaa reagoida, jos esim. asiattomasti käyttäytyvä aikuinen tulee viereen istumaan?
9v. on mennyt pendolinolla Oulu-Hki-Oulu välin. Mukana miniläppäri, puhelin, leluja ja eväitä. Ei ongelmia. Rauhallinen poika.
törkeää lapsen kannalta kasvattaa lapsi ujoksi ja araksi. Se ei mielestäni ole luonteenpiirre, vaan kasvatuksen tulos.
Onko teidän mielestänne outoa, että 9-vuotias on arka ja voi pelätä uusia asioita?
että panikoituis niin ja vaan itkis koko matkan...
Vai eikö muut opeta lastaan kulkemaan vaan kertovat miten pitää tehdä ja heippa?
Siitä voi rohkeampikin järkkyä...
ainakin, jos matkalla ei ole vaihtoja. Tosin jos matka ei ole tuttu, kannattaa 1. matka tehdä yhdessä (matkustat sitten seuraavalla junalla takaisin).
Jos määränpää on asemalla, jossa juna pysähtyy vain lyhyesti, kannattaa vielä pyytää konduktööriä varmistamaan, että lapsi ehtii varmasti ulos junasta. Lippua ostaessa (jos sen ostaa asemalta tai VR:n puhelinmyynnistä) voi pyytää paikkaa sellaiseen vaunuun, jossa konduktööri on lähellä junan tullessa asemalle.
Monet kehitysvammaisetkin matkustavat junalla yksin, joten kyllä lapsesi varmasti selviää matkasta.
törkeää lapsen kannalta kasvattaa lapsi ujoksi ja araksi. Se ei mielestäni ole luonteenpiirre, vaan kasvatuksen tulos.
yhden onnistuin kasvattamaan ujoksi ja araksi, toinen onkin rohkea ja reipas, yksi epäsosiaalinen kyvyiltään, ja joo, kasvatuksen tulosta kaikki! *ylpeilee*
kun olin 9v ja sisko 7v. Matkaa oli 400km, mutta ei junanvaihtoja. Äiti varmisti aina että päästiin oikeille paikoille ja pyysi konduktööriä katsomaan että osattiin jäädä oikealla asemalla pois. Eväitä oli paljon, ja lastenvaunussa yleensä paikka - hyvin meni :) Ja tapahtui joskus 1992 :)
kerrotte että matkustajissa voi olla humalaisia öykkäreitä, nuoria suunsoittajia, pedofiileja,
mutta ei kannata panikoitua ja itkeä. Keheen lapsi voi matkan aikana tukeutua?
Entäs jos astuu väärällä asemalla pois? Tai väärälle puolelle laituria ja jää junan alle, ei kannata hermostua kehitysvammaisetkin onnistuu, sati sitten sinä???
Juna pysähtyy selvästi harvemmin, asemien nimet kuulutetaan selvästi ja ne myös näkyvät selvästi laiturilla. Lisäksi junassa on aina wc toisin kuin bussissa. (Vaikka bussissa olisikin wc, se voi olla rikki.) En luottaisi siihen, että kuljettaja vahtii bussissa olevaa lasta.
törkeää lapsen kannalta kasvattaa lapsi ujoksi ja araksi. Se ei mielestäni ole luonteenpiirre, vaan kasvatuksen tulos.
Itse olen ollut lapsena todella ujo ja arka. Rakkaudella ja pitkäjänteisyydellä sekä opettajan kanssa tehdyllä yhteistyöllä saivat vanhempani kasvatettua minusta rohkean ja ulospäinsuuntautuneen ja aktiivisen ihmisen.
Ainakin ulkoisesti näyttää tuolta, itse käyn itseni kanssa jatkuvaa taistelua siitä etten olisi liian arka ja pakotan itseni olemaan sosiaalinen sekä "rohkea suunnannäyttäjä". Kaiken kukkuraksi olen vielä tuupannut itseni johtavaan asemaan tehtävään jossa joudun olemaan jatkuvasti esillä.
Ehkä jonkin sortin masokismia =)
Omani on mennyt yksin junalla ekan kerran 7-vuotiaana, hyvin meni.
Junamatkaa enemmän olisin huolissani lapsesi psyykkisestä hyvinvoinnista, jos YHDEKSÄNVUOTIAS itse parintunnin junamatkan... Olisiko vika kuitenkin äidin korvien välissä?