Päässä pyörii vain, miten se Parkanon nainen on huutanut ja rimpuillut päästäkseen irti.

Jos on tajuissaan ollut. Montakohan päivää se on huutanut ja hinkannut itseään irti. Sitten kun on yö, siellä pimeässä, kylmässä ja kosteassa metsässä pikkuelukoiden syötävänä. Koppakuoriaiset ja muut nilviäiset kiivenneet jalkoja pitkin tai puusta tippunut jotain ötököitä.

Joitain vuosia sitten oli yheltä mieheltä sidottu jalat ja kädet kiinni ja heitetty johonkin jokeen. Sekin oli huumeisiin seonnut. Että sellaista elämä on.