G: minkä ikäisenä lapsesi sai värjätä hiukset?
Mun tosi vaalea tyttö sai lisätä väähän ruskeeta hiuksiin 7-vuotiaana.
Kommentit (27)
Värillistä hiuslakkaa on joskus aiemmin käyttänyt.
Ennen yläasteelle siirtymistä. Samoihin aikoihin, kun alkoi säännöllisesti meikata kouluun.
itse värjätä ensimmäistä kertaa kestovärillä hiukset ollessani 11v.
kolme vuotiaasta asti. Aluksi isosiskoni värjäsi henna-hiusvärillä. Itse aloin värjäämään ala-asteella. Minulla on ollut ehkä n.10 % elämästäni luonnollisen väriset hiukseni. En edes itseasiassa tiedä minkä väriset hiukset minulla todellisuudessa on. Olen nyt 24-vuotias ja kohta 4 vuotta täyttävä poikani haluaisi värjätä hiuksensa. Itse ajattelen nyt äitinä, että se olisi jotenkin kummallista, jos suostuisin siihen,vaikka ei kai siitä mitään haittaakaan olisi. Pelkään kai ehkä liikkaa sitä, mitä muut ihmiset ajattelisivat siitä. Ihmiset, kun tuppaavat olemaan tuomitsevia. :)
ei ole vielä kertaakaan halunnut värjätä hiuksiaan. Kuopus 6v pyysi värjäämään ja näin tehtiin.
laitoin 7-vuotiaalle pari ohutta raitaa samalla :p
Tyttö haluis värjätä tukkaansa, mutta tyytyy kohtaloonsa, kun olen sanonut, että noissa väreissä on kaikenlaisia aineksia seassa, eivätkä välttämättä ole lapsille kovin terveellisiä. Olen luvannut, että yläasteella saa sitten vähän värjätäkin. Siihen saakka on tyytyminen satunnaisiin raidan alkuihin ja suihkutettaviin hiusväreihin (vappuna yms. pukujuhlissa ja kampaajakäynnin yhteydessä lähinnä).
ei ole vielä kertaakaan halunnut värjätä hiuksiaan. Kuopus 6v pyysi värjäämään ja näin tehtiin.
siihen tosin oli syynä se että lapsella oli rooli elokuvassa.
8 v sai raitoja etuhiuksiin kun pyysi.
mä haluun kans värjätä hiukset kun
haluun vaaleet.oon 10 w
en omieni enkä vieraiden.
kampaaja.
pojan tukkaa värjätty kampaajalla ekan kerran k10 vuotiaana. Eli irokeesin päälliosa (latvat) vaalennettu, mutta tosiaan niin ettei väri ole kosketuksissa ihoon, ainoastaan tosiaan latvat.
Nyt jos pyytäisi, antaisin jo luvan. Mutta tuskin hän pyytää, koska on oppinut minun kaneuskäsitykseni, että luonnollinen väri on yleensä kaunein eikä siitä kannata ainakaan kovin kauas poiketa. Hänellä onkin kauniit, kiiltävät, hiukan punertavat ruskeat hiukset.
Mun mielestä yläasteelle siirtyessä, eli semmonen 13.v.
Pidän aika outona jos jollain alle 10 vuotiaalla on jotain väriä päässä:\
Ei ole äideillä homma hallussa kun annetaan lasten laittaa tuollaisia myrkkyjä päähän!
Jotain raitoja tai latvojen värjäystä vaikka joskus 8-vuotiaana. Kunnolla ei ennen kuin 16-vuotiaana terveysjuttujen takia.
Miksi annatte alaikäisten värjäyttää hiuksia????? Myrkkyjä.
14-vuotias saisi ainakin jo sävyttävää kokeilla.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:46"]
Miksi annatte alaikäisten värjäyttää hiuksia????? Myrkkyjä.
[/quote]
Koska minäkin olen niitä myrkkyjä tunkenut päähäni murrosikäisestä asti.
Itse sain värjätä seiskalla ensimmäistä kertaa, mutta silloinkin vain vaaleaa lisää vaaleaN tukkaani
tyttö 5-6 vuotiaana saanut suihkutettavaa väriä joka lähtenyt shampoo pesussa.